• Heidi Sindan Hessi-talli tyhjeni hevosista – ”Seitsemän vuotta olin henkisesti tähän valmis”

    Urjalassa, Taikayöntien tuntumassa sijaitsevan Hessi-tallin tontilla ei kuulu enää omistaja Heidin Sindan hevosten kavioiden kopinaa.
    Vuodet aivovamman kanssa saivat Heidi Sindan lopulta niin uupuneeksi, että nyt on viimeinenkin oma hevonen lähtenyt Hessi-tallilta. Arkistokuvassa hän on Hessin Uniikin ja Instruktorin kanssa kesällä 2022.
    Vuodet aivovamman kanssa saivat Heidi Sindan lopulta niin uupuneeksi, että nyt on viimeinenkin oma hevonen lähtenyt Hessi-tallilta. Arkistokuvassa hän on Hessin Uniikin ja Instruktorin kanssa kesällä 2022. Kuva: Carolina Husu
    MT Hevoset|Ratsastus
    19.10.202311:01
    Kati Susi

    ”20 vuotta meni tosi hyvin. Loin fasiliteetit ja elin unelmaani todeksi, oli hyviä työntekijöitä ja aktiivisia seuratoimijoita. Nautin siitä kaikesta kauhean paljon”, kertoo Heidi Sinda puhelimessa lokakuisena syyspäivänä työhuoneestaan.

    Talli on ollut viisi päivää täysin tyhjä. Yrittäjä itse on juuri tänä tehnyt tiliöintejä ja saanut muutaman laskunkin kirjoitettua.

    ”Aina kiva päivä yrittäjälle, kun saa laskuja lähtemään”, Sinda sanoo.

    Vuosien ajan hän on kamppaillut selvitäkseen yrittäjän ja perheenäidin arjessa aivovamman kanssa. Tai itse asiassa useammankin, sillä ensimmäisen kerran hän loukkaantui päähän jo parikymmentä vuotta sitten ratsastusonnettomuudessa ja 2007 jäädessään vesivaunun ja hevosen takajalkojen väliin. Seitsemän vuotta sitten osui potku otsaan.

    ”Vuoden 2016 onnettomuudesta näkyy yhä muistona otsassani hokkien viiltojälki.”

    Aivovamman kanssa eläminen on ollut haasteellista, mutta hevosyrittäjä on taistellut uupumuksen ja aivosumun läpi entiseen tahtiin, vaikka neurologi jo seitsemän vuotta sitten totesi, ettei Sinda mitenkään voisi tehdä yli kahdeksantuntisia työpäiviä.

    Hessi-tallilla oli pitkään ratsastuskoulu, aktiivista valjakkoajo- ja vikellystoimintaa, tallipaikkoja, suomenhevoskasvatusta, myymälä ja runsaasti kilpailuja sekä muita tapahtumia. Ja Sindalla itsellään pitkä kansainvälisen ja kansallisen tason kilpailu-ura valjakkoajossa sekä lukuisia hevosalan luottamustoimia vuosien varrella.

    Tänä vuonna Heidi Sinda täytti 50 vuotta ja hänen kaksosensa Mikaela ja Miro Sinda 14 vuotta. Vuosi sitten keväällä sattui vielä pieni tapaturma, sekin päähän. Silloin alkoi hevosalan monitoiminaisen jaksaminen viimein loppua.

    ”Viisi päivää on talli nyt ollut tyhjä, mutta jo seitsemän vuotta olin henkisesti tähän tilanteeseen valmis”, Sinda toteaa.

    ”Kaikkia kuluja ei saa mitenkään poikki.”

    Sitkeän hevosyrittäjän prototyyppi. Sitä Heidi Sinda on puhtaimmillaan. Vähän päälle parikymppisenä hän osti äidinisänsä kotitilan ja kertoo kaikki vuodet tehneensä työtä suurella sydämellä, intohimolla ja tulisieluisuudella.

    ”Meidän alalla kilpaileminen on isossa roolissa. Kun näet, ettei ole enää paluuta valjakkoajon kansainväliselle tasolle, se vie tavoitteet ja kunnianhimon.”

    Mitä nyt tapahtuu, Heidi?

    ”Hyvä kysymys. Kaikkia kuluja ei saa mitenkään poikki. Tila on puskaradion kautta myynnissä. Tallin lisäksi täällä on kaksi hyväpohjaista suurta kenttää, maneesi ja valjakkoajolle sekä leireille, kursseille, kilpailuille ja muille tapahtumille kaikki puitteet valmiina.”

    Heidi Sinda kertoo uskovansa ja toivovansa, että puskaradio toimisi ja tiloihin löytyisi ponteva uusi yrittäjä.

    Lisää aiheesta
    • 8-vuotias tamma Hessin Unikki on Heidi Sindan viimeistä omaa kasvattien sukupolvea.

      Hevoset | Hevosyrittäjä Heidi Sinda isojen päätösten äärellä: "Omaa jaksamista on pakko kuunnella”

    • Mr Big Star on ollut Mia Lammisen viime vuosien menestyshevonen. Kaksikko juhlimassa voittoa viime vuonna Härmän juhannusraveissa.

      Ravit | Mia Lamminen lopettaa tallinpidon – ”Pakko laittaa oma jaksaminen ja terveys etusijalle”

      Tilaajalle
    • Agnese oli yksi Nyyti-Maria Timosen menestyshevosista.

      Ravit | Nyyti-Maria Timonen lopettaa tallinpidon toistaiseksi

    • Elmo Niskasaari viihtyy säännöllisesti omistamansa Enter Mayweatherin surassa Lumijoella Mari Leinosen tallilla: "Meistä on tullut hyviä kavereita." Hän käy ruunallaan treenilenkeilläkin viikottain.

      Työhyvinvointipsykiatri ja hevosmies Elmo Niskasaari: "Hevosammattilaisten työssä jaksamisen Pandoran lipas on avattava"

    • Big Sky Hurricane oli yksi Kati Lindsbergin takavuosien tähdistä. Ruuna viiletti hänen valmennuksessaan SE-vauhtia, voitti monia kotimaisia isoja kisoja ja sijoittui vuoden 2015 Seinäjoki Racessa kakkoseksi.

      Huippuvalmentaja Kati Lindsbergin upea ura pysähtyi burnoutiin, nyt edessä on elämän taitekohta - ”Mulla on sellainen hulluus päässä, että keskinkertainen ei riitä”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle