Pauli Raivion valmentama Vale-Elli oli aloittanut kautensa kahdella komealla voitolla, ja siihen luotettiin paljon myös Varsakunkku-finaalissa. Korkeintaan volttilähdön pelättiin voivan olla Vale-Ellin kompastuskivenä, mutta senkin ori selvitti erinomaisesti. Henri Bollströmin ajokki sai takamatkan juoksuradalta mainion lähdön, ja jo ensimmäisellä takasuoralla se eteni johtopaikalle ohi ensin keulat hakemaan ehtineen Paavolan Hurmoksen.
Vauhti alkoi tosissaan kiihtyä viimeisellä takasuoralla, ja viimeisen puolikkaan kellotus oli komeasti 18,5. Paavolan Hurmos kiritti hyvin, mutta vakavaa uhkaa se ei pystynyt heittämään. Vale-Ellin voittotulos oli 23,3, mistä Paavolan Hurmos jäi neljä kymmenystä.
Valmentaja Pauli Raivio oli ymmärrettävästi muikeana suojattinsa rinnalla.
”Kaikki on mennyt hyvin koko kauden. Vale-Elli on miehistynyt viime kaudesta, se on kasvanut aikuiseksi”, Raivio kiitteli.
”Viime vuonna se oli joskus vähän meneväinen kotonakin, mutta hyvin se on tasaantunut. Sanoinkin porukkamiehille, että vaihtoehtoja on kaksi, joko se rupeaa tasaantumaan tai sitten se alkaa kuumentua entisestään. Nyt suunta on ollut hyvä, mutta varmasti voi sanoa vasta ehkä ensi vuonna, kun on ajettu vaikka kymmenen tai viisitoista starttia lisää.”
Seuraavaksi Vale-Elli tähtää Kuninkuusraveissa ajettavaan Pikkukunkkuun ja sen jälkeen Derbyyn. Molemmat ajetaan Raivion kotiradalla Jyväskylän Killerjärvellä, mikä on Vale-Ellin kanssa selvä etu.
”Viime vuonna Vale-Elli tuhlasi energiaa kuljetuksiin. Tänä vuonna se on ollut siinäkin rauhallisempi, mutta on se iso asia, että isoja kisoja on lähiradoilla. Meiltä ei ole tänne Mikkeliinkään kuin sata kilometriä. Viime kerran reissu Helsinkiin meni kyllä hyvin, mutta en mielellään lähde tämän kanssa niin kauas.”
Pauli Raivio on saavuttanut suomenhevosten kanssa lähes kaiken mahdollisen, mutta yksi klassikko häneltä on vielä voittamatta. Se on Killerin Derby.
”Sen voittoon en usko ennen kuin voittaja kuulutetaan”, Raivio naurahti.
Vale-Ellin kanssa odotukset ovat ymmärrettävästi korkealla sekä loppukauden osalta että tuleville vuosille.
”Tämä voi olla tulevaisuudessa oikeasti hyvä hevonen, jos kaikki vaan menee hyvin. Sen vauhtivarat ovat sellaiset… mitkä ne sitten ovatkaan, aika kovat. Mutta kyllähän eilinen Suurmestaruus näytti, että aika kovat ne pitää ollakin, jos meinaa ykköstasolle nousta.”