• Metsärinteen Pommi havittelee lauantaina uutta urotekoa – juhannuksena kaatui Tuomisen perheen 45 vuotta vanha viisivuotiaiden ennätys

    Suomenhevosten Derbyn karsintojen suurin yllättäjä Metsärinteen Pommi ei lauantain finaalissa olisi enää yhtä iso pommi.
    Tilaajalle
    Metsärinteen Pommi, Anne Isosomppi ja Timo Tuominen valmistautumassa Pikkukunkkuun heinäkuun lopussa.
    Metsärinteen Pommi, Anne Isosomppi ja Timo Tuominen valmistautumassa Pikkukunkkuun heinäkuun lopussa. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    22.8.202414:00
    Riku Niittynen

    Orimattilalaisen Timo Tuomisen valmentama, ohjastama ja osaomistama Metsärinteen Pommi (Sipori) veti karsintaansa viime torstaina Jyväskylässä reippaalla tempolla maaliin asti. Se ei päästänyt megasuosikkia, 1,0-voittajakertoimeen pelattua Paavolan Hurmosta (Villipappa) ohitseen. Voittoisa kilometriaika 24,0a oli lisäksi reilusti toisen karsinnan ykkösen Vale-Ellin (Ellin Sisu) tulosta 25,9a kovempi.

    Metsärinteen Pommi paineli ensimmäisen kierroksen Killerjärvellä turhankin iloisesti 22,5-tahtia, mutta vastasi lopussakin lähestyvälle Paavolan Hurmokselle varmasti. Raju esitys laittoi ikäluokan kärjen arvojärjestyksen remonttiin, vaikka toki Vale-Elli ja Paavolan Hurmos edelleen suosikkeina Derbyyn lähtevätkin. Metsärinteen Pommilla on jo suurvoitto silläkin plakkarissaan, kun ori viime syksynä vei Satakunta-ajon 30 000 euroa. Tuolloin Vale-Elli joutui jäämään Porista Teivoon siirtyneestä finaalista pois ja toisaalta Timo Tuomisen ori pääsi starttaamaan paalulta kovimpien nimien edeltä.

    Derbykarsinnan voitto oli pelaajille iso yllätys, sillä Metsärinteen Pommin voittajakerroin oli liki 30. Kun Paavolan Hurmos oli jättisuosikki, kaikki muut olivat heti yllättäjiä, mutta Metsärinteen Pommi oli yllättäjä myös taustajoukoilleen.

    ”Olihan tuo tulos 24,0 vähän yllätys”, Timo Tuominen myöntää.

    Pikkukuninkaassa tämän kesän Kuninkuusraveissa Metsärinteen Pommi ja Timo Tuominen ottivat tuntumaa Killerjärven ravirataan ja saivat kokemusta isoimmasta yleisöstä myös.
    Pikkukuninkaassa tämän kesän Kuninkuusraveissa Metsärinteen Pommi ja Timo Tuominen ottivat tuntumaa Killerjärven ravirataan ja saivat kokemusta isoimmasta yleisöstä myös. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Etukäteen Tuominen kertoo odottaneensa Metsärinteen Pommilta vähintään finaalipaikkaa eli sijoitusta kuuden joukossa.

    ”Ajattelin, että kyllä finaaliin varmaan mennään. Vaikka voittoja ei tältä kaudelta ollut, niin esityksissä ei ole ollut vikaa, ja sellaisen 25-tuloksen täydellä matkalla tiesin olevan oriissa sisällä, mutta nyt se meni lujempaa”, Tuominen toteaa.

    Kokeneen Tuomisen silmissä Metsärinteen Pommin suorituksen arvoa nostaa se, että ori puristi vahvasti maaliin asti, vaikka alkumatka oli turhan reipas.

    ”Vauhtia Pommilla on tiedetty olevan hyvin, mutta nyt se näytti fysiikkaa ja asennetta. Loppusuoralle tullessa ajattelin, että varmaan se Paavolan Hurmos vielä ohi tulee, kun noin kovaa oli menty. Olisin ollut ihan tyytyväinen kakkossijaankin siinä kohtaa. Kuitenkin Metsärinteen Pommi lisäsi vauhtia vielä väsyneenäkin, kun vähän pyysin. Se tsemppasi alkumatkan tapahtumat huomioon ottaen kyllä hyvin maaliin asti.”

    ”Vauhtia Pommilla on tiedetty olevan hyvin, mutta nyt se näytti fysiikkaa ja asennetta.”

    Finaaliin Timo Tuominen otti ykkösradan.

    ”Siitä ei ainakaan jäädä johtavan rinnalle”, hän perustelee.

    ”Jos pääsisi ajamaan siinä kahden kovan perässä matkalla. Eihän sitä koskaan tiedä miten kisat menevät, mutta tässä vaiheessa on ajatuksena mennä selkäjuoksulla.”

    Härmässä juhannuksena Metsärinteen Pommi meni ennätyksekseen 23,3a kakkosena kaukana norjalaisen Brenne Borkenin taustalla. Sillä on totosijat 3-2-2 uransa 12 startista ja 48 100 euron voittosumma.

    Torstain karsinnan esityksessä oli ehkä yksi lievä miinus kaikessa loistokkuudessaan. Metsärinteen Pommi innostui vetämään ensimmäisellä kierroksella tosiaan tarpeettomankin lujaa.

    ”Ori lähtee hyvin, mutta Paavolan Hurmoskin on hyvä avaaja. Yritin ottaa kiinni siinä rinnalla, mutta silloin tuntui että ravi meni epävarmaksi, ja annoin taas hieman lisää löysää. Silloin ori lähti vetämään turhankin innokkaasti. Finaalissa on tunnetusti kovat avaajat nuo suosikit ulkopuolella, joten eiköhän ne mene alussa edelle.”

    ”Olin henkisesti valmistautunut siihen, ettei tällä kaudella saada ykkösiä, kun ikäluokassa on niin kovia.”

    Ikäluokan tämän kesän suurkisoista Tawaststjernan Muistoajossa Vermossa Metsärinteen Pommi oli kolmas ja Kuninkuusraveissa ajetussa Pikkukunkussa viides. Kun viime kausi päättyi Satakunta-ajosta tulleeseen 30 000 euron jättipottiin, oli heti selvää, että tälle kaudelle tarjolla on vain avoimia ikäluokkakisoja.

    ”Olin henkisesti valmistautunut siihen, ettei tällä kaudella saada ykkösiä, kun ikäluokassa on niin kovia. Nythän tuo voitto sitten kuitenkin tuli”, Timo Tuominen summaa.

    ”Derbyn jälkeen on enää aika vähän viisivuotislähtöjä. Katsotaan missä oriilla syksyä ja talvea kohti mennään. Hevonenhan se ratkaisee. Jos se tuntuu oikein hyvältä, niin kai sitä täytyy jotain kilpailtavaa vielä koettaa löytää. Turun PM-raveissa viisivuotiailla on vastassa kuusivuotiaita, ja siinä ikäluokassa Ruotsalaisen Janilla on kyllä aikamoinen ässä. Ei välttämättä huvita lähteä Werttiä vastaan siinä 2600 metrin matkalla. Katsotaan myöhemmin sitten, löydetäänkö Pommille sopivia lähtöjä enää tälle kaudelle Derbyn jälkeen.”

    Timo Tuominen on kilpailuttanut Sirpa Kippilän kasvattamaa ja yhdessä Heikki Jämsäsen sekä Harri Niemisen kanssa omistamaansa oritta tarkoin. Takana on vasta 12 kilpailua. Onko finaalissa siis epävarmuutta laukkapeikon tai liian kuumuuden vuoksi?

    ”En ole kauhean huolissani. Kotonahan ori on rento, mutta kilpailuissa siinä on ollut ruutia. Kyllä se torstainakin toki olisi rauhoittunut, jos olisimme päässeet selkään. Viime kaudella tuli laukkoja, mutta syksyä kohden homma varmistui. Sama tunne on ollut tällä kaudellakin, vaikka suorituksethan ovat olleet ehjiä tänä vuonna kautta linjan. Harjoituslähdössä se on laukannut, mutta tunne on, että meno varmistuu koko ajan.”

    ”Olin aika huojentunut, kun tänään maanantaina kävin lenkillä Pommin kanssa.”

    Derbyn karsinnan ja finaalin välissä on yhdeksän päivää.

    ”Olin aika huojentunut, kun maanantaina kävin lenkillä Pommin kanssa. Se oli ihan oma rento itsensä, eikä ollut ottanut kovasta startista ainakaan sen perusteella itseensä. Samoin hieroja oli tyytyväinen oriin kroppaan sitä läpikäydessään. Torstain kova juoksu ei ollut kuulemma hapottanut mitenkään merkittävästi.”

    Reilun vuoden kuluttua 60 vuotta täyttävä Timo Tuominen on erikoistunut suomenhevosiin. Kuvassa Tuomisen kanssa on tamma Sokru, jolla hän on kahdesti osallistunut ohjastajana kuningatarkisaan. Sokru on myös Tuomisen kasvatti.
    Reilun vuoden kuluttua 60 vuotta täyttävä Timo Tuominen on erikoistunut suomenhevosiin. Kuvassa Tuomisen kanssa on tamma Sokru, jolla hän on kahdesti osallistunut ohjastajana kuningatarkisaan. Sokru on myös Tuomisen kasvatti. Kuva: Anu Leppänen

    ”Hyvällä mielellä mennään siis kohti lauantaita. Treeni on aika hissuttelua vain. Lähinnä koetetaan saada hevonen pysymään samanlaisena ja pyritään pitämään sen mieliala korkealla. Iloinen se vaikuttaisi ainakin tämän hetken näkymien perusteella olevan.”

    Timo Tuomisella on kotonaan Orimattilassa 11 valmennettavaa. Metsärinteen Pommi lienee paras hevonen tallissa ja koko Tuomisen pitkältä uralta.

    ”Kyllä se selvästi urani paras on”, Tuominen vahvistaa.

    Timo Tuomisella oli valmennuksessaan myös Metsärinteen Pommin emä Metsärinteen Valta (Valtraus) 22,9 ja 36 690 euroa sekä 53 starttia totosijoin 10-11-6.

    ”Silloin aikanaan tuo Jonnen-Jarrun tulos oli suhteessa paljon, paljon kovempi aika.”

    ”Treenissäni on ollut ihan hyviä voitokkaita hevosia, mutta ei yhtä lahjakasta kuitenkaan, kuin Metsärinteen Pommi. Tallissamme on kyllä ollut vielä Pommiakin kyvykkäämpi hevonen poikavuosinani. Isäni Martti Tuomisen Jonnen-Jarru meni 23,7a viisivuotiaana juhannuksena 1979. Metsärinteen Pommi meni viisivuotiaana juhannuksena 23,3a, mutta täytyy myöntää, että silloin aikanaan tuo Jonnen-Jarrun juoksema ikäluokan Suomen ennätys oli suhteessa paljon, paljon kovempi aika.”

    Lisää aiheesta
    • Viime vuonna Derbyn sankarina juhlittiin Werttiä.

      Ravit | MT Hevoset kysyy: Mikä hevonen voittaa Derbyn?

    • Jani Ruotsalaisen Paavolan Hurmos on yksi lauantaisen Derbyn finaalin suosikeista.

      Ravit | Jani Ruotsalainen tavoittelee toista perättäistä Derbyn voittoa – Paavolan Hurmoksen voittovirettä haetaan todennäköisesti varustemuutoksilla

      Tilaajalle
    • Timo Tuomisen ohjastama ja valmentama Metsärinteen Pommi hurjasteli voittoajan 24,0a/2100 metriä. Arkistokuva.

      Ravit | Metsärinteen Pommi ja Vale-Elli karsintavoittajina kohti Derbyä − Hannu Hietaselta kolme valmennettavaa finaaliin

    • Timo Tuominen saavutti raviuransa tähän mennessä arvokkaimman voiton oman tallin Metsärinteen Pommin voittaessa Satakunta-ajon.

      Ravit | Timo Tuomiselle uran arvokkain voitto: ”Varjelimme voittosummaa, jotta pääsisimme lähtemään paalulta matkaan”

      Tilaajalle
    • Metsärinteen Pommi on odotuksia täynnä.

      MT Ravit Timo Tuomisella Orimattilassa: "Itse on kasvatettava, että parhaat saa"

    Artikkelin aiheet
    Metsärinteen Pommi
    Timo Tuominen
    suomenhevonen
    Derby
    ravikilpailu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle