• Long Tom jatkaa voittajana Amerikassa

    MT Hevoset
    3.6.201710:20
    MT toimitus

    Yksi Suomen hambotoivoista tälle kaudelle, vantaalaisen AMG Stable Oy:n omistama ori Long Tom, jatkoi perjantai-illan New Jersey Sire Stakesin finaalissakin voittajana.

    Isolla oriilla on nyt kaksi voittoa kolmevuotiskaudelta yhtä monesta startista. Marcus Melanderin valmentama Long Tom (Muscle Hill) johti 50000 dollarin ykköspalkinnon finaalia alusta loppuun ykkösradaltaan  Tim Tetrickin ohjastamana ja voitti  Jimmy Takterin valmentaman King Of The Hillin (Muscle Hill) hevosenmitalla. Kolmanneksi The Meadowlandsin kisassa tuli  What The Hill (Muscle Hill)  Ron Burken tallista. Long Tom meni mailin kilometriajassa 09,9. King Of The Hill voitti kakkosmatsin turvanmitalla.

    "Long Tom oli hyvä jo kaksivuotiaana, mutta se oli väsynyt kauden jälkeen", Melander kertoi Amerikan keskusjärjestön sivuilla.

    "Se kasvoi paljon talven aikana, mutta vaikuttaa nyt vahvalta."

    Melanderilla on pienessä tallissaan myös kolme starttia kolmesta tänä vuonna voittanut kolmevuotias  Enterprise (Chapter Seven), joten nuorella ruotsalaistreenarilla on edessään mielenkiintoinen kausi.

    Illan tähti oli tammojen Sire Stakesin ylivoimainen hallitsija  Ariana G. (Muscle Hill) Takterin tallista. Koko ajan ikäluokan kärjessä esiintynyt tamma meni 09,1 ja olisi kuskinsa  Yannick Gingrasin mukaan voinut mennä 08, jos hän olisi antanut tamman mennä. Palkinto tammojen puolella oli sama, ja Tammahambon suosikista ei tarvitse keskustella.

    Oriiden ja ruunien puolella on suomalaisittain mielenkiintoinen tilanne, kun ikäluokan ykkönen ME-ori  Walner (Chapter Seven) on  Esa Lahtisen kasvattama ja yksi ikäluokan kovista on myös  Mirva Boguckin osamistama  Sortie (Explosive Matter). Long Tom maksoi vuoden vanhana Harrisburgin huutokaupassa 60000 dollaria.

    Pääset Meadowlandsin tuloksiin TÄSTÄ.

    USTA:n uutiseen voit klikata TÄSTÄ.

    Artikkelin aiheet
    ravit
    hevonen
    kilpaurheilu
    Amerikka
    Long Tom
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle