• Suomen Ratsastajainliiton puheenjohtajaksi Marjukka Manninen

    Hallitukseen kolme uutta jäsentä.
    Marjukka Manninen on SRL:n hallituksen puheenjohtaja vuosina 2021–2023.
    Marjukka Manninen on SRL:n hallituksen puheenjohtaja vuosina 2021–2023. Kuva: SRL / Sonja Holma
    MT Hevoset
    22.11.202018:45
    Antti Savolainen

    Oululainen kauppatieteiden maisteri Marjukka Manninen valittiin Suomen Ratsastajainliiton syyskokouksessa liiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi kolmivuotiskaudelle 2021–2023.

    Manninen sai vaalissa 447 ääntä. Muiden ehdokkaiden äänimäärät olivat Johanna Catani 188, Kari Kallonen 55 ja Maaret Gustavsson 4. Yhteensä ääniä annettiin 694.

    "Ratsastus on todella hieno, poikkeuksellisen tasa-arvoinen laji, joka mahdollistaa monipuolisia osallistumisen ja onnistumisen hetkiä. Olen käytännössä kasvanut hevosyhteisössä pienestä ratsastuskoululaisesta kilpailijaksi ja kansainvälisen tason toimijaksi. Lähden ylpeänä edistämään hienoa lajiamme, jolta olen saanut niin paljon. Hevoset ja ratsastus ovat opettaneet minulle määrätietoisuutta, pitkäjänteisyyttä, vastuullisuutta ja yhdessä tekemistä", Manninen kommentoi SRL:n kotisivulla.

    Hän työskentelee Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtajana. Aiemmin hän on toiminut mm. Haapaveden kaupunginjohtajana, Pohjois-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksen muutosjohtajana sekä Tyrnävän kunnanjohtajana.

    Manninen nousee puheenjohtajaksi Ratsastajainliiton varapuheenjohtajan paikalta. Hän on ollut mukana liiton hallituksessa kausilla 2006–2014 sekä vuodesta 2016 lähtien. Manninen kilpailee kansallisella tasolla kouluratsastuksessa. Hän on kansallinen kouluratsastustuomari sekä kansainvälinen pararatsastustuomari. Manninen palkittiin Ratsastajainliiton kultaisella ansiomerkillä 2014.

    Ratsastajainliiton hallituksen jäseniksi valittiin kaudelle 2021–2023 kirkkonummelalainen Terhi Koipijärvi äänin 566 ja lempääläläinen Aki Karhapää (564). Mannisen noustessa puheenjohtajaksi hänen hallituspaikalleen vuodelle 2021 valittiin espoolainen Kari Kallonen (389). Hallituksessa jatkavat Osmo Metsälä, Carina Nyholm ja Salla Varenti.

    Syyskokouksessa oli paikalla edustettuna 200 jäsenseuraa, joilla oli 618 ääntä sekä 76 yhteisöjäsentä 76 äänen kera, eli ääniä on yhteensä 694.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle