• Kriteriumvoittaja kuntoutuu Kaisa Tupamäki-Kukkamolla

    Sirukassonia, Mika Forssia ja Ari Vianderia juhlittiin vuosi sitten kriteriumvoittajina. Hankosidevamma keskeytti 5-vuotiskauden ennen aikojaan.
    Sirukassonia, Mika Forssia ja Ari Vianderia juhlittiin vuosi sitten kriteriumvoittajina. Hankosidevamma keskeytti 5-vuotiskauden ennen aikojaan. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    29.8.201913:01
    MT toimitus

    Sirukasson muutti pari viikkoa sitten Stall Blombacken valmennus- ja kuntoutuskeskukseen Veikan kartanoon.

    Viime vuoden kriteriumvoittajana Sirukasson olisi ollut luonnollisesti yksi Derbyn suurimmista suosikeista, mutta siinä sitä ei valitettavasti viime viikonloppuna nähty.

    ”Hankositeeseen tuli sanomista ennen Pikkukunkkua, ja Sirukasson joutui jäämään jo siitä pois”, Kaisa Tupamäki-Kukkamo kertoo.

    Pari viikkoa sitten Sirukasson muutti Veikan kartanoon Mikkelin kupeeseen, mutta miten pitkäksi aikaa, sitä Tupamäki-Kukkamo ei osaa sanoa.

    ”Aikaahan tuollainen vamma vie. Lisäksi kun voittosumma on yli 104 000 euroa ja 5-vuotislähdöt alkaa olla ohi, kaiken täytyy olla vimpan päälle kunnossa, että radoille voi palata.”

    Mistä Sirukasson sitten aikanaan kilpailemisen aloittaa?

    "Siitä ei ole ollut omistajien kanssa mitään puhetta. Kuntoutukseen hevonen meille tuli”, Kaisa selventää.

    Alkuvaiheessa Sirukassonin kuntoutus käsittää aktiivista vesikävelyä ja kylmäkompressiohoitoa sekä laseria ja hierontaa.

    ”Kylmäkompressiohoidossa kylmä menee paineen avulla syvemmälle kudokseen eikä vaan ihon pintaan. Se on tällaisten vammojen hoidossa tosi tehokasta”, Tupamäki -Kukkamo kertoo.

    Tällä hetkellä Veikan kartanossa on reilut 20 hevosta, joista yli puolet kuntoutuksessa.

    ”Kivasti on ollut kysyntää, välillä jopa jonoksi asti."

    Vesikävely on yksi Kaisa Tupamäki-Kukkamon ja Vesa Kukkamon Stall Blombacken hoitomuodoista. Arkistokuva: Ville Toivonen
    Vesikävely on yksi Kaisa Tupamäki-Kukkamon ja Vesa Kukkamon Stall Blombacken hoitomuodoista. Arkistokuva: Ville Toivonen Kuva: Ville Toivonen
    Artikkelin aiheet
    hevosurheilu
    kuntoutus
    Sirukasson
    Kaisa Tupamäki-Kukkamo
    Stall Blombacke
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle