• Massimo Hoist kutsuttiin Kymi GP:hen

    Lentokuljetusta ei ole tänä vuonna luvassa.
    Massimo Hoist sai kutsun Kymi GP -lähtöön. Kuvassa rattailla on vakio-ohjastaja Hannu Torvinen.
    Massimo Hoist sai kutsun Kymi GP -lähtöön. Kuvassa rattailla on vakio-ohjastaja Hannu Torvinen. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    29.4.202516:53
    Antti Savolainen

    Kouvolan raviradan perinteinen suurkilpailu Kymi GP ajetaan 14. kesäkuuta. Kansainvälisen kutsukilpailun ykköspalkinto on 85 000 euroa ja kilpailumatka 2 100 metrin ryhmäajo. Lähtöön otetaan enintään kymmenen hevosta.

    Ensimmäisen kutsun tämän vuoden kilpailuun sai Massimo Hoist. Ori sijoittui pääsiäisen aikaan toiseksi Seinäjoki Racessa Borups Victoryn jälkeen ja on muutenkin näyttänyt hienoa virettä talvitaukonsa jälkeen.

    Massimo Hoistin omistaa kuopiolainen Heikki Korhonen. Valmennuksesta vastaa Jukka Hakkarainen.

    Kymi GP on ajettu vuodesta 1998 lähtien. Kilpailun tavaramerkkinä on ollut lentokuljetus, jonka ansiosta Kouvolan Utin kentän kautta lähtöön on saatu kovia kilpahevosia Ranskasta. Myös ruotsalaiset hevoset ovat olleet tuttu näky Kouvolassa.

    Kouvolan Sanomat uutisoi pari viikkoa sitten, että Kymi GP:hen ei järjestetä lentokuljetusta tänä vuonna.

    ”Kyllä sen järjestäminen hyvin epätodennäköistä on. Taustalla on taloustilanne ja kuljetuksen hintakin nousee vuosi vuodelta. Lisäksi olemme tehneet lisäselvityksen vuoden 2023 hevosten lentokuljetusten kilpailuttamisesta maa- ja metsätalousministeriölle. Kyse on mahdollisesta takaisin perinnästä. Summa on viisinumeroinen luku”, Kouvolan raviradan toiminnanjohtaja Antti Perttunen kertoi tuolloin Kouvolan Sanomille.

    Suomalainen hevonen on voittanut kilpailun kolmesti. Tuorein sinivalkoinen voittaja on Womanizer S vuodelta 2013. Sitä edeltävät kotivoittajat ovat Exhequer vuonna 2001 ja Bwt Magic 2000.

    Linkki Kouvolan Sanomien uutiseen

    Lisää aiheesta
    • Daniel Wäjerstenin ajama Borups Victory väläytti maailmanluokan hevosen otteita Seinäjoella. Hannu Torvisen ajama Massimo Hoist otti hyvän kakkossijan.

      Ravit | Ruotsalainen Borups Victory ryösti potin Seinäjoelta kilpailuennätyksellä – Suomeen sijat kaksi ja kolme

      Tilaajalle
    • Voittoloimia keräilevä Massimo Hoist osaa ottaa elämän rennosti.

      Ravit | Massimo Hoist lähtee Seinäjoki Raceen haastamaan hurjat ulkomaalaiset

      Tilaajalle
    • Massimo Hoist sai Kultaloimen ylleen Porissa.

      Ravit | Suomen Toto75-karonkka: Massimo Hoist ravasi Kultaloimesta Seinäjoki Raceen – Hannu Torviselle kaksi suurkilpailuvoittoa

      Tilaajalle
    • Massimo Hoist on voittanut 32 startissaan 13 kertaa. Uran tienestit ovat lähes 220 000 euroa. Rattailla kuvassa valmentaja Jukka Hakkarainen.

      Ravit | Jukka Hakkaraisen avoimen sarjan hevoset aloittavat kautensa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Massimo Hoist
    Kymi GP
    ravit
    Kouvola
    hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle