• Pörnä-Tyttö jäämässä pois kuningatarkilpailusta

    Kuningatarkilpailu on jäämässä Pörnä-Tytöltä väliin.
    Kuningatarkilpailu on jäämässä Pörnä-Tytöltä väliin. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    27.7.201718:19
    MT toimitus

    Pörnä-Tyttö jää 99-prosenttisella varmuudella pois kuningatarkilpailusta, ja sen tilalle on nousemassa Loisto-Piirto.

    Vermon kuningatarkilpailuun nousee suurella todennäköisyydellä mukaan myös ensimmäinen varahevonen Loisto-Piirto, sillä kuningatarkisaan valittu Pörnä-Tyttö on jättämässä kuningatarkilpailun väliin kavio-ongelmien takia.

    "Tutkin vielä huomisaamuna kavion, mutta 99-prosenttisella varmuudella emme starttaa", Pörnä-Tytön omistaja-valmentaja Petri Laine kertoo.

    Pörnä-Tyttö sijoittui heinäkuun alussa A.V. Marttilan Tammasarjassa pitkällä matkalla kolmanneksi, mutta on painiskellut sen jälkeen pikkumurheiden kanssa. Tammalla ajettiin Teivossa torstaina, ja hiitin jälkeen klinikalla se ei ollut sataprosenttinen.

    "Se meni kovemmassa vauhdissa ihan ok, mutta hiljaisessa hölkässä oli pientä niiaamista. Sitten kun asvaltilla juoksutettiin klinikalla, se merkkasi jalkaa. Kaviossa vaikuttaa olevan jotakin häikkää, mutta röntgenkuvissa eikä ultrassa ei näy mitään selvää syytä. Kaikkemme olemme tehneet ja klinikalla on juostu, mutta nyt täytyy nostaa kädet pystyyn."

    Varahevonen nousee kuningatar- tai kuninkuuskilpailuun, mikäli poisjäänti tulee ennen tämän viikon lauantaiaamua. Kuningatar- ja kuninkuuskilpailuiden avausmatkan lähtöradat arvotaan lauantaina Ylivieskan T76-ravien yhteydessä.

    "Muuten voisi vaikka katsoa tilannetta vielä ensi viikkoon, mutta olisi väärin ennen kaikkea hevosta ja muita kohtaan ajaa väkisin ja jäädä sitten pois vaikka heti avausmatkan jälkeen", Petri Laine korostaa.

    Pörnä-Tytön tilalle on siis nousemassa Jouni Miettisen valmentama Loisto-Piirto. Pörnä-Tytön vakio-ohjastaja Hannu Torvinen puolestaan ajaa kuningatarkilpailussa viime vuonna kokonaiskilvassa kolmanneksi sijoittunutta Virin Camillaa.

    "Virin Camilla teki kahdessa viime startissaan ennätyksensä, siinä valossa sen pitäisi olla vähintään samanlaisessa kunnossa kuin viime vuonna. Hyvillä mielin, mutta haastajan roolissa lähdetään Vermoon", Virin Camillan valmentaja Reino Miettinen kommentoi.

    Jouni Miettisen tallin Loisto-Piirto nousee varahevosena kuningatarkilpailuun, jos ja kun Pörnä-Tyttö jää pois. Kuva: Ville Toivonen
    Jouni Miettisen tallin Loisto-Piirto nousee varahevosena kuningatarkilpailuun, jos ja kun Pörnä-Tyttö jää pois. Kuva: Ville Toivonen 
    Artikkelin aiheet
    Pörnä-Tyttö
    Loisto-Piirto
    Vermo
    kuningatarkilpailu
    ravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle