Janita Antti-Roiko on halunnut raivata itse oman tiensä raviurheilun huipulle. Kuva: Ari Nakari
Oman tien kulkeminen on maksanut monta kallista oppirahaa ‒ räväkästä rämäpäästä kasvoi raviratojen menestyjä
Janita Antti-Roiko vaihtoi kuusi vuotta sitten kampaajan työt ravihevosiin ja takoo nyt vuosi vuodelta parempia tuloksia. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran helmikuussa ilmestyneessä vuosikuvastossa.TilaajalleMäntyharju
Hierro Boko ja Janita Antti-Roiko (6) kirivät montén SM-voittoon ennen Janis Joplin Bokoa ja Maija Forsia. Kaudella 2022 Antti-Roiko ohjasti kärry- ja monté-lähdöissä yhteensä 61 voittoa. Valmentajana hän saavutti 60 ykköstilaa ja kolmen ensimmäisen joukossa tallin hevoset olivat lähes 50-prosenttisesti kaikkiaan 259 startista. Kuva: Terhi Piispa-HelistenMäntyharjulainen 28-vuotias Janita Antti-Roiko on tehnyt viime vuosien aikana hurjaa nousua kohti ravihuippua ja raivannut tiensä miehisen alan kärkikastiin kaikilla mittareilla mitattuna. Nainen on niittänyt joka vuosi parempaa menestystä niin ohjastajana kuin valmentaja ja montéssa sekä kärrylähdöissä.
Moni voisi kuvitella hurjan nousun takana olevan ”vain” vankan ravisuvun. Kun isänä on 1990-luvun raviurheilun suuriin nimiin kuulunut Aki Antti-Roiko ja isoisänä legendaarinen Alpo Paasonen, voisivat kaikki ovet olla valmiiksi avoinna. Sisukas Janita Antti-Roiko ei ole kuitenkaan koskaan halunnut ratsastaa sukunsa maineella tai nimellä, vaan kulkea täysin omia polkujaan.
”Minulla oli aikoinaan mahdollisuus jäädä isän talliin, mutta olisimme tehneet hommaa isän kanssa yhdessä ja hänen tavallaan. Halusin kuitenkin näyttää isälle ja papalle, että pystyn tähän itse ihan kuten hekin ovat pystyneet.”
”Omaa tietä kulkiessani olen saanut tehdä kaiken kuten olen itse halunnut, mutta se on maksanut monta oppirahaa. Monta virhettä on tullut tehtyä, mutta ne ovat opettaneet ja ehkä mahdollistaneet sen, että olen oppinut jotakin omaa ja saanut tuloksia”, Janita Antti-Roiko nauraa.
Kiinnostuksen hevosiin ja raviurheiluun Ylivieskassa syntynyt Janita Antti-Roiko on kuitenkin saanut verenperintönä. Janitan ollessa lapsi hänen vanhemmillaan oli kolme tallia. Aki-isä pyöritti ravitallia ja äiti Minna Paasonen siittolaa.
”Olen pyörinyt syntymästäni lähtien tallilla. Ei siinä kyselty haluanko mukaan”, Antti-Roiko paljastaa.
”Varhaisimmat muistoni tallilta ovat, kun vedin rattikelkalla hevosen perässä. Kun meteli loppui, äiti tiesi minun pudonneen kyydistä. Vauhti oli hiljaista, vaikka minusta se tuntui silloin todella kovalta. Ennen sitä olin aina äidillä repussa mukana tai kypärä päässä ja valjaissa kiinni kaltereissa. Opin kävelemään yhdeksän kuukauden iässä, eikä minulla ollut mitään itsesuojeluvaistoa.”
Valmentamista ja ohjastamista Janita Antti-Roikon pääsi harjoittelemaan jo poneilla, kun hän sai vanhemmiltaan viisivuotissyntymäpäivälahjaksi oman ponin.
”Ensimmäinen ponini oli painajainen. Meillä on edelleen sellainen filmi, jossa talutan ikionnellisena uutta poniani, vaikka se puri ja potki minua koko ajan. Äiti huusi, että älä päästä irti ja käymässä ollut kummitätini, että päästä irti”, Antti-Roiko nauraa.
”Se hankinta ei osunut ihan nappiin, mutta en halunnut luopua omasta ponistani. Lopulta siitä tuli ihan mukava poni, joka opetti minua todella paljon. Se poni elää edelleen ja on nykyään ystäväni lapsilla.”
Myöhemmin Janita Antti-Roikolla oli neljä omaa ponia ja lisäksi vieraita valmennettavia. Kaikkiaan Janita ajoi niillä kilpaa 129 starttia, joista irtosi 11 voittoa ja 18 muuta tototilaa.
Janita Antti-Roikolla on Mäntyharjulla ihanteelliset puitteet valmentaa hevosia. Tallin läheisyydestä löytyy mäkisiä maastolenkkejä ja Mäntyharjun harjoitusravirata. Kuva: Ari NakariVilkkaana ja aikaansaavana lapsena Janita Antti-Roiko ehti moneen ja hänelle on myös sattunut ja tapahtunut vuosien varrella kaikenlaista.
”Ratsastusurani aloitin myös jo pikkulapsena. Meillä oli kävelytyskone ja tein siellä kaikenlaisia sirkustemppuja hevosten kanssa. Ne olivat kiellettyjä, mutta tein niitä salaa yksin jäätyäni. Kävin myös ratsastuskilpailuissa painajaisponini kanssa. Äidin piti tosin seisoa koko ajan portilla, että pysyimme radalla”, Janita Antti-Roiko muistelee.
”Olen saanut paljon aikaan, mutta on minulle sattunut paljon haavereitakin. On suorastaan ihme, että minulla on ulkoisesti niin vähän arpia näkyvillä. Vain käsistä näkyy ulospäin, että sormeni ovat murtuneet lukuisia kertoja. Sormet menevät minne sattuu. Lisäksi minulta on murtunut nenä, hampaita on tullut monta kertaa leuasta läpi ja leukaa on liimattu. En silti osaa pelätä vieläkään yhtään. En ymmärrä miksi jotakin hevosta pitäisi pelätä.”
Varsinaisen oman hevosuransa Antti-Roiko aloitti vasta asuessaan jo Etelä-Suomessa.
”Muutimme äidin kanssa Etelä-Suomeen ollessani 5. luokalla koulussa. Vaikka isä jäi Ylivieskaan, hevosharrastukseni jatkui Vihti‒Espoo-akselillakin. Tiesin jo pienestä lähtien, että hevosista tulee minulle isona ammatti. Vanhempani eivät tosin olleet asiasta lainkaan samaa mieltä ja sen takia jouduin käymään kouluja.”
Antti-Roikon opiskelijan tie vei peruskoulun jälkeen lukioon ja sen jälkeen hän valmistui parturi-kampaajaksi.
”Menin lukioon vain voittaakseni vanhempieni kanssa tekemäni vedonlyönnin. Olen kirjoittanut kolme kertaa, mutta en ole ylioppilas. Meillä oli vanhempieni kanssa puhe vain lukiosta, ei siitä olenko ylioppilas.”
”Lukion jälkeen opiskelin parturi-kampaajaksi, koska vanhempani halusivat minulle kunnon ammatin. Tein niitä hommia useita vuosia, vaikka minulla oli jo hevosiakin valmennettavana. Hevoshomma on kallista, joten tarvitsin jostakin rahaa. Minulla ei ollut mitään sponsoritaustaa.”
”Hevosalalla menen elämän koululla. Siitä minulla ei ole mitään koulutodistuksia.”
Aikaisemmin parturi-kampaajana työskennellyt Janita Antti-Roiko ei voisi enää edes kuvitella olevansa muuta kuin ravivalmentaja. Kuva: Ari NakariVirallisten tilastojen mukaan Janita Antti-Roiko on valmentanut hevosia vuodesta 2014 lähtien, mutta ammatikseen hän laskee tehneensä sitä vasta muutettuaan noin kuusi vuotta sitten isoisänsä tilalle Mäntyharjulle.
”Olen lähtenyt pienestä määrästä liikkeelle ja aluksi omilla hevosillani. Varsinaisesti katson ammattivalmentajaurani alkaneen siitä, kun muutin Mäntyharjulle. Tarkoituksenani oli tulla tänne vain väliaikaisesti, mutta paikat olivat olleet Lindsbergin Katin lähdettyä muutaman vuoden tyhjillään ja alkaneet mennä jo vähän huonoon kuntoon. Pian huomasin laittaneeni lähes kaiken uusiksi, eikä ollut enää järkeä lähteä täältä minnekään.”
Antti-Roikolla on nyt tallissaan kaikkiaan 24 hevosta, joista 18 on treenattavia. Loput ovat siitostammoja ja nuoria varsoja. Omia hevosia Janita Antti-Roikolla on kaksi.
Apunaan Antti-Roikolla on yksi kokopäiväinen ja kaksi osa-aikaista työntekijää. Lisäksi Antti-Roikon äiti käy apuna viikonloppuisin ja pikkusisko Julia Antti-Roiko lomillaan. Aki Antti-Roiko pyörittää hotelli-ravintola Lokkilinnaa Kalajoella.
”Nykyään vanhempani ovat jo hyväksyneet ammatinvalintani ja seuraavat tyytyväisinä tekemisiäni. Alkuun isä ja pappa vaativat minulta kauhean paljon ja antoivat jatkuvasti palautetta. He muistivat molemmat vain sen mihin olivat lopettaneet, eivät kumpikaan koskaan mistä olivat itse aloittaneet. Jälkiviisaana ymmärrän sen hyödyn, mutta nuorempana en ymmärtänyt lainkaan miksi heidän täytyi olla niin ankaria.”
”Muistan kerran, kun aloitin ajamaan kilpaa ja voitin yhden lähdön. Jäin alussa metrin lähtöviivasta ja maalisuoralla käskin hevosta kerran. Olin itse todella onnellinen voitosta, mutta isä oli pahana minun käskettyä hevosta. Jos olisin ollut viivalla ajallaan, en olisi tarvinnut ajaa hevosta lopussa. Siinä palautui aika nopeasti maanpinnalle”, Antti-Roiko nauraa.
”Nyt isä on käynyt ajamassa täällä hevosia kaksi kertaa. Aikaisemmin puhuimme paljon hevosista puhelimessa, mutta nykyään hän haluaa puhua jostakin muusta. Myöskään pappa ei ole enää tässä apuna, sillä hän on asunut jo reilun vuoden vanhainkodissa.”
Reilun 70 000 euron voittosumman kerännyt Ashley Face on Janita Antti-Roikon luottohevonen, joka tekee aina parhaansa. Kuva: Elina PaavolaAlpo Paasosen omistamalta ravitilalta on noussut vuosien varrella lukuisia menestyshevosia. Paasosen itsensä jätettyä valmennushommat tiloissa vuokralla ollut Kati Lindsberg palkittiin Mäntyharjun vuosiensa aikana Vuoden valmentajana. Myös Janita Antti-Roikolla on hallussaan jo pokaali Vuoden montéohjastajana.
”Tila on hyvällä paikalla Mäntyharjun keskustan kupeessa, mutta silti keskellä metsää aivan omassa rauhassaan. Hevoset nauttivat täällä olemisesta ja minäkin olen alkanut jo pikkuhiljaa tottua savolaisuuteen.”
”Täällä on myös hyvät paikat valmentaa hevosia. Jos hevoset eivät täällä treenattuna jaksa mennä, niin täytyy katsoa peiliin. Melkein tallin vieressä on Mäntyharjun kunnan rata ja lähimetsiin on tehty pitkiä mäkisiä valmennuslenkkejä. Mikkelin raviradalla en käy muuten kuin varsojen kanssa lukemassa mainoksia.”
Antti-Roikon hevoset saavat kaikki olla omia yksilöitään, eikä naisella ole mitään kiveen hakattua valmennussysteemiä. Osa hevosista on valjaissa kuusi kertaa viikossa, osa kaksi kertaa.
”Sitä miten täällä valmennetaan joudun opettelemaan edelleen. Jos hevoset eivät ole startissa, ajan niillä pääsääntöisesti vetoja intervallipohjalta pari kertaa viikossa. Sitten siihen vielä hölkkälenkit päälle. Lenkit ovat pitkiä 10‒13 kilometrin mittaisia. En valjasta hevosia muutaman kilometrin takia.”
”Moni luulee, että hiittailen varsinkin montéssa kisaavia hevosiani paljon selästä. Tosi asiassa sellaisella hevosella, jolla menen radalla enemmän montéa, ei ole kotona koskaan satulaa selässä. Valmennan kaikkia hevosiani kärrystä. Selästä tehdään vain mielenvirkistyslenkkejä umpimetsässä.”
Alien Scout ja Janita Antti-Roiko. Kuva: Satu PitkänenVarsojen valmennuksen Antti-Roiko aloittaa noin vuoden ikäisenä, mutta perustapojen opettelu aloitetaan heti varsan synnyttyä.
”Varsat pitävät heti ensimmäisenä kesänä takit päällään, käyvät jalkapesulla ja oppivat muita perusasioita. Joulun tienoilla opetan ne ottamaan kuolaimia suuhun ja pitämään valjaita. Seuraavana keväänä huhti‒toukokuussa opetan varsat, mutta kesän ne saavat olla vielä laitumella. Elokuun alusta rupean treenaamaan varsoja ja tavoitteena on päästä niillä kaksivuotiaana koelähtöön.”
”Tykkään valmentaa varsoja tosi paljon. Voisin körötellä niillä vaikka joka päivä.”
Janita Antti-Roikon tallin lippulaiva on ollut viime vuosina nyt 6-vuotias Ashley Face. Ori on ollut Antti-Roikon tallissa varsasta lähtien ja kilpaillut nyt raviradoilla kolme kautta.
”On vaikea nimetä tallin parasta hevosta, mutta Ashley Face on mahdollistanut pääsyni isoihin kilpailuihin. Ori ei ole voittanut mitään suurta, mutta se on tasainen suorittaja eikä koskaan anna periksi. Se tekee aina sille päivälle parhaan esityksensä, eikä minun ole koskaan tarvinnut olla siihen pettynyt.”
Vieraista ajokeistaan Antti-Roikon on helppo nimetä viime vuoden suurin onnistuja, sillä nainen pääsi juhlimaan Hierro Bokon kanssa montén Suomen mestaruutta ja Pohjoismaiden mestaruutta.
”On todella hienoa, että Hannu Korpi antoi minulle mahdollisuuden kilpailla Hierro Bokolla. Olemme tehneet yhteistyötä pitkään, mutta nyt Hierro Boko on tuonut Korven talliin hienoa menestystä.”
Kesällinen Harmony Valley on Antti-Roikon tallin nuorin omakasvatti ja kuuluu tulevaisuuden suuriin toivoihin. Kuva: Ari NakariRavi- ja monté-kiireittensä lisäksi Antti-Roiko on kokeillut myös hevosten kasvatusta.
”Isä hommasi 1980-luvulla jenkeistä siitostammoja, joista yksi osoittautui hyväksi periyttäjäksi. Sen jälkeläisistä minulla on nyt siitostammoina Angel Valley ja Diamond Valley. Angelilla on ollut huonoa tuuria varsomisen kanssa ja siitä ovat vain 5-vuotias Zolorino ja 3-vuotias Royal Angie. Diamond Valley on tehnyt meille 3-vuotiaaksi kääntyneen Famous Valleyn, 2-vuotiaan Glamour Valleyn ja viime kesällisen Harmony Valleyn.”
”Muut siitostammat olen hävittänyt pois, sillä useamman siitostamman pitäminen tällaisessa paikassa ei ole taloudellisesti kannattavaa. ”
Antti-Roikon tulevaisuuden suurimmat haaveet kohdistuvatkin nuoriin varsoihin.
”Toivoisin, että onnistuisin eritysesti täällä meillä syntyneillä varsoilla jossakin klassisessa ikäluokkakilpailussa. Mikä vain kävisi.”
”En uskalla kuitenkaan odottaa niistä vielä liikoja mistään. On turha kehua mitään etukäteen, sillä ne voivat tuntua vaikka kuinka hyviltä kotona. Se kuitenkin ratkaisee mitä ne tekevät, kun niille isketään numerolappu kylkeen. Kotona ne eivät tuo euron latia kenellekään.”
Kokonaisuudessaan Janita Antti-Roiko katsoo tulevaisuutta odottavin, mutta hieman pelonsekaisin tunnelmin.
”Tulevaisuus vaikuttaa vähän pelottavalta, mutta ei auta kuin uskoa ja toivoa, että jotakin parempaa on joskus luvassa. Raviurheilussa kaikki voisi varmasti olla aina paremmin, mutta pitäisi myös osata olla tyytyväinen siihen mitä nyt on. Kaikki haluavat aina vain enemmän ja parempaa, mutta sitä nyt vain ei ole saatavilla.”
”Koetan itse tehdä oman työni mahdollisimman hyvin ja ne kenen sana vaikuttaa suurempiin asioihin tehköön oman työnsä. Tehtävä ei ole helppo ja tulevaisuus näyttää mihin se riittää.”
Fia Finesse ja Janita Antti-Roiko Killerillä. Kuva: Terhi Piispa-HelistenTällä hetkellä Janita Antti-Roiko on onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Nuori nainen asuu rivitalossa kahden kilometrin päässä tallistaan ja menestyy unelmien ammatissaan. Vaikka vapaapäivät ovat vähissä, Antti-Roiko ei vaihtaisi ammattiaan mihinkään muuhun.
”Menen tallille aamulla noin klo 5‒7 aikoihin. Ruokin hevoset ja laittelen ne ulos. Klo 7‒8 aikoihin tulevat muut työntekijät, jonka jälkeen siivotaan yhdessä tallit ja ajetaan hevosia. Iltapäivällä lähden raveihin tai hoidan hevosia. Kotiin pääsen normi-iltana klo 19‒21 välillä. Ravi-iltana olen kotona ravipaikasta riippuen puolen yön ja kolmen välillä.”
”Välillä aamulla väsyttää, mutta avatessani aamulla tallin oven sisältä kuuluva hirnunta tuo paljon lisävoimia. Olen aina halunnut tehdä tätä, enkä voisi kuvitella tekeväni enää mitään muuta. Tämä on minulle elämäntapa. En mieti kauanko minulla menee töissä, vaan teen tätä rakkaudesta lajiin ja hevosiin.”
”Vapaa-aikaa minulla ei juurikaan ole, mutta jos joskus pidän vapaapäivän vietän sen mieluiten ratsastelemalla rauhaisilla metsäpoluilla. Siellä sielu lepää, kun saan olla lenkillä niin kauan kuin haluan. Ihmiset sanovat aina, että minun pitäisi pitää lomaa. En kuitenkaan osaa tai halua lomailla. Olen rauhoittunut valtavasti lapsuusajoista, mutta tykkään silti edelleen puuhastella koko ajan jotakin. En vain osaa olla paikoillani.”
Antti-Roiko muistuttaa kuitenkin, että hän ei ole päässyt unelmiinsa yksin.
”Tämä on tiimityötä. En pystyisi tähän mitenkään yksin. Minulla on täällä hyvä työporukka, meille sopiva määrä hevosia ja mahtavia pitkäaikaisia hevosenomistajia. Ilman jokaisen osa-alueen toimimista olisi turha leikkiä ravivalmentajaa.”
”Olen tehnyt paljon töitä päästäkseni tähän pisteeseen ja olen kiitollinen kaikesta siitä mitä olen saavuttanut. Paljon huonomminkin olisi voinut mennä. Toivottavasti kymmenen vuoden kuluttua olen saavuttanut vielä jotakin suurempaa. Haaveita täytyy aina olla”, Janita Antti-Roiko toteaa.
Janita Antti-Roiko muistuttaa, että haaveita pitää olla. Viime kauden tähtihetkiin kuului Hierro Bokon SM-voitto. Kuva: Terhi Piispa-HelistenVuosikuvaston jutuissa käydään muun muassa ruotsalaisen menestysvalmentajan Daniel Redénin tallilla. Hänen tallistaan tulee ikäluokkalähtöjen ja muiden suurkilpailujen voittajia kuin liukuhihnalta.
Kotimaan kasvoista tavataan esimerkiksi Laitisen veljekset Eero ja Jaakko kotitallilla Kangasniemellä. Laitiset ovat olleet mukana raviurheilussa 1960-luvulta lähtien, jolloin kotitallin kärkinimi oli hetken aikaa legendaarinen ihmeruuna Vonkaus.
Kuvastoa myydään useimmissa Lehtipisteen toimipaikoissa. Sen voi myös tilata verkkokaupasta.
MT Hevoset -digipaketin kestotilaajille kuvasto toimitetaan kotiin.
- Osaston luetuimmat
