• Tammavaltikan voittaja ripusti kilpakengät naulaan

    Tulevaa isäoriehdokasta ei ole vielä päätetty.
    Tilaajalle
    Her Royal Highnessin kuluva kilpailukausi oli uran paras. Tamma ansaitsi viimeisellä kaudellaan yli 32 000 euroa ja kirjautti 11,3a ennätyksen.
    Her Royal Highnessin kuluva kilpailukausi oli uran paras. Tamma ansaitsi viimeisellä kaudellaan yli 32 000 euroa ja kirjautti 11,3a ennätyksen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    23.12.202209:30
    Kaj Närhinen

    Kesällä Forssan Kuninkuusraveissa Tammavaltikan voittanut Her Royal Higness on ripustanut kilpakengät naulaan. Yhdeksänvuotiaan tamman viimeiseksi startiksi jäi lokakuun puolivälissä Lahdessa ajettu kisa. Tamman kanssa viimeiset reilut kuusi vuotta toiminut Tiina Poikolaisen mukaan hengitystieongelmat vauhdittivat lopettamispäätöstä.

    ”Tammalla oli ongelmia syksyllä keuhkojen kanssa. Se tervehtyi niistä, ja olisi sillä voinut ajaa kilpaakin talvella. Tarjolla ei ollut oikein kuin avoimia lähtöjä, niin päädyttiin rauhoittamaan tilanne ennen astutuskautta”, Poikolainen kertoo.

    Tiina Poikolaisen mukaan Her Royal Highnessia (Brad de Veluwe) yritettiin siementää kuluvana kesänä useampaan kertaan tamman jäädessä kuitenkin tyhjäksi. Nyt yli 100 000 euroa urallaan ansainnut ja viimeisellä kaudella ennätyksen 11,3a kirjauttanut tamma on jo siirtynyt Qvidjan kartanoon.

    ”Hienoa, että saimme paikan sinne tammalle. Kaikki viisi tamman sen kilpailu-uran ajan omistaneet omistajat minä itse lukien jatkamme omistajina. Tarkoituksena on ottaa mukaan jokunen henkilö lisää kasvattajakimppaan. Isäori on vielä pohdinnassa. Ensimmäinen varsa olisi tarkoitus pitää kimpalla itsellään.”

    Her Royal Highness tarjosi taustavoimille paljon unohtumattomia muistoja. Tiina Poikolainen nostaa Tammavaltikan voiton tamman viimeisellä kilpailukaudella koko uran hienoimmaksi saavutukseksi. Ensimmäiseltä Solvallan kilpailumatkalta keväällä 2018 napattu voitto nousee myös arvoasteikolla korkealle. Poikolainen korostaa tamman merkitystä suuressa kuvassa koko omistajakolmikolle.

    ”Minä tulin kuvioihin tamman kolmevuotiskauden lopulla. Satu Karjalainen ja Mikko Pötsönen ovat olleet mukana jo ihan alkuvaiheesta. Reino Poikolainen, Eero Korhonen ja minä olemme muut omistajat. Onhan se tietyllä tapaa uskomatonta, että ansiotöiden ohella hevosia harrastava valmentaja on saanut näin hienoja kokemuksia Ruotsia myöten Her Royal Highnessin kanssa.”

    Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulussa tutkimuspäällikkönä työskentelevä Tiina Poikolainen on pitkästä aikaa ilman valmennettavaa. Toisena kilpahevosena ollut Argenteuil on kantavana The Bosses Lindystä, ja siirtyy piakkoin pois Poikolaisen tallista muualle varsomaan. Tällä hetkellä ei ole harkinnassa hankkia uusia hevosia.

    ”Pieni lapsi ja siviilityöt pitävät tarpeeksi kiireisenä. Onhan tässä vähän tyhjä olo 30 vuoden hevosharrastuksen jälkeen. Suunnitelmissa olisi jatkaa harrastusta näiden kahden tammojen varsoilla. Eikä starttihevosen hankinta ole vaikeaa, mikäli polte hevoshommiin kasvaa liiaksi.”

    Lisää aiheesta
    • Jukka Torvinen ohjasti Her Royal Highnessin Tammavaltikan voittajaksi.

      Ravit | Tammavaltikka Her Royal Highnessille: ”Ei kukaan tietäisi kuka mä oon ilman tätä tammaa” ‒ Isabel B.R. vei päätösmatkan

    • Love Youlla siemennetty Her Royal Highness ei jäänyt kantavaksi ensi yrittämällä. Uusi yritys on Suur-Hollolan jälkeen.

      Ravit | Alkuerävoittaja Her Royal Highness kilpailee todennäköisesti viimeistä kertaa Suur-Hollola-ajossa

    • Tiina Poikolaisen valmentama Her Royal Highness palaa tauolta lauantaina Lahdessa.

      Her Royal Highness palaa lähes neljän kuukauden tauolta Lahteen – Argenteuil tänään Vermossa

    Artikkelin aiheet
    Her Royal Highness
    tammavaltikka
    ravit
    hevonen
    Tiina Poikolainen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle