
Ruuna on voittanut Korvenheimolta mm. Finlandia-ajon päivänä pitkän matkan kisan Vermossa 11000 euron ykkösellä sekä monta muuta kisaa Suomessa ja Ruotsissakin. Enimmäkseen onnistumiset ovat tulleet pitkillä matkoilla. Synnyinmaassaan Ranskassa ruuna on yrittänyt moneen otteeseen, ja sieltä Teuvo Järvisen omistama Cyrius myös palasi Korvenheimon talliin viime viikolla. Kuitenkaan juuri Ranskassa pyörä ei ole pyörinyt jo yli 72000 euroa tienanneella ravurilla jostain syystä kovinkaan hyvin, vaikka ominaisuudet tuntuisivat viittaavan juuri sinne.
"En osaa selittää sitä", Timo Korvenheimo huokaa.
"Joku siinä vain tuntuu olevan. Cyriuksen terveydentila on nyt hyvä, ja tilanne vaikuttaa lupaavalta. Se on jopa lihavassa kunnossa, ja tästä on oikein hyvä jatkaa. Uskon ilman muuta, että menestytään vielä sillä. Kuukausi menee treenatessa, mutta sitten voi olla valmista. Hokit sopivat alle, joten tähdätään menestystalveen."
Mikä on tilanne tallissa muuten?
"Olen hyvin tyytyväinen tallin varsoihin. Kaksivuotiailla tähtäin on enemmän nyt kolmevuotiskaudessa, mutta hyvältä vaikuttaa laajalla rintamalla. Vuosikkaita on opetettu nyt kymmenkunta, ja ne ovat myös oikein tosi kiinostavia. First Class Ladyn vuosikas sisko on hyvin lupaava: numeroa isompi kuin siskonsa, mutta muuten hyvin samantapainen. Oma kasvatti Tinke's Big Boy suosikkitammastani Lovesong kiinnostaa tietysti myös paljon, ja joukossa tuntuisi olevan paljon hyvää. Olemme kasvattaneet sen yhdessä Terho Korpisen kanssa, jonka kanssa omistimme tammankin alusta asti."