
Heta Huuskola puolusti voitokkaasti montéohjastajien Suomen mestaruutta Vermossa keskiviikkona.
Mestaruus ratkaistiin kolmen osalähdön perusteella. Hevoset arvottiin ohjastajille. Heta Huuskola aloitti kilpailun mainiosti sijoittuen ensimmäisessä osalähdössä toiseksi Scorchion kanssa. Maiju Leppäjärvi vei voiton Parttime Priestin kanssa.
Toisessa osalähdössä Huuskola ohjasti voittoon Antti Ala-Rantalan valmentaman Sol Stormin. Maiju Leppäjärven jäätyä hännille toisessa osalähdössä, oli Heta Huuskolan tilanne viimeiseen osalähtöön lähdettäessä hyvä mestaruuden puolustamista ajatellen.
Milla Markkanen vei nimiinsä viimeisen osalähdön One Night Onlyn kanssa. Voitto riitti nostamaan Markkasen kokonaiskisan kolmanneksi 17 pisteellä. Vaikka Maiju Leppäjärvi oli King Of The Northin kanssa maalissa ennen Heta Huuskolaa ja American Zakkea, pysyi Heta Huuskola kokonaispisteissä ykkösenä.
Heta Huuskola voitti toisen perättäisen montéohjastajien Suomen mestaruuden 22 pisteellä. Maiju Leppäjärvi keräsi lopulta 18 pistettä.
Heta Huuskola oli tyytyväinen keskiviikkoillan lähtöjen kulkuun.
”Kisa lähti tosi hyvin käyntiin. Hevoset olivat oikein hyvät. Viimeisen lähdön American Zakken valmentajan kanssa oli jo ennakkoon puhetta, että ollaan altavastaajia. Tavoitteena oli vain tarjota hevoselle mahdollisimman hyvä juoksu. Vitossija oli hyvä saavutus ja riitti kokonaiskisassakin”, Heta Huuskola analysoi Vermon kolmen lähdön kilpailua.
Heta Huuskolan montévuosi on sujunut myönteisissä merkeissä. Luhankalaisohjastaja on voittanut kuluvalla kaudella 15 lähtöä. Viime vuonna täysosumia kertyi 19. Viime vuoden voitoista osa tuli kärrylähdöistä. Tänä vuonna Huuskola on keskittynyt lähes täysin montélähtöihin.

”Vuotta on vielä useampi kuukausi jäljelläkin. Pitää olla tosi tyytyväinen kuluvaan vuoteen. Olen saanut tällä ja viime kaudella ajaa entistä parempia hevosia. Ilman hyviä ohjastettavia ei voita lähtöjä.”
Montéohjastajien Suomen mestaruus oli Heta Huuskolalle jo toinen SM-titteli tänä vuonna. Teivon Kuninkuusraveissa ohjastaja voitti suomenhevosten montén Suomen mestaruuden Jani Ruotsalaisen Hujakkeen kanssa. Reilun kuukauden takainen täysosuma on Huuskolan uran toistaiseksi kovin voitto.
”Todella iso kiitos Hujakkeen porukalle, että olen saanut ajaa sillä kilpaa. Kun saa voittaa noin ison lähdön suomenhevosella Kuninkuusraveissa, on tunnetta melko vaikea kuvailla”, Huuskola maalailee.
Kaksinkertaisen montéohjastajien Suomen mestarin loppuvuoden suunnitelmat ovat selkeät. Isänsä Jukka Huuskolan tallilla työskentelyn ohessa on tarkoitus ajaa mahdollisimman paljon montélähtöjä. Kauden 15 voittoa oikeuttaa tällä hetkellä toiseen sijaan valtakunnallisessa montéliigassa. Ainoastaan Elina Pakkanen on edellä 21 voitollaan.
”Loppuvuonna yritän kiertää mahdollisimman paljon ajamassa kilpaa. Ensi vuoden suunnitelmat ovat auki. Mutta ravihommaan panostan täysillä vastaisuudessakin.”

Urallaan yli 400 lähtöä ohjastanut Huuskola on parilla viime kaudella ajanut montélähtöjä myös Ruotsissa. Seuraava visiitti länsinaapuriin olisi suunnitelmissa lokakuun alkupuolella.
”Lokakuun alkuun kysyttiin ohjastamaan Bodeniin. Sinne ainakin olisi tarkoitus lähteä. Kilpailumatkat Ruotsiin ovat todella mukavia kokemuksia. Onhan Pohjois-Ruotsiin matkaa meiltä, mutta yhtä lailla käyn ajamassa kilpaa Pohjois-Suomessakin kysynnän mukaan.”
Vaikka Huuskola ei ole ohjastanut tänä vuonna tuskin lainkaan kärrylähtöjä, kiinnostavat kärrylähtöjen ajaminen edelleen. Vajaan kahden viikon kuluttua Mikkelissä ajettava Ravinaisten SM-kilpailu kuuluu ohjastajan ohjelmaan.
”Mikkelissä tulee viimeistään ajettua kärrylähtöjä. Ei ole vaan oikein ollut tarjolla hevosia tämän vuoden Lady-Liiga-lähtöihinkään. Kun olen ollut esillä tänä vuonna vain monté-lähdöissä, niin valmentajatkaan eivät ehkä ole hoksanneet kysyä minua kärrylähtöihin.”