• Pirkanmaalla alkaa odotettu hevosalan koulutus

    Hämeenkyrössä sijaitseva Osara havitteli vuosien ajan hevostalouden perustutkintoa osaksi opetustarjontaansa. Nyt viimein tärppäsi.
    Tilaajalle
    Krista Autere työskentelee hevostenhoitajana Osaralla ja ohjaa opiskelijoita tallilla.
    Krista Autere työskentelee hevostenhoitajana Osaralla ja ohjaa opiskelijoita tallilla. Kuva: Rami Marjamäki
    MT Hevoset|Hevoset
    14.2.202614:00
    Kati Susi
    Hämeenkyrö

    Kirkas talvipäivän aurinko paistaa matalalta sisään luonnonvara-alan oppimiskeskus Verson suurista ikkunoista. Aurinkoisia ovat hymytkin luentosalissa istuvien miesten kasvoilla.

    Viime vuosina Osaran mäellä on tapahtunut positiivisia asioita. On investoitu esimerkiksi uusiin opiskelijoiden asuntolatiloihin, Verso-rakennukseen ja ratsastuskentän parantamiseen. Ja saatu mahdollisuus järjestää hevostalouden perustutkinto.

    Sasky koulutuskuntayhtymän johtaja Antti Lahti ja Luoteis-Pirkanmaan oppilaitosten rehtori Joni Liukkonen toteavat, että toiveita hevosalan tutkinnosta on tullut toistuvasti koulun ulkopuolelta, nuorten huoltajilta ja hevosalan yrittäjiltä.

    Koulutuspäällikkö Timo Lepistö ja tilanhoitaja Ilkka Boberg iloitsevat Osaran kehityksestä ja uudesta hevostalouden koulutuksesta.
    Koulutuspäällikkö Timo Lepistö ja tilanhoitaja Ilkka Boberg iloitsevat Osaran kehityksestä ja uudesta hevostalouden koulutuksesta. Kuva: Rami Marjamäki

    Opetus- ja kulttuuriministeriöltä anottiin ensimmäisen kerran Osaralle lupaa hevostalouden perustutkinnon järjestämiseen vuonna 2017 ja seuraavan kerran pari vuotta sitten. Nyt tutkinnon järjestämismahdollisuus avautui koululle myönnetyn kahdeksanvuotisen toiminnanohjauskokeilun myötä.

    ”Pirkanmaalla on ollut hevosalan koulutuksen tyhjiö. Nyt pirkanmaalaisnuorille tarjoutuu mahdollisuus opiskella lähempänä kotia”, toteaa Osaran maaseutuopetusyksikön koulutuspäällikkö Timo Lepistö.

    Antti Lahti uskoo, että kokeilusta tulee pysyvä tilanne. Hevoset ja alan opetus Osaralla ovat olleet mukana maaseutuyrittäjyyden opinnoissa valinnaisina, joten opetustilalla niin rakenteet, eläimet kuin opettajatkin ovat jo valmiina.

    Hevosala ei juuri nyt ole kukoistavimmillaan useista suunnista tulevien paineiden vuoksi, mutta uskoa alaan koulutuksen järjestäjillä on. Nyt raivataan nopeaa reittiä työelämään peruskoulunsa päättäneille.

    Ainakaan alkuun ei Osaralla ole tarjolla aikuiskoulutusta hevosalalle.

    ”Nyt alkava koulutus pitää suunnitella niin, että saadaan peruskoulusta tuleva nuori suorittamaan tutkinto. Ajan myötä katsotaan, onko tarvetta lähteä kehittämään koulutusta”, muotoilee koulutuspäällikkö Lepistö.

    Vielä jokin aika sitten selviteltiin, voisiko Teivon raviradalta purettavien valmennustallien keskittymä muuttaa Osaran laajoille tiluksille. Suunnitteilla oli ravivalmennuskeskus Hämeenkyrön maisemiin. Maksaja vain puuttui.

    ”Teivon raviradan valmennuskeskusta vietiin eteenpäin, mutta tällä tietoa se ei ole meille toteutumassa. Mikään ei tietenkään ikinä ole täysin poissuljettua. Oppilaitoksella on vain sellainen pieni reunaehto, että me emme voi investoida ulkopuolisille tallipaikkoja”, Lahti toteaa.

    Hevostalouden tutkinnon koulutusyhteistyöstä on nyt sovittu esimerkiksi Sastamalassa sijaitsevan Kärppälän ratsutilan ja ylöjärveläisen Nygårdin kartanon kanssa. Opiskelijalla on Lepistön mukaan mahdollisuus työssä oppimiseen muuallakin, myös ulkomailla.

    Elokuussa alkavaan hevostalouden perustutkintoon otetaan enintään 18 opiskelijaa, eli yhden luokallisen verran.

    Paikallisena erikoisuutena luonnonvaratuottajia kouluttava Osara tarjoaa opiskelijoilleen osana hevostalouden opintoja 15 osaamispisteen valinnaisopinnot, joissa perehdytään hevosten hyvinvointituotteiden valmistamiseen luonnontuotteista.

    Rehtori Liukkonen huomauttaa, että naapurikunta Ylöjärvi on yksi Suomen hevostiheimmistä kunnista asukaslukuun suhteutettuna ja Pirkanmaalla on muutoinkin runsaasti hevosia ja talleja. Potentiaalisia opiskelijoita ja heille koulutussopimustalleja pitäisi lähimailla riittää.

    ”Ja osaajia tarvitaan aina”, huomauttaa kuntayhtymäjohtaja Lahti.

    Lisää aiheesta
    • Osaran tallilla ollaan aloittelemassa uutta koulutussuuntaa.

      Ratsastus | Osarassa alkamassa hevostalouden perustutkinnon opetus

      Tilaajalle
    • ”Koulutuksenjärjestäjän kannuste pitkiin opintojen kestoihin on nyt pienempi ja kannuste panostaa laadukkaaseen opetukseen ja ohjaukseen suurempi”, Hevosopiston toimitusjohtaja Heli Kivimäki-Manner summaa.

      Ratsastus | Rahoitusmuutos iskemässä hevoskouluista Harjuun ja Hevosopistoon

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevostalouden koulutus
    Osara
    Pirkanmaa
    Sasky
    hevostalous
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle