

VERMO. Isokengän parhaat tulivat odotetusti Tapio Mäki-Tulokkaan tallista. Paras parhaista oli T.Rex ennen tallikaveri Star Martinia.
Voiton suhteen ratkesi paljon heti kiihdytyksessä, kun Mika Forss kiihdytti T.Rexillä vauhdilla matkaan ja pääsi suosiolla Ranch Newmanin ohi keulaan. Star Martini taas jäi kolmanteen ulos, mistä Antti Teivainen kierrätti sen ensimmäisellä takasuoralla tallikaverin rinnalle.
Asetelma pysyi ennallaan käytännössä loppuun asti. T.Rex piti tilanteen helpohkosti kontrollissa ennen Star Martinia.
"Meni niin kuin toivottiin", Tapio Mäki-Tulokas myhäili. "Ja Anttihan ajoi Star Martinilla ihan täydellisesti, eteenpäin juuri oikeaan aikaan."
T.Rex tunnetaan Suomessa kivikovana kultadivisioonalaisena. Ruunan viime kausi oli kuitenkin pettymys, kun se alkoi keväällä laukkailla sille epänormaaliin tapaan. Ruuna jäi heinäkuussa tauolle, jolta se palasi marraskuussa. Sen jälkeen T.Rex on kilpaillut viidesti ja ollut joka kerta totossa.
"Ei se nyt ole sellainen kuin tulee kesäkengässä olemaan, mutta ajellaan nyt vielä muutama lähtö talven aikana", Mäki-Tulokas suunnitteli.
T.Rexiltä operoitiin viime kesänä polvikanavat.
"Siellä oli reilusti sanomista, ja operaation jälkeen se on ravannut treeneissäkin paljon paremmin kuin aikaisemmin. Toivotaan, että hevonen saadaan sille tasolle, että se kuuluisi kesän isoihin lähtöihin."
Mäki-Tulokkaalla voi olla parhaimmillaan jopa runsaudenpulaa kovien lähtöjen hevosista. Chief Orlando osoitti viime kaudella todella hienoja otteita, ja takataskussa saattaa olla myös yksi Suomessa kääntämätön kortti. Viime kesänä talliin tullut ruotsalaisjenkki Brooklyn Hill on valmentajan mukaan kiinnostava.
"Se on mennyt syksyn ja talven aikana tosi paljon eteenpäin, ja sitä odotetaan mielenkiinnolla. Kilpaa ajetaan vasta kesäkelillä, ja sillähän on koko viime kaudelta vain yksi startti. Aika näyttää."

Teemu Okkolinin talliin tuli kaksoisvoitto suomenhevosten T64-kohteesta. Okkolin ajoi Mopoheikin keulasta ykköseksi ja Juha Utalan ajama Kukkarosuon Matti oli tallikaverin selästä toinen.
Mopoheikki siirtyi viime syksynä Okkolinin puolison Heidi Lampisen omistukseen.
"Olin seurannut tätä hevosta sen oikeastaan sen ensimmäisestä startista asti", Okkolin kertoi. "Sillä on helppo tyyli mennä, ja olen koko ajan tykännyt tästä. Ketolan Pertti ajoi tällä viime kaudella fiksusti kilpaa ja kyselin tätä häneltä joskus aikaisemminkin, mutta syksyllä päästiin kauppoihin."
Kuusivuotiaan Mopoheikin voittosumma on yli tuplaantunut sen parissa viime kilpailussa, mutta ori menee sen verran helpolla tyylillä, että menestystä voi odottaa jatkossakin.
"Kyllä tämän luulisi riittävän sarjoissaan ihan jonkin aikaa", Okkolin oletti.
Orimattilalaisen hevoset ovat menneet talven aikana oikein mukavasti.
"Täytyy olla oikein tyytyväinen", hän summasi. "Kiva, kun Kukkarosuon Mattikin on lähtenyt kulkemaan. Lohirannan Kari on ajanut sille kovat pohjat, ja meillä sitä on vain herkistelty."
T64-avauksen voittoon kiersi Jari Kinnusen Pascha Tilly, joka aloitti kirinsä neljännestä ulkoa. Ready Cashin pojan viime kausi jäi melko vajaaksi, kun ruuna pääsi starttaamaan vain seitsemän kertaa.
"Sillä on ollut vastoinkäymisiä, mutta en halua eritellä niitä tarkemmin", Jari Kinnunen totesi. "Sillä on paljon kykyjä, jos terveyttä vaan riittää. Ainakin tällä hetkellä kaikki on ihan hyvin, ja se on kestänyt hyvin starttailemista."
Jackpot-kierroksen kohteet sujuivat suosikkien merkeissä loppumetreille asti. Viimeisen kohteen viimeisillä metreillä voittoon kuitenkin kiri suuryllättäjä, kun Perfect Leader liihotti neljännestä sisältä lopussa ohi keulasta jo voittajalta vaikuttaneen Ghaliya Webin.
Yllättäjän voitto heitti kuusi oikein -arvon 26 eurosta 1261,50 euroon. Jackpot-kierroksen vaihto oli karvan alle 540000 euroa.





