
Jonna Aaltonen on olympiarankinglistan sijalla 70., Laura Kangasniemi sijalla 72. On mahdollista, että molemmat pääsevät Pariisiin joko villillä kortilla tai jos joku maa jättää joukkuepaikkansa käyttämättä.
Aaltonen kertoo, että tieto mahdollisesta kolmannesta paikasta saataneen 25.3. Sen myötä Suomella olisi paralympialaisissa joukkue ratsastuksessa.
Hausjärvellä asuva ja Erkylän kartanon tallin toimitusjohtajana toimiva Aaltonen sairastui koronarokotteesta 2,5 vuotta sitten. Hänellä on myeliitti, joka vaikuttaa keskushermostoon ja aiheuttaa voimattomuutta, toispuolisuutta ja väsymystä. On mahdollista, että sairaus etenee MS-taudiksi, mutta se tapahtuu yleensä jo kahden vuoden kuluessa sairastumisesta.
Kun Aaltonen sairastui syksyllä 2021, neljä päivää rokotuksen jälkeen, häneltä lähti ensin ihosta tunto. Sitten alkoi puutuminen, joka eteni lieviin halvausoireisiin. Tutkimuksessa syyksi paljastui selkäydintulehdus, joka jätti selkäytimeen muutospesäkkeen.
Sairastuttuaan Aaltonen ehti pelätä, että ei enää koskaan pääse nousemaan hevosen selkään, mutta lopulta tauko ratsastuksessa jäi lyhyeksi. Jo kuukauden päästä hän meni käyntiä tutulla ja suurisydämisellä Laxton for U:lla (Bocelli - Zuidenwind).
Vuosi sitten Aaltonen osallistui pararatsastajien luokittelutilaisuuteen, jossa hänen todettiin täyttävän paratsastajan kriteerit.
”Sen jälkeen on ollut aika haipakkaa”, Aaltonen hymyilee muistellessaan vuotta, joka vei hänet muun muassa EM-kilpailuihin Saksaan.
”Sen jälkeen on ollut aika haipakkaa”, Aaltonen hymyilee muistellessaan vuotta, joka vei hänet muun muassa EM-kilpailuihin Saksaan.
Hänet luokiteltiin ryhmään V, jossa ratsastajalla on eri ryhmistä vähiten rajoitteita. V-ryhmän ohjelmissa tehdään mm. kootut askellajit ja laukanvaihdot käynnin kautta.
Aaltosen oikea jalka ei toimi normaalisti, joten hän saa radallakin pitää raippaa oikeassa kädessään ja koskea sillä hevosta. Laxton for U:lle raippa on tuttu merkki, mutta ratsastajalla on ollut iso opetteleminen siihen, että kouluradankin aikana hevosen kanssa voi kommunikoida raipan avulla. Tavallisissa koululuokissa sitä ei saa olla mukana radalla.
Olympiapisteiden metsästäminen alkoi heti viime keväänä luokituksen jälkeen, sillä Laxton for U vaikutti sopivalta ratsulta pararatsastukseen. Pian kävi ilmi, että se ole vain sopiva, vaan erinomainen: sillä on laadukkaat askellajit, se on kevyt ratsastaa, se rakastaa matkustamista, eikä se pelkää isojakaan areenoita.
Tavallaan ruunan sopiminen uuteen tehtäväänsä oli yllätys, sillä kun rautias ruuna tuli silloin terveen Aaltosen talliin joulukuussa 2020, se oli hieman ongelmallinen. Se oli hieno ja lupaava, edennyt Ruotsissa 4-vuotiaiden kouluratsujen finaaliin saakka, mutta se oli vähän liiankin herkkä.
”Laxton for U suostunut nostamaan laukkaa, koska se oli todella, todella tarkka satulasta”, Aaltonen muistelee.
”Se ei suostunut nostamaan laukkaa, koska se oli todella, todella tarkka satulasta”, Aaltonen muistelee.
Satula oli toki sovitettu ja muka hyvä, mutta kun hevonen nosti selkäänsä ylös, kuten kouluratsastuksessa kuuluu, se tarvitsi lisää tilaa säkänsä ympärille.
”Kun se nostaa selkäänsä, se on selästään kuin lihava suomenhevonen. Ja se on todella tarkka siitä, että sille ei tule mitään epämiellyttäviä tuntemuksia”, Aaltonen selittää.
Sellainen herkkyys on ratsastajalle vaativaa, mutta toisaalta asiat saadaan korjattua nopeasti, kun hevonen osaa kertoa niistä ihmiselle.
Työtä on toki tehty. Vielä ensimmäiset yhteiset kilpailut Tampereella vuonna 2021 päättyivät hylkäykseen, kun C-tuomari istui lähellä hevosautojen parkkipaikkaa ja Laxton For U päätti, että tuonne hän ei uskalla mennä. Viime kesänä koulutuomarit jo kiittelivät ratsukkoa nimenomaan hyvästä yhteistyöstä hevosen ja ratsastajan välillä.
Aaltonen ratsastaa nykyään korkeintaan kaksi hevosta päivässä. Hän menee aamulla tallille, käy sitten ottamassa pakolliset päiväunet ja palaa illaksi tallille valmentamaan. Vahvaa hermokipua on koko ajan, ja ilman lääkkeitä hän ei pysty nukkumaan.
Aaltonen oli aiemmin kilpaurheilija ja hevosalan vahva ammattilainen. Nyt hän on parahuippu-urheilija, jonka on oltava tarkkana treenin suhteen.
Aaltonen oli aiemmin kilpaurheilija ja hevosalan vahva ammattilainen. Nyt hän on parahuippu-urheilija, jonka on oltava tarkkana treenin suhteen. Tärkeintä on hevosesta ja itsestä huolehtiminen.
”Onneksi olin tehnyt ikäni normiratsastusta. Lihaksia on hävinnyt, ja kroppa ei ota treeniä vastaan”, hän toteaa.
Kilpailijana hän kylmähermoinen ja sairastuminen on lisännyt suhteellisuudentajua.
”Jos on epäonnea, ajattelen, että ”shit happens”, enkä jää liikaa murehtimaan. Pian tulee jo seuraava rata, ja iso etappi on jo se, että olen päässyt kilpailuihin. Moni samaan sairastunut on halvaantunut kainaloista eteenpäin”, hän sanoo.
Rokotusvastustajaa Aaltosesta ei tullut, vaikka sairauden on virallisesti katsottu olleen rokotuksen haittavaikutus. Influenssarokotusta hän ei silti ole ottanut, eikä hänen lapsiaan rokotettu koronaa vastaan.
”Tällainen voi tulla myös flunssan jälkitautina. Se oli kehoni geneettinen reaktio rokotukseen. Itse ajattelen, että elämässä voi tulla niin paljon kaikkea. Nyt tuli minulle tällainen, eikä minulla ole ollut tapana jäädä tuleen makaamaan”, hän sanoo.
Suomen Ratsastajainliitto sai maanantaina kansainväliseltä ratsastajainliitolta FEI:ltä tiedon, että Suomi saa kaksi pararatsastuksen henkilökohtaista maapaikkaa Pariisin paralympialaisiin.
Yksi paikka oli varmistunut jo aiemmin henkilökohtaisen rankingin perusteella Euroopan alueelta Katja Karjalaiselle. Liiton käytännön mukaan henkilökohtaisen paikan ratsastanut saa sen myös käyttää. Karjalainen valmistautuu Pariisiin hevosilla Supremo ja Kameo.