Laura Kangasniemi jännittää Pariisin paikkaa – onnettomuus esteillä vei pararatsastajaksi

Laura Kangasniemi on paralympiarankingissa kolmantena suomalaisena jo paikkansa varmistaneen Katja Karjalaisen ja Laxton for U -hevosella ratsastavan Jonna Aaltosen jälkeen. Karjalaisen hevonen on vielä kysymysmerkki, sillä hän treenaa sekä maitotilallisen Pia Reitin hevosella Supremolla että uudemmalla tuttavuudella, lapsi- ja junioriratsuna menestyneellä Kameolla.

Kangasniemi loukkaantui vuonna 2017, ja hän sai paraluokituksen vuonna 2020. Viime vuonna hän edusti ensimmäistä kertaa Suomea arvokisoissa, ja hän sijoittui Saksassa EM-kilpailuissa sijalle 11.

Varmistusta paralympiapaikalle saattaa joutua odottamaan jopa maaliskuulle asti.

Kangasniemi vietti lapsuutensa Haapavedellä, ja siellä hän alkoi kilpailla esteratsastuksessa ehtien edetä metrin tasolle. Loukkaantuminen tapahtui esteharjoituksissa, kun hevonen kompuroi ja tuli esteeltä huonosti alas.

”Sain vaikean aivovamman, minut vietiin teholle ja olin viikon koomassa. Oikea puoli halvaantui”, Kangasniemi kertoo.

Hänen ei odotettu enää selviävän itsenäisesti normaalista arjesta.

Kangasniemi kuitenkin yllätti nopealla ja hyvällä paranemisellaan. Hänelle jäi silti keskivaikea aivovamma sekä tuntopuutteita ja spastisuutta toiselle puolelle kehoa.

Kangasniemi kertoo, että paluu hevosen selkään oli pelkästään hänen omaa itsepäisyyttään. Lääkärit ja kaikki muutkin sanoivat, että hän ei saa enää nousta satulaan, sillä se on liian vaarallista. Mutta jo kolmen kuukauden päästä loukkaantumisesta hän oli jo ratsailla. Muutaman vuoden ajan hän yritti jopa hypätä esteitä voimakkaasti huonontuneesta tasapainosta huolimatta.

”Minulla oli ollut esteille niin paljon tavoitteita, ja minun oli vaikea päästää niistä irti. En kuunnellut ketään”, hän hymähtää nyt.

Vasta muutaman vuoden päästä hän alkoi hyväksyä tapahtuneen ja ajatella, että esteratsastus ei ole hänelle enää järkevää.

”Aloin hyväksyä, että minussa on tämä vamma”, hän sanoo.

Sitten hän menikin jo paraluokitukseen. Siinä tutkitaan ratsastajan toimintakyky, ja sen perusteella hänet asetetaan omaan kilpailuryhmäänsä. Kangasniemi arvioitiin ryhmään 4, jossa kilparadalla tehdään muun muassa avotaivutuksia, sulkuväistöjä, takaosankäännöksiä, lisätyt ja kootut askellajit sekä laukanvaihdot ravin kautta.

Hän sai ensin vuodeksi lainahevosen, ja sitten oman. Kilpailumahdollisuudet ja uusi elämä avautuivat, ja alkoi elää urheilu edellä.

Goldprins on ihana hevonen, jonka kanssa pystyy matkustamaan vaikka kahden kesken, Laura Kangasniemi kertoo.  Kuva: Lotta Klasila

Hänen hevosensa on vuonna 2021 ostettu 9-vuotias Goldprins, joka tuli Ruotsista maajoukkuevalmentaja Janne Berghin avulla. Kangasniemellä ei ollut aiemmin mahdollisuutta omaan hevoseen, mutta Goldprinsin hankkiminen onnistui tukijoiden avulla. Merkittävänä sponsorina urheilu-uralla on ollut Sievi Hyvinvointitilat Oy.

Myös kouluratsastus alkoi maistua, eikä Kangasniemi ole enää kaivannut esteille.

”Kyllä mä olen aina tykännyt kaikista lajeista. Nyt kun olen päässyt syvemmälle kouluratsastukseen, niin onhan se vaan ihan tosi siistiä. Yhteistyö hevosen kanssa on se tärkein juttu”, hän sanoo.

Goldprinsin lisäksi hän saa ratsastaa ja kilpailla valmentajansa Siiri Kyrön korkealle koulutetulla hevosella Kyrö Hot Sway, joka on myös varahevonen paralympialaisiin.

Kyrön tallille Orimattilaan Kangasniemi löysi reilu vuosi sitten, kun hänen piti saada väliaikaisratsastaja Goldprinsille. Hän oli pudonnut sen selästä jaloilleen ja nilkka oli murtunut, mikä tiesi 12 viikon ratsastustaukoa.

”Tasapainoni on niin paljon huonompi. Laitan kengätkin jalkaani aina johonkin nojaten tai istualleni”, hän selittää.

Haasteista huolimatta hän ei ole koskaan pystynyt ajattelemaan elämää ilman ratsastusta.

”Hevoset ovat olleet minulle niin tärkeitä lapsesta saakka. Ala-asteella minua kiusattiin paljon koulussa, ja kun kävin tallilla, huomasin, kuinka hevoset ottavat ihmiset vastaan sellaisina, kuin he ovat. Niistä tuli minulle tärkeä, iso voimavara. En osaa ajatella, että ne ovat vaarallisia. Niistä saa arkeen niin paljon energiaa, ja haluan pitää ne elämässäni”, hän päättää.