• Pienestä lihasjumista voi tulla hevosen mittainen ongelma

    Hevoshieroja Heidi Rantasen käsien läpi on mennyt monenlaisia hierottavia, kilpahevosista hyvänmielen harrastehevosiin.
    Tilaajalle
    Hevoshieroja Heidi Rantanen on ylpeä ammatistaan. Kuvassa myös tyytyväinen asiakas, Tinder Matt alias Masa.
    Hevoshieroja Heidi Rantanen on ylpeä ammatistaan. Kuvassa myös tyytyväinen asiakas, Tinder Matt alias Masa. Kuva: Anne Anttila
    MT Hevoset|Hevosen terveys
    5.11.202207:00
    Anne Anttila
    Kannus

    Kannuslainen Heidi Rantanen sanoo olevansa unelma-ammatissaan hevoshierojana. Hierojan asiakkaana jokainen hevonen on yksilö. Vaikka vaivat vaihtelevat, lihashuolto on hyvinvoinnin tärkeimpiä kivijalkoja.

    ”Päätin jo pikkutyttönä, että isona minusta tulee parturi-kampaaja tai hevosalan ammattilainen. Unelmat toteutuivat tuplakertoimella, sillä nyt olen onnellisesti kahden ammatin loukussa”, Rantanen luonnehtii naurahtaen.

    Toimenkuva hevoshierojana oli osaltaan luontainen jatkumo hevosharrastukselle.

    "Lapsuudenkodissani on aina ollut hevosia. Myös omassa tallissani oli parhaimmillaan 11 hevosta , joten tallielämä ja raviradan vierellä seisoskelu tulivat tuttuakin tutummaksi. Ravimaailma opetti lukemaan hevosta ja harjaannutti samalla katsomaan sitä myös kokonaisuutena. Nämä taidot ovat toimineet johtotähtenä myös eteen tulleissa haasteissa.”

    Vahva kokemuspohja on antanut hyvän tulokulman hevoshierojan ammattiin.

    "Ravimaailman kouluttamana olen pystynyt sisäistämään hevoshieronnan perusajatuksen. Kilpahevonen, olipa sitten kyseessä ravuri tai ratsu, ovat huippu-urheilijoita. Mitään ei tehdä kaavamaisesti eikä ilman taustatietoja.”

    ”Hieronta voi olla valmistavaa, palauttavaa tai ongelmien ratkaisua. Keskiössä on aina lihaksiston hyvinvoinnin ylläpitäminen sekä kehon liikkuvuuden ja jouston palauttaminen.”

    ”Eri lajityyppien hevosilla mahdolliset ongelmat näkyvät eri kohdissa hevosen kehoa.” Heidi Rantanen

    Viiden toimintavuoden aikana Rantasen käsien läpi on mennyt monenlaisia ja monentasoista asiakasta

    "Tässä lajissa ei voi nojata totuttuihin tapoihin, sillä kaikkia hevosia ei voi käsitellä samalla tavalla. Esimerkiksi useimmat oriit ovat sitä mieltä, että hierontaa ei aloiteta niskasta, joten tässä tapauksessa aloitus tapahtuu usein säkäalueelta.”

    ”Periaatteeni on, että hieronta suoritetaan aina hevosen ehdoilla. Mitään ei tehdä tekemisen ilosta, sillä tavoitteena on saada hevonen myös rentoutumaan.”

    Iso osa hevoshieroja Rantasen asiakkaista tulee urheilumaailmasta. Vakioasiakkaiden joukosta löytyy yhtä hyvin ravihevosia kuin kilparatsuja. Mahdolliset vaivat ja hevoshieronnan tarpeet vaihtelevat, mutta jokaisesta löytyy aina jotakin työstettävää.

    ”Eri lajityyppien hevosilla mahdolliset ongelmat näkyvät eri kohdissa hevosen kehoa. On kuitenkin hyvä huomioida, että hevonen on kokonaisuus, joka kompensoi esimerkiksi kipua muualle kehoon.”

    ”Hevoshieronta on alana kasvava. Osasyynä tähän on tietoisuus siitä, että hevoset ovat huippu-urheilijoita omalla osa-alueellaan”, Heidi Rantanen kertoo.
    ”Hevoshieronta on alana kasvava. Osasyynä tähän on tietoisuus siitä, että hevoset ovat huippu-urheilijoita omalla osa-alueellaan”, Heidi Rantanen kertoo. Kuva: Anne Anttila

    Rantanen haluaa muistuttaa, että lihashuolto on tärkeä osa hevosen hyvinvointia.

    ”Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Myös treeni, ruokinta, kengitys ja elinolosuhteet ovat hyvinvoinnin osalta hyvin merkittävässä roolissa.”

    Lihasjumeja ja kipuja voi tulla monista eri syistä. Vaikuttavia tekijöitä voi olla muun muassa vähäinen tai vääränlainen liikkuminen, kehon vinoudet, loukkaantuminen tai jopa yksipuolinen treeni.

    ”Ennen hierontaa kyseiset asiat tulee ottaa huomioon ja on muistettava samalla se, että todella jumissa olevaa lihasta ei voi mennä suorilta hieromaan.”

    ”Täytyy muistaa, että hevosellakin on oikeus antaa asiakaspalautetta.” Heidi Rantanen

    Rantasen mukaan lihasjumeja ja niistä aiheutuvia kiputiloja voi lievittää jossakin määrin myös kotikonstein.

    "Joskus annan kotiläksynä esimerkiksi jumppaohjeita. Sen sijaan jalkojen venyttelyä en suosittele. Siinä tulee tallijumpparille herkästi loukkantumisia muun muassa huonon työasennon seurauksena.

    Heidi Rantasen mukaan hevosia kannattaa myös harjata.

    ”Ja paljon, sillä harjaaminen pitää pintaverenkierron hyvänä.”

    Hevoshieronta on Heidi Rantasen mukaan jatkuvaa uuden oppimista.

    ”Palo alaan on edelleen kova ja kiinnostus työhön ruokkii myös osaamista. Olen laajentanut omaa osaamistani osallistumalla alan eri koulutuksiin muun muassa biomekaniikasta, kivusta, sekä vammojen kuntouttamisesta.”

    ”Lisäksi olen opiskellut akupainantaa ja myös itse akupunktiokoulutuskin olisi mahtava lisä tekniikan kirjoon. Valitettavasti kyseistä koulutusta ei saa enää Suomesta. Akupainanta on kuitenkin erinomainen vaihtoehto perushieronnan lisänä ja yhtenä tekniikkamuotona. Akupainanta rentouttaa kireää lihasta ja hevosta myös kokonaisvaltaisesti.”

    Hevoshierojana Rantanen soveltaa tarvittaessa monenlaista tekniikkaa samaan hevoseen.

    ”Näin saan pidettyä käsittelyn mahdollisimman lempeänä ja hevosystävällisenä. Täytyy muistaa, että hevosellakin on oikeus antaa asiakaspalautetta.”

    Kuka?

    Hevoshieroja Heidi Rantanen

    Päätoimiala hevoshieronta

    Hieroo ravi-, ratsu- ja harrastehevosia

    Kotipaikka Kannus

    Valmistunut Kaustisen Raviopistosta 2017

    Omia hevosia yksi

    Suomen hevoshierojat ry:n hallituksen jäsen

    Erityisvahvuudet ravihevostausta, hyvä hevosenlukutaito

    Alan lisäkoulutukset mm. akupainantakoulutus

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle