
Elokuun alussa 60 vuotta täyttänyt Saku Mikkola on ehtinyt ravialalla monenlaiseen. Längelmäkeläinen on ansioitunut niin valmentajana, kasvattajana kuin oriasemayrittäjänäkin. Lauantaina Mikkolalla on jännä päivä, kun hänen yhdessä Punkarin Hevostalli Ky:n kanssa omistamansa Stonecapes Ulrica (Ready Cash) starttaa Suuren Suomalaisen Derbyn finaalissa. Harri Koivusen valmentama ja Olli Koivusen ajama tamma starttaa finaaliin radalta 11.
”Hieno homma, ja onhan se ihan jonkinlainen saavutus hevoselta. Stonecapes Ulrica teki karsinnassa tosi kovan juoksun, ja hevoseen oltiin oikein tyytyväisiä. Voittokaan ei ollut kaukana”, Saku Mikkola toteaa.
”Finaalissa on tietysti erilainen tehtävä. Kisa on tasokas ja ehkä tasainenkin. Stonecapes Ulricalla on huono lähtöpaikka, ja miten juoksu sitten onnistuu tuolta. Hienoa joka tapauksessa olla mukana.”
Omistajan roolissa finaali on Saku Mikkolalle ensimmäinen, mutta omia kasvatteja on ollut Derbyssä aikaisemminkin. Suurin tähti on ollut Mascate Match (Muscle Mass), joka voitti Derbyn kaksi vuotta sitten. Se oli Stonecapes Ulrican tavoin yhteiskasvatti Punkarin Hevostalli Ky:n eli Markku Punkarin kanssa. Mascate Matchin kasvattajana oli myös Sakun puoliso Maini Mikkola.
”Osa hevosista on minun ja Punkarin nimissä ja osaan Mainikin on päässyt kimppaan”, Saku kuvailee nauraen. ”Jos meidän ja Markun yhteinen kasvatti on Stonecapes-hevonen, se on syntynyt meillä, ja jos se on Match-hevonen, se on syntynyt Markun tallissa Riihimäellä. Sekä hänellä että meillä on lisäksi myös omia tammoja.”
Stonecapes Ulrica on Mikkoloiden ja Punkarin ainoa yhteinen ajohevonen.
”Ulrica päätyi loppuviimein pitohevoseksi. Se oli yksivuotiaana myynnissä Ypäjän huutokaupassa, missä siitä tarjottiin 21 000 euroa. Se oli sen verran paljon alle pelkkien varsan tekokulujen, että huudettiin se sisään, ja siitä sitten jäi oma hevonen.”
Stonecapes Ulrica on ennen derbyfinaalia tienannut urallaan 32 800 euroa, joten se on vielä kaukana plussan puolelle kääntymisestä. Sen isän, ranskalaismatadori Ready Cashin varsamaksu oli Stonecapes Ulricaa tehtäessä 20 000 euroa ja arvonlisävero.
”Miinusmerkkinen se on taloudellisesti ollut, mutta sitähän se tässä hommassa tahtoo usein olla. Hyvä hevonen kuitenkin saatiin, ja pitäisihän Ulricalla olla vielä uraa jälkelläkin ihan jonkin verran.”

Maini ja Saku Mikkolan pyörittämä Sillanpään Oriasema on viimeiset parikymmentä vuotta ollut merkittävä toimija suomalaisessa siittolakentässä. Toimintaa on kuitenkin viime vuosina karsittu lopettamalla vieraiden tammojen täysihoitopalvelut sekä nyt myös siitosoriiden pito. Tilalla asuu joko kokonaan tai osittain omia hevosia ja oripuolella toiminta on keskittynyt ulkomaisen pakastesperman välittämiseen.
”Tarkoitus on ollut vähentää hevosmäärää, mutta kun katsoo ympärilleen, niin yllättävän paljon näitä tuntuu olevan”, Saku Mikkola summaa. ”Pääluku on nyt noin 30 hevosta. Siitostammoja on kymmenkunta, kesävarsoja yhdeksän, jokunen yksivuotias, muutama ajohevonen ja jokunen joutohevonen vielä päälle. Kyllä niitä vaan kertyy.”
Tänä vuonna Mikkolat eivät ilmoittaneet kasvattejaan Ypäjän huutokauppaan, vaan he järjestivät elokuussa oman varsojen esittelytilaisuuden.
”Porukkaa oli mukavasti, mutta kauppa on käynyt vaarallisen hiljaisesti. En tiedä eivätkö meidän varsamme ole tarpeeksi hyviä, vai painaako yleinen tilanne enemmän, mutta kauppa saisi käydä paremmin”, Saku Mikkola kertoo. ”Vähän sama juttu oli meidän tuontioriiden kanssa, eli niillä oli kauttaaltaan aiempaa hiljaisempaa. Toivottavasti tammoja on siemennetty aikaisempaa enemmän tuoreena Suomessa oleville oriille, eikä niin, että siemennettyjen tammojen määrä olisi vaan pudonnut.”

Ennen siittolatoiminnan laajentumista Saku Mikkola oli aktiivinen ravivalmentaja, jolla oli enimmillään parikymmentä treenihevosta. Nyt ajohevosia on neljä, kuusivuotias Stonecapes Superb 12,9a, viisivuotias Stonecapes Topgun 15,4a sekä viisivuotias Hartte (Frans) ja kaksivuotias Comistus (Costello). Suvut ovat kohdallaan, sillä lämminveriset ovat Ready Cashin poikia ja Hartten ja Comistuksen emä on Maiskaus, eli ne ovat Parvelan Retun pikkuveljiä.
”Kasvatushomma on hyvin mieleistä, mutta tykkään myös hevosten treenaamisesta. Varmaan olen hevosalan sekatyömies, jos pitää joku titteli laittaa.”
Saku Mikkolan ja Markku Punkarin loppuvuoden perinteisiin kuuluu huutokauppareissu Yhdysvaltoihin, jonne kaksikko on tänäkin vuonna suuntaamassa.
”Juuri tässä kohtaa tuntuu, että tuskin ollaan ostamassa mitään. Dollarin kurssikin on epäedullinen euroon nähden, ja täytyy miettiä, mitä tekee”, Saku pohjustaa. ”Tosin jos on viisi päivää hevoshuutokaupassa, aika vaikea sieltä on tulla pois ilman hevosta, kokemuksesta tiedän senkin.”
Yhteistyö Markku Punkarin kanssa on Mikkolan arvion mukaan piristänyt molempien osapuolten toimintaa.
”Yhteiskuviot ovat mahdollistaneet hommia puolin ja toisin, ja Markku on ollut tosi hyvä kimppakaveri. Paljon ajatellaan asioista samalla tavalla, ja ainakin kuvittelisin molempien olleen yhteistyöhön tyytyväisiä.”
Saku Mikkola on tehnyt elämäntyönsä hevosten lisäksi maanviljelijänä. Juuri 60 vuotta täyttäneeksi Mikkolalla on takanaan poikkeuksellisen pitkä ura isäntänä, käytännössä 45 vuotta.
”Isäni kuoli sinä vuonna kun täytin 15, ja siitä asti olen ollut isäntänä. Maanviljely ja hevostalous ovat kulkeneet hyvin käsi kädessä. Viljeltävien rehujen suhteen on oltu omavaraisia ja kesäisin on ollut hyvin laitumia vieraillekin hevosille.”
Maini ja Saku Mikkolan lapsista aktiivisimmin hevostoiminnassa on mukana heidän tyttärensä Kaisa Mikkola, joka pyörittää Teivossa ravitallia yhdessä puolisonsa Antti Veteläisen kanssa.
”Meillä on Teivossa joitakin kimppahevosia, ja välillä heiltä on meillä hevosia, toipilaita ja sellaisia. Ihan toimiva systeemi minun mielestäni”, Saku Mikkola kertoo.
Uutta ja jännittävääkin on luvassa, sillä Kaisa Mikkola odottaa esikoistaan, ja Saku Mikkolasta on tulossa ensimmäistä kertaa isoisä.
”Onhan se aikamoista, jos vaariuden pääsee vielä kokemaan”, Saku huokaa, ja havahtuu pian tarkentamaan, ettei muuta ole syytä olettaa. ”Terveys on hyvä ja kaikki sillä lailla kunnossa, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämässä tapahtuu.”