Rekiraveissa pitää ottaa huomioon myös sivuluisu

Reki oli takavuosina kilvanajoväline Suomen jääraveissa. Nykyisin tavalliset kilpakärryt ovat syrjäyttäneet rekien käytön kilvanajossa Suomessa. Vaikka Suomessa ei enää ajetakaan kilpaa jalasten avulla, löytyy hieman yllättäen keskisestä Euroopasta hevosten rekikilpailuja.

Pitkään Itävallassa vaikuttanut raviammattilainen Teijo Ahola on osallistunut tänä talvena jo kahdesti rekikilpailuihin. Viikko sitten sunnuntaina Ahola ajoi Kitzbühelissa kilpaa. Sitä ennen hän oli mukana Kirchbergin rekiraveissa.

”Mutta ei niitä suomalaisittain voi oikein reeksi kutsua. Lähinnä ne ovat kilpakärry, joihin on laitettu jalakset renkaiden tilalle”, Ahola täsmentää.

Aholan mukaan jalakselliset kilpakärryt on kuitenkin rakennettu erityisesti käyttötarkoitustaan varten.

”Niissä on vähän kuin saranat aisoissa lähimpänä penkkiä. Pitää katsoa, ettei jätä sormiaan väliin kun hyppää kyytiin. Rekikärryissä kuski myös istuu korkeammalla kuin tavallisissa kilpakärryissä. Pitää olla tarkkana, että ei lennä kyydistä”, hän nauraa.

Itävallassa ajettiin Aholan mukaan noin puoli tusinaa rekiraveja. Kisoja ei ajeta jäällä vaan maapohjalla.

”Kitzbühelissa oli reilut kymmenen astetta lämmintä, ja radan pohja meni ihan lumisohjoksi”, hän mainitsee.

Kircbergissä lumirata oli tehty 600 metrin pituiselle raviradalle ja Kitzbühelissa ajettiin 800 metrin radalla.

”Kaarteet ovat jyrkät ja kallistukset ovat mitä ovat. Sivuluisukin pitää ottaa huomioon”, Ahola kuvailee nauraen.

Lähdöt ajetaan linjalähetyksinä, ja ykköspalkinnot ovat Aholan mukaan 500 euron luokkaa.

Teijo Ahola on ehtinyt nähdä työuransa aikana useita ravimaita. Tällä hetkellä Ahola on toista kertaa Itävallassa töissä. Kuva: Ville Toivonen

Viime viikonloppuna paikan päällä oli pitkälti toista tuhatta katsojaa. Kitzbühelissä yleisöä oli vähemmän.

”Kiztbühelissä ravit ajettiin iltapäivällä. Vähän hölmö aika, kun porukka on silloin vielä rinteissä laskettelemassa. Jos ravit olisi ajettu illalla, olisi porukkaa ollut varmasti paljon enemmän paikan päällä”, Teijo Ahola olettaa.

”Noissa on ihan kunnon kilvanajon meininkiä, kun lähdöissä on lähemmäs kymmenen hevosta. Totoakin pelataan sellaisella vanhan ajan meiningillä eli paperilapuilla.”

Teijo Ahola on toista kertaa Itävallassa töissä. Keski-Eurooppa on muutenkin tullut Aholalle tutuksi, sillä hän työskenteli aikanaan pitkään myös Saksassa.

Viimeisen vuoden ajan Aholan työnantaja on ollut Itävallan johtava valmentaja Gerhard Mayr. Tallista löytyy noin 100 valmennettavaa. Ahola työskenteli Mayrilla myös edellisen kerran Itävallassa asuessaan.

”Mayr on voittanut Itävallan valmentajaliigan varmasti viimeiset 30 vuotta putkeen”, Ahola toteaa.

”Tallista löytyy paljon hyväsukuisia varsoja. Minä teen ihan perushommaa, eli ajan hevosia ja kengitän tarpeen mukaan. Aiemmalla keikalla kengitin paljon enemmän hevosia. Nyt ei olkapäät kestä enää ihan kovin älyttömiä kengitysmääriä kuukaudessa.”

Aholalla on myös mukanaan oma hevonen, Mindful Light K.V. Neljävuotias tamma on voittanut kaksi uransa viidestä startista.

Ravien heikko palkintotaso on ainoa asia, joka harmittaa Aholaa Itävallassa. Ranskan PMU:n tukemissa lähdöissä ykköspalkinnot ovat paremmat, mutta tavallisissa raveissa palkintotaso on Suomea pienempi.

”Omankin hevosen lähdöissä ykköset ovat olleet 700 euron luokkaa. Siitä kun vähentää sitten ilmoittautumiskulut ja sisäänkirjoittautumismaksut, ei palkinnosta jää paljoa käteen. Muuten Itävalta on todella mukava paikka asua ja elää. Kyllä täällä viihtyy.”