Anu Lampinen kouluttaa luottavaisia ratsuja turisteille tunturiin – hevostoiminnassa mennään oma arvopohja edellä

Matkailuyrittäjä Anu Lampisella on Pelkosenniemellä seitsemän lännenratsastukseen koulutettua hevosta, joista kaksi on vielä nuoria, vasta ammattiopintojensa alussa olevia quarter-varsoja. Viidestä aikuisesta kaksi on suomenhevosia, kaksi quartereita ja yksi appaloosa.

Lampinen järjestää Pyhäjärven rantamaisemissa ja mäntykankailla lyhyitä maastoratsastusretkiä hevosillaan. Asiakkaina käy paljon ulkomaalaisia matkailijoita, jotka haluavat kokea Lapin myös hevosen selästä.

Lampinen omistaa puolisonsa Antti Keskitalon kanssa monialaisen majoitus-, ravintola- ja elämyspalveluja tarjoavan matkailuyrityksen nimeltä Lucky Ranch. He ovat molemmat opiskelleet matkailualan restonomeiksi Rovaniemellä ja kotiutuneet Pyhätunturin tuntumaan hankkimalleen järvenrantatilalle 2010-luvun alkupuolella.

”Yrityksemme hevostoiminta pohjautuu omaan pitkään jatkuneeseen hevosharrastukseeni. Olen halunnut pitää hevoshomman pienenä sillä ajatuksella, että varsinainen elanto tulee yrityksen muista jutuista”, Lampinen kertoo.

Pyöröaitauksessa paikallaan varustamista odottava hevonen herättää lähes poikkeuksetta matkailijoissa ihmetystä. Miten riimussa kiinni oleva ja maahan pudotettu köysi saa hevosen kuuliaisesti seisomaan ja odottamaan, että ihminen tulee sen luo?

Hevoselle paikallaan odottaminen on osa lännenratsulle opetettua ammattitaitoa. Omien hevostensa koulutustasoa Lampinen pitää säännöllisesti yllä ratsastamalla ja maastakäsittelemällä niitä. Tällä hetkellä hän peruskouluttaa kahta quarter-varsaansa, joiden opettaminen työuralle on aivan alussa.

Olgasta ja Avalonista tulee todennäköisesti asiakashevosia, mutta sitä ennen ne totutetaan kaikkeen, mitä asiakkaiden kanssa voi eteen tulla. Näin niistä kehittyy luottavaisia ratsuja.

Toistaiseksi nuoret on vain totutettu satulaan ja kuolaimiin. Valmentajansa Katja Vanhatalon luona vieraillessaan Lampinen kävi kerran istumassa molempien selässä. Varsinainen ratsukoulutus alkaa ensi vuonna.

”Teen nuorten kanssa töitä pyöröaitauksessa maasta käsin. Niille opetetaan alkuvaiheessa maasta muun muassa kehonhallintaa, tasapainoa ja asioita, joita myöhemmin tehdään satulasta. Käsihevosina tai taluttaen otan niitä toisinaan mukaan lyhyille lenkeille, jotta ne oppivat reitit ja sen, miten maastossa kuuluu toimia.”

Lucky Ranchin hevoset tarhaavat ja laiduntavat laumoissa. Yrittäjä Anu Lampinen tekee päivittäin itse töitä hevostensa kanssa, jotta ne pysyvät miellyttävinä, notkeina ja voimakkaina ratsuina asiakkaita varten. Kuva: Kati Susi

Kansainvälisissä asiakkaissa herättää Lampisen mukaan ihastusta se, että ratsastajien saapuessa hevoset eivät seiso rivissä satulat selässään. Jokainen asiakas saa ensin ohjatusti tutustua hevoseensa ja autettuna varustaa sen itse ratsastusta varten.

”Palautteissa korostuu, että tosi monet arvostavat hevosten varustamista yhdessä, siitä tulee paljon kiittävää palautetta. Ei sellaiseen aikaa riittäisi, jos ryhmä olisi iso.”

Lampisen retkillä ratsastaa yleensä vain kolme asiakasta. Kokemattomille sopivan tunnin elämyksen aikana ratsastetaan käynnissä.

”Haluan, että hevoseni voisivat mahdollisimman hyvin ja ettei niitä turruteta niin, että ne kyllästyvät työhönsä.”

Lappi on Suomeen suuntautuvan kansainvälisen matkailun tärkeimpiä kohteita. Matkailuyrittäjälle tämä tarkoittaa sitä, että asiat pitää ennakoida pitkälle. Lucky Ranchin maastoretkien varauskalenterissa onkin jo tulevalle talvikaudelle runsaasti varauksia ja ensi kesän varauskalenteri avattuna.

”Monille ulkomaisille asiakkaille Lappi on ollut ’once in a lifetime’ -juttu. Me toki haluamme, että ihmiset tulisivat takaisin”, Lampinen sanoo.

Anu Lampinen ja Mikelo ottavat rennosti Soutaja-vaaran laella ratsastusretken lepotauolla. Kuva: Lucky Ranchin albumi

Kun Anu Lampinen ja Antti Keskitalo olivat perustamassa matkailuyritystään Lucky Ranchia Pyhätunturin lähelle, he esittelivät yritysideaansa eri instansseille.

”Ei tule kannattamaan”, kuului yksi lausunto yrityksen hevostoiminnasta.

Tänä päivänä yritys elättää perheen ja työllistää ensi talvena kuusi henkilöä. Hevostoiminta on yhä pientä, ja kate tulee muun muassa lumi-iglut sisältävästä majoitustoiminnasta sekä suositun hiihtoreitin varrella sijaitsevan ravintolan ympärivuotisesta toiminnasta. Tarjolla on myös monenlaisia luonto- ja urheiluaktiviteetteja.

Anu Lampinen istuu Pyhäjärven tunturimaisemissa olevassa yrityksen ”saluunassa” syömässä poronkäristyksellä päällystettyä vohvelia ja kertoo pariskunnan yrittämisen arvoista.

”Heti aluksi ajattelin, että hevostoiminnassa menen oma arvopohja edellä, koska kyseessä ovat eläimet”, hän toteaa.

Hän kertoo pitävänsä tärkeänä sitä, että asiakastyötä tekevät hevoset kokevat olonsa turvalliseksi ja että niitä kuunnellaan ja arvostetaan − vielä sen jälkeenkin, kun ne ovat ratsastustoiminnasta eläkkeellä.

”Yrityksemme arvoihin kuuluu, että kaikki asiakkaat kohdataan henkilökohtaisesti omina persooninaan. Tämä pätee myös hevosiin.”

Lampinen haluaa, että lyhyenkin palvelun aikana asiakas ja hevonen kohtaavat toisensa. Tässä hän auttaa ensikertalaisiakin ohjaamalla asiakasta hevosen tarpeiden ja tunteiden äärelle. Kahden erilajisen olennon välisen yhteyden muodostamiselle annetaan aikaa, sillä se on elämyspalvelun ydintä.

Hevosten järkevä työmäärä tarkoittaa, että vaikka kiireisimpinä viikkoina töitä tehdään enemmän, huolehditaan siitä, että työmäärä tasaantuu pian sesonkiviikkojen jälkeen. Mikäli joku hevonen vaikuttaa kaipaavan enemmän lepoa, rajoittaa Lampinen paikkoja tai sulkee lähtöjä varauskalenterista.

Vilkkaammallakin talvikaudella hevonen tekee asiakastyötä vain muutaman kerran viikossa. Lampinen pitää tärkeänä, että hän itse ratsastaa ja käsittelee hevosiaan maasta usein.

Nuorten hevosten koulutukseen kuuluu niiden totuttaminen tulevaan työhönsä ja reitteihin. Avalon-ruuna on otettu mukaan maastoretkelle käsihevosena. Kuva: Aino Isojärvi

Ikimuistoisia tilanteita ja saamiaan palautteita muistellessaan Lampinen liikuttuu. Hän kertoo hollantilaisnaisesta, joka tuli ratsastusretkelle käsi paketissa.

”Mietin siinä, että miten tästä selvitään, kun hän ei ollut paljoa ratsastanut. Kuitenkin yhteys ja luottamus muodostuivat siitä, kun minä luotin Roy-hevoseni hoitavan tilanteen ja asiakas luotti sekä minuun että hevoseen.”

Asiakas laittoi vielä vuosia myöhemmin sähköpostia, jossa kuvaili ihmeellistä yhteyttä, jonka oli tuntenut hevosen kanssa.

”Tuollaisia palautteita kun aina välillä tulee, se on elämän suola ja sokeri.”