• Hippoksen puheenjohtaja- ja hallitusehdokkaat ovat selvillä: puheenjohtajavaalista kaksinkamppailu

    Suomen Hippoksen puheenjohtajanpaikasta on syntymässä vaalitaisto kahden ehdokkaan välillä. Viime ajat johdossa ollut Kari Eriksson on väistymässä.
    Timo Korvenheimo on yksi ehdokkaista uudeksi Hippoksen hallituksen jäseneksi.
    Timo Korvenheimo on yksi ehdokkaista uudeksi Hippoksen hallituksen jäseneksi. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    17.10.202213:03
    Riku Niittynen

    Hippoksen 42-jäseninen valtuuskunta kokoontuu 29. marraskuuta päättämään uusista hallitusjäsenistä ja uudesta puheenjohtajasta. Ehdokkaina johtoon ovat Suomen Hippoksen tuoreen tiedotteen mukaan jo kertaalleen Hipposta vetänyt maanpuolustuskoulutuksen toiminnanjohtaja prikaatikenraali Antti Lehtisalo ja yrittäjätaustainen Hippoksen hallituksen jäsen Juha Lyyski.

    Asetelma ei sisällä yllätyksiä, vaan ehdokkaat ovat viime viikkojen uutisoinin perusteella olleet jo enemmän tai vähemmän selvillä. Nykyinen puheenjohtaja lakimies Kari Eriksson on johtanut Hipposta vuoden 2021 alusta. Hän ilmoitti syyskuussa, ettei hae jatkokautta.

    Hippoksen hallitus valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksesta ovat erovuorossa mainittu Lyyski, Hannu Nivola ja Matti Rajaharju. Rovaniemeläinen Rajaharju on ilmoittanut jäävänsä sivuun, mutta kaksi muuta ovat käytettävissä jatkossakin, Lyyski tosin ilmeisesti vain puheenjohtajan paikalle.

    Rajaharjulta sekä mahdollisesti kahdelta muultakin erovuoroiselta vapautuvia paikkoja ovat hakemassa eläinlääkäri Irene Kelloniemi, entinen Hippoksen ja Fintotonkin toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi, ravivalmentaja Timo Korvenheimo, Seinäjoen ravien puheenjohtaja Esa Nuottivaara ja Lappeenrannan raviradan hallituksessa aiemmin toiminut Mervi Roiha-Härkönen.

    Juttua on päivitetty 17.10.2022 kello 13.50. Lisätty tieto, että myös Esa Nuottivaara on ehdolla hallitukseen.

    Juttua korjattu 17.10. 2022 kello 14.42. Suomen Hippoksen valtuuskunnan kokous on 29. marraskuuta eikä lokakuuta.

    Lisää aiheesta
    • Timo Korvenheimo haluaa ravipäättäjien raskaaseen sarjaan.

      Ravit | Hippoksen hallituksen ehdokasasettelu etenee: Timo Korvenheimo ehdolle, Pertti Koskenniemi harkitsee vakavasti – erovuorossa olevista vain yksi sanoo suoraan olevansa ehdolla

      Tilaajalle
    • Juha Lyyskin lähtöä puheenjohtajaehdokkaaksi pidetään selvänä, vaikka hän ei itse ehdokkuuttaan vielä vahvistakaan.

      Ravit | Tiedot Hippoksen puheenjohtajapelin kulisseista: Antti Lehtisalon ehdokkuus käytännössä varma, myös Juha Lyyski vahvasti esillä – Juha Vidgrén ei ole mukana

    • Kari Eriksson ei jatka Suomen Hippoksen puheenjohtajana.

      Ravit | Suomen Hippoksen puheenjohtaja vaihtuu, Kari Eriksson ei hae jatkokautta

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle