• Stallone jatkaa ruunien ruhtinaana jo kolmatta vuotta

    ”Erikoinen tapaus” Tuulian Sälli oli kilpailun myönteisin yllättäjä, vaikka valmentaja ei ensin meinannut lähteä mukaan ollenkaan.
    Tilaajalle
    Iikka Nurmonen sai tuulettaa Stallonen voittoa Ruunaruhtinas-kilpailussa. Valjakko on voittanut kisan jo kolmena vuonna peräkkäin.
    Iikka Nurmonen sai tuulettaa Stallonen voittoa Ruunaruhtinas-kilpailussa. Valjakko on voittanut kisan jo kolmena vuonna peräkkäin. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    29.7.202319:18
    Antti Savolainen
    Ylivieska

    Stallone näytti jälleen kerran takakavioitaan muille Ruunaruhtinas-kilpailussa. Se voitti kahden edellisvuoden tapaan molemmat osalähdöt myös tänä vuonna.

    Eilen Stallone kiskaisi rataennätyksen uusiksi ja tänäänkin voitto oli varsin vakuuttava. 2 600 metrin ryhmäajo taittui keulapaikalta kilometriaikaan 24,8, ja muut jäivät kunnioittavan välimatkan päähän. Aatsi kiri toiseksi ajalla 25,4 ja sitä seurasivat Pärttyl ajalla 25,5 sekä Koskelan Akseli ja Tuulian Sälli, jotka molemmat juoksivat ajan 25,6.

    Kokonaiskilpailussa Stallonen voittomarginaali Aatsiin oli 2,7 sekuntia. Kolmanneksi sijoittunut Koskelan Akseli jäi voittajasta 2,8 sekunnin päähän.

    Molempien osalähtöjen ykköspalkinto oli 10 000 euroa ja Ruunaruhtinaan voittajan palkinto 5 000 euroa. Eilisestä rataennätyksestä Stallone sai vielä 1 000 euron bonuksen, joten kaikkiaan Stall Nooran omistama ja kasvattama ruuna harjasi Keskisen radalta 26 000 euroa kahdessa päivässä.

    ”Avaus oli aika kova, mutta sitten sai rauhoittaa vauhtia, ja hevonen oli hyvännäköinen koko matkan. Se on hauska hevonen ja sillä on mukavat omistajat. Se on ollut kovissa ikäluokkalähdöissä ja niissä Parvelan Retu vastassa, mutta se ei ole ollut kovin kaukana siitä missään lähdössä. Sillä on mukava ajaa kilpaa, kun pääsee voittajaesittelyynkin”, valmentaja Ossi Nurmonen kiitteli voittajahaastattelussa.

    Stallone jätti kilpakumppaninsa kauas taakseen Keskisen pitkällä loppusuoralla.
    Stallone jätti kilpakumppaninsa kauas taakseen Keskisen pitkällä loppusuoralla. Kuva: Elina Paavola

    ”Jos se olisi sattunut syntymään vähän helpompaan ikäluokkaan, eikä olisi ollut niin paljoa terveysongelmia, niin se voisi olla vielä ihan erilaisissa lukemissa”, ohjastaja Iikka Nurmonen kertaili jo 327 000 euroa tienannen Stallonen uraa.

    8-vuotias Stallone on kilpaillut koko uransa Ossi Nurmosen valmennuksessa. 55 starttia ovat tuoneet 15 voittoa, 15 kakkosta ja kuusi kolmatta sijaa sekä ennätykset 18,9aly ja 22,7ke. Fransin ja Stellanooran poikaa hoitaa Emmi Kukkonen.

    Tuulian Sälli yllätti iloisesti valmentajansa Olli Antilan ja omistajansa Pirjo Tikkalan.
    Tuulian Sälli yllätti iloisesti valmentajansa Olli Antilan ja omistajansa Pirjo Tikkalan. Kuva: Antti Savolainen

    Ruunaruhtinaan myönteisin yllättäjä oli 44 000 euron voittosummalla mukaan lähtenyt 10-vuotias Tuulian Sälli. Sen omistaja Pirjo Tikkala ja valmentaja Olli Antila hymyilivät tyytyväisinä Keskisen varikolla kotikasvattiaan huoltaessaan.

    ”Erittäin tyytyväinen olen hevoseen. Ei ollut edes tarkoitus lähteä tänne, mutta soitivat ja pyysivät. Kielsin ensin jyrkästi, mutta kun anelivat, niin ajattelin että mennään koittamaan”, Antila myhäili.

    Valmentajan mukaan Tuulian Sälli on kova jännittämään, joten kaksi lähtöä peräkkäisinä päivinä arvelutti etukäteen. Tulosten perusteella jännitys ei haitannut, sillä perjantain 1 600 metrillä ruuna paransi ennätystään 2,2 sekuntia lukemiin 22,4 ja oli neljäs. Tänään 2 600 metrillä se jäi täysin vaille kiritilaa, mutta sijoittui viidenneksi ja juoksi kilometriajan 25,6. Kokonaiskilpailussa se oli neljäs 3,8 sekuntia Stallonen perässä.

    ”Ohjastaja Ville Koivisto sanoi, että tänään hän olisi ollut toinen, jos tilaa vaan olisi tullut.”

    Taustajoukot luonnehtivat Tuulian Sälliä erikoiseksi tapaukseksi, joka on rauhoittunut iän myötä.

    ”Kiltti se on ollut aina. Se on nyt rauhoittunut, ennen se oli niin valtavan kiihkeä ajaessa. Olisiko ikä tehnyt tehtävänsä”, Antila aprikoi.

    Antila ja Tikkala korostavat, että harrastajina se suhtautuvat hevosiinsa pitkäjänteisesti.

    ”Niitä ajatellaan vähän toisella lailla, kun ne ovat siinä kotona syntyneet ja kasvaneet. Tälläkin on ikään nähden vähän startteja (73), ja sitä on laiteltu tosi nätisti. Harrastelijalle on pääasia, että hevoset pysyvät terveinä ja niillä pääsee välillä ajamaan kilpaa. Ja on rahaakin tietysti välillä mukava saada”, Antila sanoi.

    ”Hevonen on ollut koko ikänsä terve. Eläinlääkärissäkin on käyty oikeastaan vaan varmuuden vuoksi tutkimassa, ettei mitään ole”, Tikkala kertoi.

    ”Olen sanonut, ettei näistä muista yksikään ole tuntunut varsana samanlaiselta.” Olli Antila

    Kotona heillä on kaksi muutakin ajohevosta. Molemmat ovat samasta emästä, Tähden Tuuliasta kuin Tuulian Sällikin. 5-vuotias Tuli-Keila on voittanut 15 startistaan kuusi. 3-vuotias ori Väläkky (i. Välähdys) on kovasti valmentajan mieleen.

    ”Se tuntuu todella hyvältä. Olen sanonut, ettei näistä muista yksikään ole tuntunut varsana samanlaiselta. Toivoa saa ainakin, kun alku tuntuu nyt niin hyvältä. Ajallisesti se menisi varmasti koelähdön tänä vuonna, mutta en tiedä ajetaanko, antaa sen nyt varttua siinä”, Antila tuumasi.

    Ruunaruhtinas-kilpailun kokonaistulokset

    1.Stallone / Iikka Nurmonen +0,0

    2.Aatsi / Hannu Hietanen, +2,7

    3.Koskelan Akseli / Jukka-Pekka Kauhanen, +2,8

    4.Tuulian Sälli / Ville Koivisto, +3,8

    5.Pyörylän Paroni / Santtu Raitala 2. osalähtö, Mauri Jaara 1. osalähtö, +5,4

    6.Pärttyl / Ville Pohjola, +5,5

    7.Ari Potter / Jani Suonperä, +6,8

    8.Tähtitie / Mirva Janatuinen, + 7,8

    9.Humiro / Sami Alamaa, + 8,5

    Lisää aiheesta
    • Iikka Nurmonen sai tuulettaa kunniakierroksella Stallonen voittoa ja uutta rataennätystä.

      Ravit | Stallone vei Ruunaruhtinaan avausmatkan rataennätyksellä ‒ ”Huomenna lähtöpaikka ja matka suosii tätä”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle