• Kivisaaren oriasemalle ostajaehdokas mutta rahoitusratkaisuja selvitetään – Kortteet jatkamassa myös ensi kesän

    Hevoskasvattajia huojentanee tieto, että yksi keskeinen oriasema saattaa saada jatkon.
    Kari ja Seija Korte varautuvat jatkamaan tarvittaessa Kivisaaren oriasemaa myös ensi kesänä, kun kaupanteko vie aikaa.
    Kari ja Seija Korte varautuvat jatkamaan tarvittaessa Kivisaaren oriasemaa myös ensi kesänä, kun kaupanteko vie aikaa. Kuva: Jarno Mela
    MT Hevoset
    6.11.202017:29
    Kaijaleena Runsten

    Astutusmäärissä maan kolmanneksi suurin oriasema on ollut kesäkuusta asti myynnissä, kun sen omistajat ovat etsineet jatkajaa. Tilanteeseen ei ole Kivisaaren oriaseman yrittäjä Kari Kortteen mukaan ainakaan vielä tullut varmaa ratkaisua.

    "Kyllä kyselyitä on ollut ja neuvottelujakin on käyty. Meillä on kiinnostunut jatkaja oriaseman toiminnalle, mutta rahoituksesta on kiinni. Tämän luokan iso investointi vaatii ymmärrettävästi pitkän valmistelun", hän valottaa.

    Kun tilanne on auki, Kari ja Seija Korte varautuvat jatkamaan.

    "Kuusi omaa tammaakin on kantavana ja oriit on sovittu ensi kesäksi mukaan lukien yhteistyö MAS Breedingin kanssa. Kyllä siis jatketaan ensi kesänäkin normaaliin tapaan."

    Kivisaaressa on hyvin laitumia siitostammoille, sillä peltoa on vuokramaineen noin 50 hehtaaria. Tallirakennuksia on neljä ja pihattoja useampi, joten astutettavinakin olevat tammat pystytään tarvittaessa ottamaan sisään.

    Kari ja Seija Kortteen omat kasvatit kantavat Stoneisle -nimeä. Kaikki vuotiaat varsat on myyty ja tänä kesänä syntyneistä kuudesta on jäljellä neljä.

    "Ypäjän huutokauppa oli itse asiassa kokonaisuudessaan ihan hyvä, kun keskihinta nousi", Kari Korte summaa.

    Kun kasvatus on ollut laskussa ja varsoja syntyy vähemmän, niin tilanteessa on kasvattajan näkökulmasta ainakin se hyvä puoli, että varsojen hinta lähenee edes niin sanotusti tuotantokustannuksia.

    Raviurheilun epävarma tulevaisuus kuitenkin heijastuu Korteen mukaan selvästi kasvatukseen.

    Niin paljon on auki. Ensi vuonna palkinnot ja muu ravitalouden rahoitus tullevat ilmeisimmin säilymään, mutta seuraava vuosi on ihan epävarma, hän sanoo.

    Se tarkoittaa, että kaikilta oriasemapalveluita pyörittäviltä vaaditaan tasapainossa olevan talouden lisäksi rohkeutta ja jaksamista, kun työpäivät ovat kevään ja kesän aikana todella pitkiä.

    Lue myös:

    Yksi keskeisistä oriasemista myynnissä – Kortteet etsivät jatkajaa

    Tämän kesän asutuskausi sujui kasvatuksen yleistilanteesta ja koronan tuomasta epävarmuudesta huolimatta ennakoitua paremmin – pelättyä isoa pudotusta ei astutuksiin tullut kaikkialla

    Artikkelin aiheet
    oriaseemat
    hevosten kasvatus
    Kari Korte
    Kivisaaren oriasema
    raviurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle