

Sipiseen, 8, omistaja ja nyt taas valmentajakin Olli-Pekka Hämäläinen kertoo, että paluu kotitalliin oli suunniteltu. Derbynsä kakkonen Sipisee (Kihisee) oli kipeä viime startissaan Vermossa, mutta siirron taustana on oriin mahdollinen siitoskäyttö, johon kotitilalla on mahdollisuus, mutta Teemu Okkolinin tallissa Orimattilassa ei.
”Saa nähdä, tuleeko niitä tammoja, mutta muutenkin suunnitelma oli tämä”, Olli-Pekka Hämäläinen sanoo.
”Olin vähän aikaa pois pelistä treenihommista.” Olli-Pekka Hämäläinen
”Minä jouduin polvileikkaukseen, ja Teemulle valmennukseen menon taustana oli se, että olin vähän aikaa pois pelistä treenihommista. Me olemme tehneet pitkään yhteistyötä Teemun kanssa ja vaihdelleet hevosia silloin kun on ollut ideaa. Sama jatkuu tästä eteenpäinkin.”
”Eilen hain Sipiseen kotiin. Maanantaina se oli mennyt hiittiä normaalisti ja tänään varmaan vain vähän hölkkyyttelen ja kävelyttelen oritta. Ajopaikat ovat juuri nyt meillä vähän huonona suoraa lukuun ottamatta. Ori oli räkäinen viime startinsa aikaan, mutta nyt se on taas parempi.”
”Minulla ei ole nyt omaa tammaa, jonka voisi astuttaa, ellen sitten osta sellaista. Sipisee on kuitenkin hieno ja hyvän sukuinen. Ennen kaikkea sen ravitekniikka on niin hyvä, että voisin kuvitella tulevan juoksijoita.”

Kahdeksanvuotiaan menestysoriin tapauksessa kiinnostaa, onko Sipiseelle tulossa startteja lähiaikoina ja saatetaanko sillä jopa kilpailla lähiradan Killerjärven Kuninkuusraveissa?
”Tämä asia tai kisan kovuus eivät estäisi Sipiseen osallistumista, mutta asia mietityttää minua muuten.”
”Kyllä ihan lähiviikkoina varmaankin ajetaan kilpaa. Kilpailukunnossa se tuli. Verikoe otettiin ja katsotaan vielä, mitä siinä näkyy.”
”Kuninkuusravit tuntuvat sopivasta etäisyydestä huolimatta erittäin epätodennäköiseltä. Se on hurjan kova kisa hevosille. Haluaisinkin keskustelua siitä pitäisikö kuninkuus- ja kuningatarkilvan hevosia saada esimerkiksi nesteyttää eläinlääkärin valvonnassa kisan lauantai-iltana. Tämä tai kisan kovuus eivät estäisi Sipiseen osallistumista, mutta asia mietityttää minua muuten. Ajatellaanko siinä hevosten parasta?”