• Siirin Toive voitti ylivoimaisesti, mutta Esa Holopaista harmitti – suosikin asema Derbyn finaaliin kelpasi silti

    Teemu Okkolinin Heikintuuli ja Heikki Mikkosen Vipinän Vihellys suunnittelevat haastavansa suosikin tosissaan Derbyn finaalissa.
    Tilaajalle
    Esa Holopaisen ohjastama Siirin Toive on lähes liikuttavan yksimielisesti vastustajien nimeämä suosikki Derbyn finaaliin. Kuva Teivon Kuninkuusraveista.
    Esa Holopaisen ohjastama Siirin Toive on lähes liikuttavan yksimielisesti vastustajien nimeämä suosikki Derbyn finaaliin. Kuva Teivon Kuninkuusraveista. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset|Ravit
    21.8.202615:00
    Harri Pirinen
    Jyväskylä

    Suomenhevosten Derbyn karsinnoissa ei nähty suuria yllätyksiä, sillä kaikkien kolmen karsintalähdön voitot menivät pelisuosikeille.

    Isoimpiin yllätyksiin voitaneen laskea se, että tuore Pikkukuningatar Kiriliina jäi loppusuoran hyytymisen takia lähtönsä viidenneksi ja ulos finaalista. Myös ikäluokan nelivuotislähtöjä viime vuonna hallinnut Camppari jäi viidenneksi ja lopulta erikoisten vaiheiden jälkeen ulos finaalista.

    Toki tuomariston mukaan Camppari ja Likan Lupaus olivat tasapäin eränsä neljänsiä, vaikka maalikameran kuva näytti muuta. Arvonnassa oikeus toteutui, ja Likan Lupaus sai sille kuuluvan paikan finaalissa.

    Ensimmäisen karsinnan voitti selvästi Esa Holopaisen ajama Siirin Toive. Juha-Pekka Ahosen Rebyytti antoi sille matkalla painetta ulkopuolella, mutta Siirin Toive oli maalissa ainakin kaksi valjakon mittaa edellä.

    Silti Holopaista vähän harmitti lähdön kulku.

    ”Sillä lailla vähän harmittaa, että joutui ajamaan noin kovan startin”, Holopainen viittasi Rebyytin antamaan paineeseen.

    ”Mutta helposti tämä meni. En tiedä, olisiko hevosessa ollut paljon varaa, mutta helposti se voitti. Ei tarvinnut ajaa yhtään, vaan hevonen vastaili itse sen, mitä tarvitsi”, Holopainen kertoi.

    Kilpakumppanit antoivat karsintojen parhaan ajan juosseelle Siirin Toiveelle suoraan ennakkosuosikin paineet finaaliin. Holopaiselle asetelma kelpaa.

    ”Pakkohan tuolla on ottaa suosikin paineet vastaan. On se niin hyvä hevonen”, Holopainen sanoi.

    Torstain startti oli Siirin Toiveelle vasta kauden toinen. Teivon Kuninkuusravien Pikkukunkussa se oli lähes yhtä ylivoimainen kuin Derbyn karsinnassa. Tuolloinkin Rebyytti oli kakkonen.

    Teemu Okkolinin ajama Heikintuuli oli Derbyn karsintojen ylivoimaisin voittaja. Teivon Pikkukunkussa valjakko jäi pahasti pussiin.
    Teemu Okkolinin ajama Heikintuuli oli Derbyn karsintojen ylivoimaisin voittaja. Teivon Pikkukunkussa valjakko jäi pahasti pussiin. Kuva: Anu Leppänen

    Illan ylivoimaisin voittaja oli Teemu Okkolinin Heikintuuli. Tämä haki keulapaikan ensimmäisessä kaarteessa ja piti mieleistään matkavauhtia.

    Kun Okkolin päästi hevosen irti maalisuoran alussa, tämä karkasi muilta kauas maisemaan. Kilometriajassa eroa toiseksi sijoittuneeseen Santtu Raitalan Loistovireeseen tuli 0,6 sekuntia.

    ”Osasin odottaa tällaista suoritusta. Viimeksi Tampereella Pikkukunkussa jäin ihan pussiin, ja sitä edellisessä startissa Mikkelissä tämä juoksi ensimmäisen kerran johtavan rinnalla ja oli tosi hyvä kolmas. Tämä meni siitä 25-ajan täydellä matkalla, joten ei tämä esitys yllättänyt”, Okkolin kertasi.

    Heikintuuli lähtee finaaliin radalta yksi. Vierestä lähtee suurin suosikki Siirin Toive.

    ”Lähtöpaikka käy oikein hyvin. Tämä lähtee hyvin liikkeelle. Totta kai Siirin Toiveen pitääkin olla suosikki, mutta me lähdemme ihan tosissaan ajamaan voitosta”, Okkolin sanoi.

    Heikki Mikkosen mukaan Vipinän Vihellykselle jäi karsintavoitossaan varaakin. Mikkelin Varsakunkussa se laukkasi ja oli neljäs, minkä jälkeen hevosta hoidettiin Derbyä silmällä pitäen.
    Heikki Mikkosen mukaan Vipinän Vihellykselle jäi karsintavoitossaan varaakin. Mikkelin Varsakunkussa se laukkasi ja oli neljäs, minkä jälkeen hevosta hoidettiin Derbyä silmällä pitäen. Kuva: Anu Leppänen

    Kolmannen karsinnan voittaneella Vipinän Vihellyksellä oli varta vasten tähdätty Derbyn karsintoihin. Tämän takia valmentaja-ohjastaja Heikki Mikkonen jätti oriilla Teivon Pikkukunkku-lähdön väliin.

    ”Se oli täysin suunniteltu juttu. En ollut täysin tyytyväinen hevoseen Varsakunkku-finaalissa Mikkelissä. Sen jälkeen hevosta hoidettiin ja pyrittiin saamaan se mahdollisimman hyväksi Derbyyn. Ainakaan tätä karsintaa ei voi hirveästi moittia”, Mikkonen kertoi.

    Vipinän Vihellys voitti karsintansa niukasti mutta varmasti. Sen ja toiseksi sijoittuneen jättiyllättäjä Vernonin ero kilometriajassa oli vain yksi kymmenys.

    ”Varaakin olisi vielä ollut, mutten halunnut riskeerata mitään. Ajoin vain marginaalivoiton, ettei vaan tule laukkaa”, Mikkonen kertasi.

    Derbyn finaalin lähtöradat. Finaali ajetaan Killerillä lauantaina 29. elokuuta.
    Derbyn finaalin lähtöradat. Finaali ajetaan Killerillä lauantaina 29. elokuuta. Kuva: Harri Pirinen

    Hänenkin mielestään Siirin Toive on finaalin suurin ennakkosuosikki.

    ”Totta kai voitosta lähdetään ajamaan, mutta Siirin Toive on ollut vakuuttava kauden kahdessa lähdössään. Se on tosi kova kanto kaskessa. Mutta yritetään parhaamme”, Mikkonen sanoi.

    ”Siirin Toive on nopeampi kuin tämä ja saa varmaan paremman juoksun finaalissa. Tämä ei ole kovin nopea eikä siksi hyödy hirveästi hyvästä lähtöpaikasta (rata 3). Mutta missään nimessä emme lähde lyötynä matkaan”, Mikkonen lupasi.

    Lisää aiheesta
    • Iikka Nurmosen ohjastama Likan Lupaus oli Killerin derbykarsinnoissa maalissa muutaman sentin edellä Likan Lupausta.

      Ravit | Suurta draamaa Derbyn karsinnoissa – räikeä tuomarivirhe oli viedä väärän hevosen finaaliin

      Tilaajalle
    • Santeri Mäkinen (oik.) ja Henri Bollström pääsivät juhlimaan Kiriliinan kanssa Pikkukuningatar-titteliä Teivon Kuninkuusraveissa.

      Ravit | Rakkautta ensisilmäyksellä – Kiriliina teki valmentajaansa heti lähtemättömän vaikutuksen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Derby
    ravit
    suomenhevonen
    Siirin Toive
    Heikintuuli
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle