

Kahaus keräsi viime kaudella suomenhevoskouluratsuista viidenneksi eniten ranking-pisteitä alue- ja kansallisista kilpailuista. Ahkerasti kilpaillut ruuna on ollut rankingpisteissä Suomen parhaita jo toistakymmentä vuotta.
Ruunaa kilpailuttaa Raijan tallin yrittäjä Raija Metsälä sekä hänen lappeenrantalaisen ratsastuskoulunsa oppilaat. Kasvattajarahaa se keräsi viime vuonna 630 euroa.
Kahaus (Mikker – Kihin-Muisto) kasvatettiin ravihevoseksi, mutta ei se edennyt edes koelähtöön asti. Hevosen omistivat 3–5-vuotiaana Juha Räsänen ja Reijo Räsänen Outokummusta. Juha Räsänen muistaa Kahauksen pahankurisena, pienehkönä oriina.
”Toisille hevosille häijy, mutta ei ihmisille. Ainahan oriit vierastavat muita, mutta tämä oli poikkeuksellisen karsas. Ja helvetinmoinen potkuri kärreissä”, hän muistelee.
Juoksijalta hevonen vaikutti, mutta kärryjen potkiminen ja hankala käytös muita hevosia kohtaan sai omistajat luopumaan leikistä.
Räsästä kiinnostaa kovasti, mitä Kahaukselle sittemmin tapahtui.
”Hyvä, että siitä tuli siisti hevonen, ratsastuksessa hevosen pitää käyttäytyä hyvin”, hän sanoo tyytyväisenä kuultuaan ruunan kuulumiset.
Kuusivuotiaana Kahaus oli jo ruuna, ja se siirtyi hetkeksi Satu Juurisen käsiin. Juurinen muistaa kyllä Kahauksen, jonka hän myi hyvin pian eteenpäin Raija Metsälälle.
”Se oli jännä tyyppi, vähän hankala. Sen kanssa tarvittiin hevosmiestaitoa, ja se piti saada oikeisiin käsiin. Metsälät pärjäsivätkin sitten aivan loistavasti”, hän sanoo.
”Aika arka se oli.”
Raija Metsälä on pitkän linjan ammattilainen ja kouluratsastaja. Hänelle Juurinen silloin soitti ja sanoi, että osta hevonen. Ei kestänyt kauaa, kun Metsälät ajoivat pihaan ja ottivat Kahauksen mukaansa. Juurisella se oli totutettu ratsastajaan, ja Lappeenrannassa jatkettiin siitä.
”Aika arka se oli”, Metsälä luonnehtii.
Ensimmäiseksi kesäksi Kahaus annettiin rakuunahevoseksi kävelemään pitkin Lappeenrannan kaupunkia toisen hevosen kanssa. Se toimi siinä kyllä, ja ehkä se oli hyvääkin oppia hevoselle. Nyt, 17,5 vuotta myöhemmin, se pelkää enää lähinnä ukkosta ja pauketta.
Alkuvuosina Metsälä ratsasti ja koulutti Kahausta paljon, mutta hyvin pian se alkoi tehdä tuntitöitä. Laukka oli alkuun pitkä, eikä maneesin pitkäkään sivu vienyt montaa askelta. Mutta siitä se lyheni. Nykyään Metsälä ratsastaa Kahauksella itse usein vain kertaalleen ennen kilpailuja ja tarkistaa, että hevonen laukkaa kunnolla. Sillä on hieno laukka, mutta tuntitöissä se on oppinut nelitahtisenkin vaihteen.
Kahaus myös hyppää, nuorena 110 sentin esteille saakka. Laukanvaihtoja sille ei ole tullut opetettua, joten radat ovat helppoa C:tä, B:tä ja A:ta, ratsastajasta riippuen.

Kansallisissa Kahauksella alettiin kilpailla vasta siinä vaiheessa, kun ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailuiden sääntöjä muutettiin niin, että niihin osallistuvat hevoset saavat kilpailla myös kansallista tasoa.
Heti ensimmäisistä kansallisista napsahti voitto, ja sittemmin Metsälä on ollut Kahauksella kahdesti mukana suomenhevosten koulumestaruuskilpailuiden finaalissa.
Leimallista Kahauksessa on ahkeruus, tasaisuus, oikeaoppinen muoto ja tietty komea ryhti, joka lienee sen isän Mikkerin peruja. Pitkän uran tehnyt ja melkein 200 000 euroa rahaa juossut kuninkuusravien vakiopärjääjä Mikker on jättänyt useita hyviä ratsuja, joista mainittakoon yhden koulukullan ja yhden -hopean voittanut Linkker, kouluhopeaa voittanut Arran Aleksi, koulupronssia voittanut Mikupas sekä estekultaa ja kenttähopeaa voittanut Mikkerin Mahti.
Tämänkin kauden Kahaus on aloittanut vahvasti. Takana on 10 starttia, monta sijoitusta ja yksi voitto neljän eri ratsastajan kanssa. Aikakirjoihin jäänee silti parhaiten Raijan oma suoritus helpossa A:ssa Jyväskylässä Killerillä toukokuussa. Silloin tapahtui kaksi asiaa ensimmäistä kertaa: Kahauksen uran ensimmäinen hylkäys koulukilpailuissa ja pian 65 vuotta täyttävän ratsastajan ensimmäinen – ja toivottavasti viimeinen – kerta, kun hän on pudonnut hevosensa selästä kouluradalla.
Kilpailuissa oli tavalliseen tapaan kaksi koulurataa vierekkäin, ja viereisellä radalla kilpaili kirjava ratsu. Metsälä kertoo, että Kahaus ei yhtään pidä kotitallilla asuvasta kirjavasta hevosesta, ja kun vastaavanlainen inhokki vaikutti laukkaavan kilparadalla vastaan, ruuna löi jarrut päälle ja kiepahti nopeasti oikealle. Ratsastaja ei pysynyt mukana – mutta piti ohjista niin lujasti kiinni, että toinen katkesi.
”Kesken hyvän kootun laukan!” Metsälä ihmettelee. ”Olisi ollut 1,5 kierrosta jäljellä, ja olisimme olleet maalissa hyvin prosentein.”
”Hyvin harvoin sieltä on kukaan pudonnut.”
Hän kertoo, että nuorempana Kahaus kyllä heitti itseään nopeasti ympäri, mutta se on ollut jo pitkään luottoratsu, jonka selkään voi laittaa kenet tahansa. Rusetteja ja mitaleita on tullut niin tätien, lasten kuin pararatsastajien kanssa.
”Hyvin harvoin sieltä on kukaan pudonnut”, Metsälä hymähtää.
Vahinkohan se putoaminen oli, ja anteeksiannettu. Metsälä painottaa, että parasta Kahauksessa on sen luonne.
”Sillä on tosi hyvä työmoraali. Se yrittää aina parhaansa. Se on reipas, mutta hirmuisen rehti”, hän kiittää pitkäaikaista työ- ja kilpatoveriaan.