

Nyt kuusivuotias Lara Boko oli Ruotsissa ikäluokkansa paras tamma kolme- ja neljävuotiaana, mutta viime vuosina sitä ei ole juuri näkynyt radoilla. Valmentajansa Timo Nurmoksen mukaan tähtitamma on kuitenkin palaamassa lähiviikkoina radalle. Lara Boko on ollut tauolla kavioluun murtuman takia.
Oraviston Tallilla eli nokialaisilla Helena ja Tauno Hyriäisellä sekä Kristian Anderssonilla on tämän lisäksi nyt esillä kolmevuotias ori Bootsman (Campo Bahia), oma Ruotsissa syntynyt kasvattinsa. Superlahjakkaan oriin emä on perheen ainoa siitostamma Hermes Boko (Ready Cash), joka sekin aloitti uransa lupaavasti, mutta meno ei johtanut suurkilpailumenestykseen asti. Bootsman sen sijaan on kilpaillut seitsemän kertaa, ja sillä on nyt kuusi ykköstä perättäin. Oriin tyyli on niin vakuuttava, että menestykset ikäluokkakisoissa ovat jopa lähellä, jos kaikki etenee suunnitelmien mukaisesti.
Örebrossa torstaina Bootsman ravasi johtavan rinnalta 2 609 metriä kilometriaikaan 13,7a. Bootsmanin ura alkoi laukkastartilla kaksivuotiaana, mutta sen jälkeen se ei ole ollut lähelläkään hävitä, vaikka juoksut ovat välillä olleet raskaita. Örebrota kuusi viikkoa aiemmin ori ravasi täyden matkan niin ikään johtavan ulkopuolelta 12,7a.

”Bootsman on ollut hämmentävän hyvä”, Kristian Andersson huokaa.
”En meinaa millään uskoa, että salama iskisi kahdesti samaan paikkaan. Että meillä voisi olla kaksi näin hyvää hevosta, Lara ja Bootsman. Täytyy vain toivoa, että oriin kehitys jatkuisi näin suotuisana. Valmentaja Per Nordström pohtii, että hevonen menee joko seuraavaksi Solvallan kriteriumsarjaan tai voi mennä vaikka suoraan Kriteriumin karsintaankin.”
”Jännää Bootsmanin kanssa nyt joka tapauksessa on. Ori on kestänyt kovatkin reissut hyvin rennosti. Toivottavasti se alkaisi pikkuhiljaa nauttia vähän kunnioitusta vastustajissa, ettei tarvitsisi joka kertaa mennä ulkopuolella ilman vetoapua.”

Hyriäiset ja Andersson olivat kavereineen paikan päällä Örebrossa ja kävivät samalla reissulla moikkaamassa Lara Bokoakin Timo Nurmoksen tallilla Stjärnhovissa 85 kilometria Tukholmasta lounaaseen. Örebro sijaitsee pääkaupungista 200 kilometriä länteen eli jokseenkin reitin varrella.
”Lara Boko on tehnyt uskomattomia asioita, joista olemme kiitollisia.”
”Lara Boko oli tosi hyvällä mallilla. Tosi mahtavahan se olisi, jos saataisiin tamma takaisin tasolleen. Varmaan siinä jotain sellaisia mahdollisuuksia on, kun valmentaja kilpailemista vielä suunnittelee. Sen suhteen meillä ei ole kuitenkaan odotuksia. Lara Boko on tehnyt uskomattomia asioita, joista olemme kiitollisia. Jatko menee niin kuin se menee.”
”Bootsman taas on tehnyt sellaisen vaikutuksen viime aikoina, että odotuksia on. Örebrossakin jännitti aivan mahdottomasti.”