• Päivän ravit: Kouvolassa kauden avaus, Ruotsissa keli teki tepposet

    Kouvola avaa kautensa naisten illalla. Ruotsissa keliolosuhteet pakottivat siirtämään ravit Gävlestä Solvallaan.
    Ari Moilanen ohjastaa Stonecapes Xanteeta tiistaina.
    Ari Moilanen ohjastaa Stonecapes Xanteeta tiistaina. Kuva: Satu Pitkänen
    MT Hevoset|Ravit
    3.3.202609:30
    Markku Lindström

    Kouvolassa ravataan täydet kymmenen lähtöä, ja pääpelinä on Toto5. Alueen hevosihmiset ovat odottaneet ravikauden alkua kuin kuuta nousevaa.

    Totoviitosen avauskohteessa nähdään mielenkiintoinen matsi, jossa pääosia esittävät viime syksyn derbyfinalisti Stonecapes Xantee sekä hirmuvireinen italialaisruuna Ehlert.

    Stonecapes Xanteella on tältä kaudelta avausstartti alla, ja kauden toiseen kisaan Christa Packalénin oriin voisi odottaa parantavan. Ari Moilanen vahvistaa valjakkoa ohjaksissa, ja odotettavissa on keulareissu.

    Ehlert kävi helmikuussa kilpailureissulla Örebrossa, mutta yönmusta lähtöpaikka maililla vesitti menestystoiveet. Dimitri Hedmanin suojatti kiri kuitenkin vahvasti viidenneksi, mikä kertoo, ettei ruunan kunto ole kadonnut mihinkään.

    Suosikkiduon epäonnea tulee kärkkymään Yuvarajah. Emma Väreen valmentama kovakirinen ruuna on kilpaillut alkuvuoden hienossa kunnossa, vaikka kirkkain kruunu on vielä saavuttamatta.

    Kouvolassa on poikkeuksellisen mielenkiintoinen koelähtö, sillä kilpailuoikeutta hakee useampikin ikäluokkahevonen.

    Varsalomalta palaa vuoden 2022 Villinmiehen tammakilpailun voittaja Sarikan, joka on siirtynyt Pertti Niverin valmennukseen. Niin ikään ikäluokkalähdöistä tuttu Tolva tulee varsomisen jälkeen koelähtöön.

    Koelähdön kolmas hevonen on Pertti Puikkosen talliin pitkän taukonsa aikana siirtynyt Valentina, joka nähtiin vuonna 2024 Villinmiehen tammakilpailun finaalissa.

    Kouvolan ravit alkavat kello 18.00 ja Toto5 pyrähtää käyntiin kello 19.10.

    Gävlessä oli pakko nostaa kädet pystyyn jo yli vuorokautta ennen tiistaille aikataulutettuja raveja. Muuttuneiden sääolosuhteiden vuoksi rata on niin märkä, ettei se ole kilpailukuntoinen. Lisäsateet eivät yhtään auttaneet asiaa. Tiistain kilpailut onkin siirretty ajettavaksi Solvallaan.

    Solvallaan siirretyissä raveissa ratkotaan Toto64-peli suunnitelmien mukaisesti. Mukana on myös suomalaista väriä.

    Matti Nisonen tuo montésarjaan Diamond Combon, jota ratsastaa Elina Pakkanen. Tuomas Pakkasen Ruotsin yksiköstä starttaa Jopp, jolla hevosta tiistainakin ohjastava Mika Forss nappasi Gävlestä voiton kaksi viikkoa sitten.

    Toto64 alkaa Solvallassa kello 20.30.

    Lisää aiheesta
    • Lappeenrannan ravirataa pyörittävän yhtiön hallitus laitettiin uusiksi.

      Ravit | Lappeenrannan raviradan kohuviikkojen lopputulos: ratayhtiön hallitus vaihdettiin

      Tilaajalle
    • Jockas Rita ja Santtu Raitala olivat juhlinnan kohteina Oulun Kuninkuusraveissa viime vuonna.

      Ravit | Kuninkuusravien asemia haetaan jo nyt – pistelähdöt käynnistyivät viikonloppuna

      Tilaajalle
    • Sarikanin ravurin ura käsittää 48 starttia totosijoin 7-12-4. Rahaa tamma on tienannut karvan verran alle 100 000 euroa.

      Ravit | Ikäluokkatamma varsomisen jälkeen takaisin valmennukseen: ”Toukokuuhun asti on aikaa”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kouvolan ravit
    Solvallan ravit
    hevonenurheilu
    totopelit
    kilpailuolosuhteet
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle