

Henna Halme ja Condor Bar (Love You) ovat yksi neljästä suomalaisvaljakosta lauantain kansainvälisessä Kymi GP -lähdössä. Halmeen talvella asiakkailleen Ranskasta hankkima kuusivuotias ori on aloittanut uudessa kotimaassaan hyvällä tyylillä. Neljästä startista saldona on voitto ja kakkostila.
Viimeksi Kouvolassa tuli lähtölaukka, mutta vireessä ei ollut vikaa Henna Halmeen mukaan.
”Hevonen kävi ehkä vähän liian kuumana auton takana, ja sitten tuli laukka. Ajoin kuitenkin 11-vauhtia laukan jälkeen. Halusin ihan mahdollista Kymi GP -kutsua ajatellen nähdä selvittääkö ori Kouvolan kaarteet. Niissä ei ollut ongelmia”, aloittaa Henna Halme.
”Condor Barin hankinta tuntuu jo nyt oikein onnistuneelle projektille.”
Toissa startissaan Kuopiossa Condor Bar voitti hopeadivisioonan helpon näköisesti hyvällä mailin ajalla 10,8a. Vaikka Condor Bar voisi voittosummansa puolesta vielä kilpailla hopeadivisioonassa, ei vermolaisvalmentaja epäröinyt vastata myöntävästi Kouvolan esittämään kutsuun.
”Emme omistajien kanssa kokeneet rimakauhua saadessamme kutsun. Edustamme mielellämme Suomea kansainvälisessä suurkilpailussa. Tämä on hieno mahdollisuus niin minulle valmentajana sekä ennen kaikkea omistajille. Condor Barissa on mukana ihan uusia asiakkaita. Condor Barin hankinta tuntuu jo nyt oikein onnistuneelle projektille.”
Condor Bar kiihdyttää matkaan lauantain T75-pelin kuudentena kohteena ravattavaan lähtöön kuudennelta radalta. Henna Halme on tyytyväinen lähtöpaikkaan.
”Ihan sisimpiä lähtöratoja en olisi halunnut oriin kanssa. Tuosta on hyvä lähteä matkaan. Lähtökiihdytyksestä on tietysti vaikea sanoa, mutta yritetään löytää mahdollisimman hyvät asetelmat. Ajamme Kuopion startin tapaan ilman kaikkia kenkiä. Ei lähdön muiden hevosten pitäisi meiltä karata, totta kai vastus on kova.”
Kymi GP:n jälkeen seuraava suomalainen suurkilpailu on heinäkuun puolessa välissä ravattava St Michel -ajo. Henna Halme myöntää Mikkelin vauhtikisan kiinnostavan Condor Barin kanssa.
”Lauantain jälkeenhän olemme toivottavasti viisaampia, mitä lähtöjä hevosen kanssa kannattaa katsella. Vaikka täysi matka sopii ainakin vielä paremmin Condor Barille, menisi ori varmasti hyvän ajan Mikkelissäkin. Kuopion rata ei ole kuitenkaan yhtä nopea kuin Mikkelin. Lisäksi meille jäi aika paljon varaa Kuopiossa”, pohtii Henna Halme Condor Barin tulevia startteja.
Paikka Kymi GP -lähdössä on tunnetasolla iso asia Henna Halmeelle. Välillä Ruotsissa useamman vuoden vaikuttanut raviammattilainen vietti lapsuutensa Kouvolan seudulla.
”Ajoin muun muassa ponikortin aikanaan Kouvolan radalla. Eli onhan Kouvola kuitenkin minulle kuin toinen kotirata.”
Vermon radalla 24 hevosta valmentavalla Halmeella on Kouvolan kaksipäiväisissä Kymi GP -raveissa yhteensä kolme valmennettavaa startissa. Lauantaina Condor Barin lisäksi Kouvolaan matkustaa ennen T75-kohteita neljännessä lähdössä starttaava Space Oddity (Orlando Vici). Viisivuotias ruuna starttaa Condor Barin tapaan kuudennelta lähtöradalta. Viime keskiviikkona Space Oddity otti kauden neljännen voittonsa.
“Lauantaina meillä on mailin matka, ja se on vähän turhan lyhyt. Hevonen on enemmän jaksava kuin nopea. Kunnossa ei tosiaan ole vikaa.”
Perjantaina tallin värejä puolustaa T5-pelin avauksessa Kaiser Wibb (Propulsion). Kaksi kolmesta viimeisestä startistaan voittanut ori arvottiin eturivin uloimmalle lähtöradalle.
”Mukana ei ole kuitenkaan kuin kahdeksan hevosta, joten ei lähtöpaikasta ole sen suurempaa haittaa. Ajan kaikilla kolmella viikonlopun starttihevosella ilman kaikkia kenkiä. Toivottavasti voidaan aloittaa Kymi GP -viikonloppu voitolla, ja jatketaan samalla tahdilla sitten lauantaina”, naurahtaa Henna Halme.