Seitsemän vuotta kestäneen suomalaistutkimuksen tulos on selvä. Hevosten loislääkinnässä ei ole enää mahdollista toimia perinteisin tavoin. Matolääkkeet eivät tehoa entiseen malliin, uusia ei ole tulossa ja jotkin loiset ovat paljon luultua yleisempiä.
”Tänä päivänä tärkeää on loislääkkeen tehon testaus tallikohtaisesti. Et voi enää ajatella, että matolääke annettu ja kaikki hoidettu”, tiivistää väitöstutkija Katja Hautala tutkimuksensa yhden pääkohdan.
Hevosen loisten lääkeresistenssistä eli vastustuskyvystä loislääkkeille on puhuttu jo pitkään. Madonmunien analysointi lantanäytteestä ja heisimatoihin tarkoitettu vasta-aineista kertova sylkitesti ovat yleistyneet. Jonkin verran, mutta ei riittävästi.
Yllätys tutkimuksessa oli, että heisimatoja löytyi joka kolmannesta Hautalan tutkimasta yli 80 teurashevosesta. Laidunkauden jälkeinen heisimatolääkitys on yleisin rutiininomainen loishäätö Suomessa.
”Heisimadot eivät ole harvinaisia suomalaishevosilla”, Hautala toteaa lakonisesti.
Väitöstyön löydökset edistävät hänen mukaansa uuden ja nykyisiä testejä paremman diagnosointimenetelmän kehittämistä heisimatotartuntojen tunnistamiseen. Toisin kuin muita hevosen loisia, ei heisimatoja juuri saada kiinni lantanäytteistä, koska loinen erittää muniaan satunnaisesti ryppäinä. Sylkinäytetesti puolestaan kertoo vain sen, onko hevosella elimistössään heisimadon vasta-aineita: ei sitä, onko itse matoja juuri testaushetkellä.
Katja Hautala keräsi tutkimuksessaan heisimatoja avaamiensa teurashevosten suolistosta ja elätti niitä ravintoliuoksessa, johon madot erittivät proteiinejaan.
”Sitten heitettiin madot purkista mäkeen ja analysoitiin elatusliemi, jossa ne olivat lilluneet. Tavoitteenani on nyt löytää yhteistyökumppani, jonka kanssa päästäisiin kehittämään heisimatojen proteiinit lannasta tunnistava testi. Sellaiselle testille olisi globaalit markkinat”, tutkija kertoo.
Hautala toteaa, että heisimadon proteiinien tutkimusta tarvitaan vielä lisää ennen kuin lantatesti on arkipäivää.
Katja Hautalan väitöstutkimuksessa kävi myös ilmi, että erityisesti varsoille tartuntoja aiheuttavien suolinkaisten vastustuskyky yleiselle pyranteelille on yleistynyt. Fenbendatsoli todettiin edelleen tehokkaaksi lääkkeeksi suolinkaisia vastaan, mutta pyranteelin teho oli heikentynyt yksittäisillä talleilla.
”Tutkimuksessa nähtiin selvästi, että pyranteelin teho on heikentynyt. Joiltain hevosilta löytyi suolinkaisen munia lannasta jopa enemmän lääkityksen jälkeen kuin ennen lääkitystä.”
Väitöskirjatyössä tutkittiin 506 alle kolmivuotiaiden hevosten lantanäytettä loismunien toteamiseksi. Hevosten tiedot kerättiin kyselytutkimuksella 466 vastaajalta.
Hevosten loistartuntojen riskitekijöitä on Hautalan mukaan tutkittu paljon ympäri maailmaa. Hänen tutkimuksessaan paljastui uusi tieto siitä, että suurten siittoloiden tai kasvattajien talleilla syntyneillä varsoilla oli todennäköisemmin suolinkaisia kuin pienemmillä, matalan loispaineen talleilla.
Pienten ja suurten sukkulamatojen tartunnat olivat tutkimustuloksissa yleisempiä hevosilla, joilla laidunala hevosta kohti oli alle puoli hehtaaria verrattuna hevosiin, jotka laidunsivat laajemmalla alueella. Suolinkaistartuntoihin liittyviä sairauden oireita omistajat havaitsivat vain alle vuoden ikäisillä hevosilla. Paljon toisilla talleilla liikkuvilla nuorilla hevosilla oli suolinkaisia todennäköisemmin kuin niiden tallien nuorilla, joiden liikkuminen oman tallin ulkopuolella oli vähäistä.
Hautala on jo vuosia valistanut hevosenomistajia tallihygienian tärkeydestä ja lantanäytteisiin perustuvasta hevosten loislääkinnästä. Kun perjantain väitöstohinoista on selvitty, hän suunnittelee tekevänsä sosiaaliseen mediaan hevosen loistorjunnasta valistuskampanjan.
Linkki Katja Hautalan väitöskirjaan, jonka suomenkielinen tiivistelmä löytyy sivun lopusta
