• ”Tehdään jatkossakin töitä hyvällä asenteella, ja pyritään parempiin tuloksiin”

    Kohta kaksi vuotta omaa tallia pyörittänyt Wiktor Kylin-Blom vannoo kovan työn merkitykseen menestystä haettaessa.
    Tilaajalle
    Wiktor Kylin-Blomin (toinen oik.) uran tähän mennessä suurin voitto tuli vuoden 2019 kylmäveristen Kriteriumista oman perheen Bäcklös Urielin kanssa.
    Wiktor Kylin-Blomin (toinen oik.) uran tähän mennessä suurin voitto tuli vuoden 2019 kylmäveristen Kriteriumista oman perheen Bäcklös Urielin kanssa. Kuva: Girlpower HB / TR Bild
    MT Hevoset|Ravit
    19.2.202309:00
    Kaj Närhinen

    Gävlen valmentajiin lukeutuva Oskar Kylin Blom on noussut viime vuosien aikana kohti kärkeä Ruotsin valmentajatilastoissa. Oskar ei ole kuitenkaan perheen ainoa ammattivalmentaja, isoveli Wiktor Kylin-Blom aloitti oman valmennustallin pidon vajaa kaksi vuotta sitten.

    ”Ensimmäinen virallinen A-valmentajastartti taisi olla tammojen Sleipner Cup -finaali Rommessa alkukesästä 2021. Aloitettiin suoraan suurkilpailusta”, naurahtaa Wiktor Kylin-Blom.

    33 vuotta tänä vuonna täyttävä Wiktor ei hätäillyt ammattivalmentajauransa kanssa. Hän ehti työskennellä Wångenin ravilukiosta valmistumisen jälkeen Jim Oscarssonilla, Erik Lindegrenillä ja viimeisimpänä Jan-Olov Perssonin palveluksessa. Ruotsin kylmäverilegendan leivissä kului peräti kahdeksan vuotta.

    ”Jannella vastasin suurimman osan ajasta nuorien hevosten opettamisesta ja valmentamisesta. Vuoden 2016 Kriterium-voittaja Tand Kraft oli ensimmäistä minun ikäluokkaani.”

    ”Hevosmäärä on sopiva, mutta välillä on hyvä pystyä vaihtamaan kalustoakin.” Wiktor Kylin-Blom

    Wiktor hankki puolisonsa Johanna Perssonin kanssa parisen vuotta sitten oman tilan Hagmyrenin radan läheisyydestä. Tällä hetkellä pariskunnalla on vajaat 30 hevosta tilallaan.

    ”Ajohevosia on parisenkymmentä. Lisäksi meillä useampi viime kesällinen varsa pihassa. Käsitellään ja opetetaan varsat ennen laitumelle laskua. Hevosmäärä on sopiva, mutta välillä on hyvä pystyä vaihtamaan kalustoakin.”

    Viime vuonna tallin valmennettavat ansaitsivat lähes 800 000 kruunua palkintorahoja. Kuluva vuosi on alkanut asiallisesti. Vähistä starteista valmennettavat ovat keränneet 100 000 kruunua palkintorahoja 15 voittoprosentilla.

    ”Toki menestys olisi voinut olla parempikin. Niinhän se on aina raviurheilussa toimiessa. Tehdään jatkossakin töitä hyvällä asenteella, ja pyritään parempiin tuloksiin. Raviurheilussa ei ole oikotietä menestykseen.”

    Awaited kuuluu Wiktor Kylin-Blomin valmennettaviin. 8-vuotias ruuna on kerännyt 340 000 kruunun voittosumman ja juossut ennätykset 14,0a ja 14,2.
    Awaited kuuluu Wiktor Kylin-Blomin valmennettaviin. 8-vuotias ruuna on kerännyt 340 000 kruunun voittosumman ja juossut ennätykset 14,0a ja 14,2. Kuva: LENA EMMOTH / TR BILD

    Sunnuntaina Kylin-Blom matkaa Gävlen GS75-raveihin peräti neljän valmennettavan kanssa. Önnes Skogman (GS75-4), Born to Live (GS75-5) ja Bill Gates (GS75-7) starttaavat sunnuntain pääpelissä. Valmentajan mukaan voittaminen voi olla kolmikolle vaikeata. Önnes Skogman ja Bill Gates ovat kuitenkin potentiaalisia yllättäjiä.

    ”Önnes Skogman kävi viimeksi liian kuumana ja laukkasi. Pitkä 2640 metrin matka sopii sille, ja voisihan se kolmen joukossa hyvinkin olla. Bill Gates on hankala hevonen veikata. Hyvänä päivänään voittaa se todella kovia hevosia. Välillä sitä ei edes kiinnosta juosta 16-vauhdissa porukan mukana”, hymähtää Wiktor Kylin-Blom.

    Parhaimmaksi saumakseen Wiktor nostaakin ravien avauslähdössä juoksevan Styfs Mirakelin. Viisivuotias tamma ei ole vielä onnistunut avaamaan voittotiliään. Se on kuitenkin sijoittunut totosijoille kahdessa viimeisessä startissaan.

    ”Se on kehittynyt todella paljon viime aikoina. Styfs Mirakelilla on hevosistamme paras sauma voittaa.”

    ”Kylmäveriraviurheilussa on hyvä noste päällä.” Wiktor Kylin-Blom

    Vaikka Wiktorin sunnuntain starttihevosista puolet on lämminverisiä, ovat kylmäveriset pääroolissa tallissa. Kylmäveristen suosimiseen on työ- ja perhehistorialla oma merkityksensä. Taustalla on myös realismi.

    ”Hyvä hevonen, rodusta riippumatta, kiinnostaa tottakai minua valmentajana. Sain työskennellä Perssonilla huippujen kylmäveristen kanssa. Isälläni on ollut vuosien saatossa paljon kylmäverisiä. Kylmäverilähdöissä on todella hyvin rahaa tarjolla. Omistajana pääset edullisemmin käsiksi hyväsukuisiin kylmäverivarsoihin kuin vastaaviin lämpöisiin.”

    Wiktor nostaa esimerkkinä esiin kylmäverioriiden varsamaksut. Kallein varsamaksu kuluvalla kaudella on Tekno Odinin 28 000 kruunun maksu. Kylmäveristen suurimmissa ikäluokkalähdöissä pääsee ajamaan Norjassa ja Ruotsissa puolen miljoonan kruunun ykköspalkinnoista.

    ”Kovimpia lämminverioreja ei saa tuolla hinnalla. Eihän hyvääkään kylmäverivarsaa aina halvalla saa. Viime vuosina kylmäveristen palkintoihin on tehty hyviä panostuksia ikäluokkakilpailuiden ulkopuolellakin. Kylmäveriraviurheilussa on hyvä noste päällä.”

    ”Voittaa alta kolmekymppisenä oman perheen hevosella klassinen ikäluokkafinaali.” Wiktor Kylin-Blom

    Uransa tähän mennessä suurimman voiton Wiktor on saavuttanut perheen omalla Bäcklös Urielilla. 2019 Nicklas-isän valmennuksesta kilpaillut ori voitti Wiktorin ohjastamana kylmäveristen Ruotsin Kriteriumin Dannerossa. 600 000 kruunun arvoinen voitto nostaa edelleen tunteen pintaan.

    ”Se oli ikimuistoinen kokemus.Voittaa alta kolmekymppisenä oman perheen hevosella klassinen ikäluokkafinaali.”

    Bäcklös Uriel on palannut parrasvaloihin kahdeksanvuotiskaudella. Kuluvalla kaudella ori on voittanut kauden kummankin lähdön. Useamman vuoden hiljaiselon takana ei ole vakavaa loukkaantumista.

    ”Ori ei ollut hyvä nelivuotiskaudella, vaikka sijoittuikin Derbyssä viidenneksi. Ei siinä ollut mitään suurta, mutta ori sairasteli paljon. Se vei varmaan yleiskuntoakin alaspäin.”

    Vaikka Kylin Blomin perheessä on kaksi ammatti- sekä amatöörivalmentaja, kilpailee Bäcklös Uriel Jan-Olov Perssonin valmennuksesta. Ori on ollut siitoskäytössä Jan-Olov Perssonin oriasemalla.

    ”Ori alkoi menemään viime vuonna hyvin siitoskäytössä ohella Perssonin valmennuksesta. Emme halunneet syksyllä muuttaa toimivaa systeemiä. Ori astuu myös alkavalla kaudella Perssonin asemalla.”

    Lisää aiheesta
    • ”Oman tilan ostaminen on unelmien täyttymys. Se on iso investointi mutta se on investointi omaan tulevaisuuteen”, kertoo tyytyväinen Oskar Kylin Blom.

      Oskar Kylin Blomille menestyminen kylmäverisellä tuntuu parhaalle: "Niiden kanssa toimimisessa on omat erityispiirteensä"

    • Wolt voitti elokuussa Rättvikissä Torbjörn Janssonin ohjastamana viisivuotislähdön.

      Ravit | "En näe mitään syytä, miksei se nousisi avoimelle tasolle” ‒ suomalaista väriä tulossa Ruotsin ja Norjan kärkeen?

      Tilaajalle
    • Kuntoutettavat ravurit siirretään Ruotsissakin useimmiten erikoistuneille yrittäjille, joista yksi on Hudiksvallissa Porin korkeudella talliaan pitävä Caroline Holm.

      Caroline Holm on ruotsalaisten huippuhevosten hovikuntouttaja – "Oli todella pienestä kiinni, että olisi käynyt vieläkin pahemmin", hän kuvaa parin vuoden takaista tilannetta

    Artikkelin aiheet
    Wiktor Kylin-Blom
    raviurheilu
    valmennus
    Gävle
    hevoset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle