

Ida Kotirannalla ja Hanne Hopea-Lydmanilla on sunnuntaina merkittävä päivä. Hollolasta ponnistava kaksikko nimittäin starttaa Riihimäen raveissa kolmella hevosella. Kotiranta tunnustaa, että hommassa joutuu tiimi koville.
”Laitoin jo meitä paljon auttaneelle Holopaisen Ollille viestiä, että jos meinataan ravit seurata ilman nitroja, hän joutuu hakemaan hevoset katokselta ja palauttamaan ne”, Kotiranta nauraa.
Kotirannan hevostarina alkaa Kiikun Tallilta. Niiltä ajoilta Christa Packalén jäi erityisen hyväksi ystäväksi. Väliin mahtui kuitenkin yli 15 vuotta ilman hevoskontakteja, kunnes päiväkodin aulassa jokunen vuosi sitten käyty keskustelu Hopea-Lydmanin kanssa alkoi muuttumaan todeksi.
”Puhuttiin, että olisi hauskaa palata hevoshommiin. Hannella on isän puolelta hevoshistoriaa. Ensimmäinen hevonen ostettiin Torista. Päästiin jopa ajamaan sillä kilpaa. Vaikka se on jo siirtynyt ajasta iäisyyteen, meillä on nyt neljä hevosta.”
Kotirannalla on myös hevostaitoa suvun kautta. Sisarukset Taru Holopainen, Sanna Utala ja Lasse Kotiranta ovat Idan miehen serkkuja.
Leikkisästi nimetty Team Haja Racing on innokas ja äänekäs yhteenliittymä. Positiivinen henki näkyy kauas.
”Me säädetään aina kaikenlaista. Utalat ja Packalénit toimii meidän maadoittajina. Kun meillä alkaa mennä liian kovaa, ne muistuttaa meitä aina lainalaisuuksista.”

Kotiranta kertoo, että viidessätoista vuodessa laji ja meno on muuttunut paljon. Siksi apu on ollut tarpeen – ja sitä on ravipiireissä aina saatavilla.
”Vanhoihin valjaisiin ei löytynyt edes sopivia kilpakärryjä. On ihanaa, kun on ihmisiä, jotka meitä neuvoo. Jos sulla jää auto tienposkeen, niin varmaan 200 ihmistä ajaa ohi, kunnes joku pysähtyy. Mutta raveissa ongelmien sattuessa joku auttaa heti. Ihmiset on niin avuliaita”, Kotiranta kiittelee.
Haja Racing Team vuokrasi reilu vuosi sitten karsinoita Orimattilan Hevoskylästä. Aikaisempaan verrattuna haluttiin ympärivuotiset hyvät treeniolosuhteet.
”On sen huomannut tuloksistakin. Rata pidetään siellä auki vuoden jokaisena päivänä. Eniten on ollut kyse omasta säänkestävyydestä. Pakkanen koetteli viime talvena”, Kotiranta naurahtaa.
Riihimäellä starttaava Global Bam Bautin on tallin uusin tuttavuus. Marko Korven valmennuksessa ollut hevonen hankittiin Oona Lydmanille ratsuksi.
”Oona on töissä Marja Taipaleella, jossa Marko valmentaa. Ruuna siirtyi pari kuukautta sitten meille. Ollaan ajeltu sillä ja yritetty saada sitä piristymään. Fyysisestihän me ei voida tehdä mitään paremmin kuin Marko, mutta ehkä hevonen tykkää, kun pienellä tallilla arki ei ole niin strukturoitua. Ajateltiin kokeilla sillä kilpailemista.”

Charlie Proud voitti toukokuussa Kausalan raveissa. Christa Packalénin vinkin perusteella hankittu hevonen on Kotirantaa mukaillen todella mukava harrastehevonen.
”Me on rakastuttu siihen. On kovat odotukset, että se juoksee meille kesäraveista rahulia. Voi että se oli hieno Kausalassa. Huudettiin niin kovaa, että se varmasti kuului TotoTV:ssäkin”, Kotiranta hekottaa.
Loukkaantumistauolta palaavaa Rose’s Floweria valmentaja kuvaa tallin parhaaksi hevoseksi. Kuuman tamman menestyksestä on odotuksia, jos se vain malttaa ravata.
”Se on niin yritteliäs ja hyvä hevonen. Viime syksynä Vermossa Hannu Torvinen sanoi yllättyneensä, kun hevonen oli niin jaksava. Joskus kilpauran jälkeen se lähtee siitosuralle.”
Haja Racing Team on etsinyt omaa tallia Orimattilan Hevoskylästä. Kotiranta paljastaa, että yksi suullinen tarjous on jopa jätetty.
”Katsotaan, mitä pankki, perhe ja myyjä tuumaavat. Ei me lisää valmennettavia haluta, mutta oma talli, mihin mahtuisi muita meidän kaltaisia harrastajia”, Kotiranta suunnittelee.