
Betting Pacerin (Maharajah) saama seitsemäs lähtörata Finlandia-ajoon ei aiheuttanut riemunkiljahduksia Björn Goopin suunnalta. Viimeisimmässä startissaan maaliskuun lopulla hienon 09,8a tuloksen voittojuoksussa tehnyt Betting Pacer on reilun kuukauden starttivälistä huolimatta iskussa.
”Eihän tuolta paikalta voi oikeastaan toivoa sen suurempaa menestystä. Olemme ihan toisten armoilla. Harmittaa todella paljon, sillä tamma on todella kovassa kunnossa”, huokaa Björn Goop.
Tämän kauden viidestä startistaan ensin kaksi hopeatilaa ottanut ja sen jälkeen kolmesti voittanut Betting Pacer on ansainnut urallaan vajaat 2,3 miljoonaa kruunua. Nyt seitsemänvuotias tamma pysäytti viime kesänä kellot 09,0a tulokseen voittojuoksusssaan Pohjoismaiden ainoalla mailin radalla Tingsrydissä. Tamma jatkaa Vermossa kaikki kengät jalassa, ja harmistuksen keskellä menestysvalmentaja löytää pienen myönteisen asiankin.
”Olisimmehan me toki voineet saada kasinkin lähtöradaksi, eli kai tuo seiska on edes vähän parempi. Eikä sinällään, tällä kertaa oli meidän vuoromme saada heikko lähtörata. Jonkunhan sieltäkin on ajettava.”
”Hyvällä juoksunkululla sijoitus kolmannen sijan kieppeille ei ole mahdottomuus.”
Betting Pacerin matkakaverina Suomeen matkaa Elma Kukkosen Like A Dynamite (The Bosses Lindy). Seitsemänvuotias tamma on mukana ennen T75-kohteita ravattavassa Klass II -karsinnassa.
Elma Kukkosen mukana Ruotsissa Björn Goopin tallilla ollut tamma voitti viimeisimmän starttinsa lauantaina Örebrossa. Valmentajan mukaan Vermoon takarivin sisimmän lähtöradan saanut Like A Dynamite on hyvässä iskussa.
”Toissa startissaan Axevallassa se laukkasi loppusuoralla voittotaistelusta. Muutimmekin vähän varusteita Örebron starttiin. Siellä se teki oikein hyvän esityksen johtavan rinnalta. Toki vastus Klass II -karsinnassa on ihan eri tasolla kuin tavallisessa tammalähdössä. Hyvällä juoksunkululla sijoitus kolmannen sijan kieppeille ei ole mahdottomuus. Tamma jää Suomeen tämän startin jälkeen.”