• Suomalaisten ostointo löytyi uudessa Solvalla Criterium -huutokaupassa

    Solvallan uudessa kriteriumhuutokaupassa perjantai-iltana Solvallassa suomalaiset ostajat olivat varsin näkyvässä roolissa.
    Tilaajalle
    Lauantaina Hierro Bokon kanssa suuresta rahasta Solvallassa kilpaileva Hannu Korpi oli yksi Solvallan perjantai-illan varsahuutokaupan suomalaisostajista.
    Lauantaina Hierro Bokon kanssa suuresta rahasta Solvallassa kilpaileva Hannu Korpi oli yksi Solvallan perjantai-illan varsahuutokaupan suomalaisostajista. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    14.10.202310:03
    Riku Niittynen
    Tukholma

    Kriteriumin yhteydessä Solvallassa on syksyisin pitkään järjestetty varsahuutokauppa. Kasvattajajärjestön ASVT:n siirrettyä oman suurhuutokauppansa Eskilstunaan vajaata kuukautta aiemmas, järjestäjä oli eri.

    Vaikka ASVT:n Next Generation Sale oli eri paikalla ja vaikka Solvallan varsahuutokauppa oli jo syksyn kahdeksas Ruotsissa, riitti sekä varsoja että ostointoa. Suomalaisia on maailman tämän syksyn varsahuutokaupoissa näkynyt ostajapuolella rajallisesti, mutta Solvallassa oli siinäkin mielessä aiempaa aktiivisempaa.

    Myynnissä olleista 142 yksivuotiaasta 106 eli 75 prosenttia tuli myytyä 155 871 kruunun keskihinnalla. Kolme varsoista maksoi yli miljoona kruunua. Kallein oli Stall Courantin kasvattama ori Mansell (Walner), 1,4 miljoonan hinnallaan.

    Kakkonen EOL oli myös jenkkiori Walnerin (Chapter Seven) poikia. Se maksoi pari viikkoa sitten Åbyssä saman firman Sweden Yearling Salen, joka vuosia tunnettiin Wenngarnin linnassa järjestetyistä huutokaupoistaan, toisessa varsahuutokaupassa 850 000. Ostajaa ei kuitenkaan lopulta löytynyt, ja nyt SRF Stable saikin varsasta 1,3 miljonaa. Kolmanneksi kallein oli Per Nordströmin 1,1 miljoonalla huutama Edmundo (Six Pack).

    Per Nordström saa myös suomalaisomistukseen tulleen Ptolemaeus Bokon (Campo Bahia) valmennukseensa. Toni Sarkama huusi sen 120 000 kruunulla.

    ”Per Nordström ehdotti tätä varsaa meille.” Toni Sarkama

    ”Huusin Ptolemaeuksen keräämälleni kimpalle”, Sarkama kertoi.

    ”Per Nordström ehdotti tätä varsaa meille. Meillä on toisella kimpalla Nordströmillä jo maharajahlainen kaksivuotias Duke, joka on ollut kahdesti kakkonen kolmessa kisassaan ja tähtää kaksivuotiaiden ison rahan kilpailuihin jatkossa.”

    Ruotsissa hiljan rataa vaihtanut Tamara Skutnabb huusi Solvallasta talliinsa uuden valmennettavan.
    Ruotsissa hiljan rataa vaihtanut Tamara Skutnabb huusi Solvallasta talliinsa uuden valmennettavan. Kuva: Ville Toivonen

    Muita suomalaisostoksia olivat muun muassa ori I.D. Inner Circle (Brillantissime) 140 000:lla ja ori At Full Speed (Nuncio), 40 000. Ensin mainitun huusi Marko Kreivi ja jälkimmäisen Tamara Skutnabb. Molemmat ovat toki vain suomalaistaustaisia ja vaikuttavat Ruotsissa. Skutnabb on muuttanut tallinsa hiljan Sundsvalliin eli on nykyään Bergsåkerin valmentajia.

    Cockpit View, myös nunciolainen ori, meni Olli Nikkiselle 50 000:lla. Saman isäoriin pojan Knoxvillen huusi puolestaan Timo Nurmos 110 000:lla, kuten Mister J.P.:n (Taurus Dream) tyttären Girlpower C.G.:nkin 70 000:lla.

    Pearl Bokon (Greenshoe) huutaja oli 80 000:lla Hannu Korpi, jolla on jännä päivä lauantainakin Hierro Bokon startatessa UET Elite Seriesin finaalissa taistoon 2,8 miljoonan kruunun ykköspalkinnosta.

    Team Ojanperä huusi loppupäässä huutokauppaa kaksi varsaa. Ori Kalas Ridge (Trixton) maksoi 50 000 ja tamma Taylor Hayes (Maharajah) 40 000 kruunua. Tamman myyjä on Mika Vihelän Tuulilaukka Oy Kalajoelta, ja taustalla on Elation Riden (Express Ride) kova emäsuku. Team Ojanperä valmentaa Pihtiputaalla vain oreja ja ruunia, joten on mielenkiintoista, miten Taylor Hayesin valmennus järjestetään.

    Tamma Digital Last (Super Photo Kosmos) irtosi Panu Ahosen 30 000 kruunun huudolla. Toiminimi Jonna Irri puolestaan nappasi tamma Crazy Janeyn (Orlando Vici) 110 000:lla.

    Nykyään jokseenkin kaikki varsahuutokaupat järjestetään hybrideinä osin livenä, osin verkossa. Solvallan huutokaupan konsepti oli mielenkiintoinen, kun hevoset olivat nähtävillä Solvallassa torstaina. Perjantaina siellä ajettiin Kriterium Consolation -ravit, ja varsat oli esittelyjen yhteydessä videoitu huutokauppakehässä ja viety hevoshotelliin odottamaan uusia omistajiaan.

    Perjantaina varsat nähtiin vain videolla, mutta huutokauppa järjestettiin silti tapahtumana Kongressen -ravintolassa. Toki varsojen huutaminen onnistui siis myös netissä.

    Pääset tästä Solvallan Criterium Salen tuloksiin.

    Uutista muokattu 14.10.2023 kello 10.57: Täsmennetty Toni Sarkaman kommenttia.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle