• Kotiradan vekkulipojalle arvokas voitto

    Ari Moilasen ajama Mustamani punnersi Pimara Cupin ykköseksi ja tienasi 3000 euroa.
    Ari Moilasen ajama Mustamani punnersi Pimara Cupin ykköseksi ja tienasi 3000 euroa. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    9.12.201718:18
    MT toimitus

    TEIVO. Pimara Cupin finaali oli värikäs lähtö, jossa ykköseksi kurkotti kotiradan Tero ja Kirsi Silvaksen silmäterä Mustamani - vekkulipoika Hämeenkyröstä.

    Suomenhevosten taistossa kärkihevonen vaihtui muutamaan otteeseen ja loppusuoraa pisteltiin leveällä rintamalla. Niukkaan voittoon punnersi neljännestä ulkoa kirinsä aloittanut Mustamani ja kakkoseksi rynnisti laukkansa hienosti paikannut Valssaus. Kolmossijan peri keulaan etusuoralla painellut Komento, kun Ypäjä Keva laukkasi kolmossijalta maaliin.

    Pimara Cupin Ari Moilasen ajamana voittanut Mustamani on kehittynyt viisivuotiskaudella tasaisen hyvin, mutta taustajoukot etenevät sen kanssa rauhassa.

    "Ollaan aina oltu matalalla profiililla, hevosta on vain treenattu eikä ole sen paremmin tähtäilty mihinkään. Ajellaan kotona ja tasaiseen tahtiin käydään ajamassa kilpaa", valmentaja Tero Silvas summasi.

    Mustamani tuli Tero ja Kirsi Silvakselle jo pikkuvarsana kasvattaja Risto Manniselta. Silvaksilla oli aiemmin myös samasta emästä eli Lantin Lennosta oleva Irwin, joka menestyi T75-lähdöissäkin reilut viisi vuotta sitten.

    "Niissä ei ole muuta samaa kuin hyvä juoksupää. Tämä Mustamani oli vaimon löytö. Kun hän näki, minkä värinen tämä on, ei siinä ollut kahta vaihtoehtoa. Heti seuraavana aamuna piti lähteä hakemaan", Tero Silvas naurahti mustanvärisen ruunan vierellä.

    Jo nuorena ruunatulla Mustamanilla on omat jekkunsa, joiden kanssa taustajoukot ovat oppineet toimimaan.

    "Tämä on sellainen vekkulipoika, ettei toista ole. Mustamani on kiltti kuin mikä ja luotettava hevonen joka lailla, mutta ei sitä voi kuka tahansa mennä karsinaan hakemaan, se ottaa heti kiinni. Se tietää oman reviirinsä", valmentaja kuvaili.

    "Sillä se varsana ruunattiinkin. Se tuli lempeällä katseella korvat pystyssä viereen ja nappasi heti kiinni, kun ylettyi. Kaverin kanssa pistettiin tarhaan, jos hevonen olisi siinä vähän rauhoittunut, mutta Mustamani ajoi heti kaverin pois. Ponien kanssa kun laitettiin samaan tarhaan, tämä tuli sitten heti pois. Löysi kovempansa."

    Silvaksen pariskunnalla on tätä nykyä kolme treenihevosta, joista Kiviniemen Manta ja Amoriini ovat sisaruksia.

    "Amoriini on ikäluokkansa kymmenen parhaan joukkoon kuuluva tamma. Sillä mennään samalla periaatteella, hevosen ehdoilla rauhassa eteenpäin. Kiviniemen Manta on Amoriinin vanhempi sisko. Tämä on riittävä määrä, näillä jaksaa harrastella", Silvas tuumasi.

    Tero ja Kirsi Silvas riemuitsivat Mustamanin T76-voitosta kotiradallaan Teivossa. Kuva: Anu Leppänen
    Tero ja Kirsi Silvas riemuitsivat Mustamanin T76-voitosta kotiradallaan Teivossa. Kuva: Anu Leppänen 
    Artikkelin aiheet
    ravikilpailut
    suomenhevonen
    Teivo
    Pimara Cup
    Tero Silvas
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle