• Kokemäen vaaratilanteista selvittiin säikähdyksellä

    MT Hevoset
    25.6.201719:26
    MT toimitus

    KOKEMÄKI. Kolarissa irti päässeet hevoset saatiin nopeasti kiinni, ja sisäkentälle kaatunut hevonenkin vaikutti lopulta normaalilta.

    Kokemäen juhannusravien toisessa lähdössä tapahtui loppukaarteessa kolari, jonka seurauksena kaksi hevosta pääsi irti. Niki Finnströmin ajama Muscle Miss Rosita ja Jaana Voutilaisen ajama Miller It juoksivat hetken aikaa irrallaan radalla, mutta ne saatiin hetken päästä kiinni.

    Ahtaassa tilanteessa menivät myös Tagliatellan ja Piece Of My Heartin mahdollisuudet. Tuomaristo antoi Tagliatellan ohjastaja Timo Kedolle neljän viikon ajokiellon karkeasta eteenajosta. Keto oli myös lähellä tippua hevosensa kärryiltä, mutta sai roikuttua ohjissa niin, että hevonen ei karannut.

    Ajokkinsa kyydistä lentänyt Niki Finnström kommentoi tilannetta Ravinetille.

    ”Ajoin kolmatta rataa ja ulkopuolella tullut kaveri huusi jotakin. Sitten alkoi tila vähenemään ja kohta hevoseni etujalka osui renkaaseen. Minulle ainakaan ei käynyt mitään, eikä ilmeisesti pahemmin muillekaan. Säikähdyksellä selvittiin”, Finnström selvitti.

    Jaana Voutilainen satutti tilanteessa oikean polvensa ja hevoselle tuli pintanaarmuja.

    "Kolaritilanne oli oikealla puolellani ja kaikki kävi äkkiä. Lensin vasemmalle kyljelleni, mutta lähinnä oikea polvi vaivaa. Sitä ei oikein kärsi ojentaa, mutta rauhallisesti pystyy kävelemään. Hevoselle tuli pieni naarmu kintereeseen, mutta muuten se näyttää päällisin puolin normaalilta", Voutilainen kertoi ravien jälkeen.

    Videolinkki Kokemäen kakkoslähtöön täällä.

    Pari lähtöä myöhemmin tapahtui uusi vaaratilanne, kun Tomi Ojasen ohjastama Leksus Rols kaatui sisäkentän puolelle esittelyn jälkeen. Se makasi sisäkentällä jonkin aikaa, mutta nousi sitten ja käveli normaalin oloisena omin voimin tallialueelle. Hevonen jäi luonnollisesti pois lähdöstä.

    ”Se rupesi menemään katsomon kohdalla huonoa ravia ja alkoi hoiperrella. Laitoin jalkani kärryjä päin ja sain ponnistettua kyydistä, kun huomasin tilanteen”, Tomi Ojanen selvitti.

    ”Hevonen oli muutaman minuutin ajan ihan puolieloton, mutta sitten se nousi ja vaikutti ihan normaalilta. Kielet oli oikealla puolella ja side kiinni. Leksus Rols oli muutenkin normaalin oloinen tänään. Käsittämätön homma. Tutkitaan hevonen nyt kunnolla”, Ojanen sanoi.

    Artikkelin aiheet
    Kokemäki
    raviurheilu
    kolari
    hevonen
    vaaratilanne
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle