• Juoksunkulku saattaa suosia 64-varmaa

    Saarijärveläinen Kimmo Ahola löysi melkoisen kultamunan, kun hankki norjalaisen Thai Profitin melko tarkalleen vuosi sitten.
    Thai Porfit on Mt Ravinetin vihjerivin varma. Arkistokuvassa rattailla Iikka Nurmonen.
    Thai Porfit on Mt Ravinetin vihjerivin varma. Arkistokuvassa rattailla Iikka Nurmonen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    18.2.202008:35
    Tero Sipakko

    Kilpailukuntoinen ruuna pääsi täällä heti tositoimiin ja on juossut siitä lähtien kaikkiaan 28 starttia. Niistä on tullut yhdeksän voittoa, joista valtaosa nyt tämän talvikauden aikana.

    Thai Profit on pärjännyt lauantain lähdöissäkin, kun on saanut edes jonkinlaisen mahdollisuuden. Se kohtaa Vermossa samoja hevosia ja lähtee suotuisista asemista matkaan suosikkina, sillä todennäköisin skenaario johtaa siihen, että Santtu Raitalan ajokki etenee tulisimman kiihdytysvaiheen jälkeen johtoon ja vetää maaliin asti.

    Johtopaikalle pääseminen ei ole edellytys voitolle, sillä Thai Profit selvittää myös muut juoksut. Tuorein täysosuma tuli hieman kevyemmässä seurassa kärjen rinnalta oikein vakuuttavalla esityksellä.

    Keskiviikon kierroksen käynnistävässä Tammatähdessä kilpailee osin saman sarjan hevosia, eikä kumpaankaan lähtöön saatu täyttä määrää osallistujia. Tasoerot tuntuvat kohtalaisen selviltä, eikä Timo Nurmokselta kotimaahan Tapio Perttusen talliin siirtynyttä Gloria Webiäkään oteta vihjeeseen suoraan tauolta.

    Huippukuntoon virinnyt Ice Wine ampaisee johtoon, ja vain Selene Lunella taitaa olla rahkeita sen lyömiseen. Olli Koivunen ajaa viimeistään puolimatkassa rinnalle, minkä jälkeen loppumatka tullaan täysillä.

    Kaksi merkkiä riittää myös kylmäverikohteessa, jossa toisilleen tutut Heporix ja Syneri ottavat taas yhteen. Syneri oli etevämpi viime kohtaamisessa reilu kuukausi sitten, mutta Heporix on voittanut sen jälkeen kahdesti ja menee starttien myötä kaiken aikaa eteenpäin.

    Viime keskiviikkona suursuosikkina pettänyt Le Mirage jatkaa ilman taukoa, mutta varmistukset tuntuisivat olevan taas paikallaan. Myös päätöskohteena ajettavaan kolmen kilometrin kisaan tulee runsaasti merkkejä, sillä lähdöstä on vaikea edes nimetä suosikkia.

    Erkki-Pekka Mäkisen lupaava Hades on onnistuessaan vahvoilla amatöörivalmentajien hevosille rajatussa tasoitusajossa, mutta nuori hevonen on vielä kokematon eikä juoksuradasta ole välttämättä etua.

    Kärkisijoilla viihtynyt Grainfield Emma tulee mukaan seuraavana, mutta Isiah Bokon menestyksestä ei pidä myöskään yllättyä.

    "Tuli sellainen ajatus, että nyt pitää kokeilla vähän suurempia ympyröitä", Rurik Kjötar muotoili odotuksensa. "Sille tuli polkema, ja sen takia se jäi yhdestä startista pois. Koko ajan sitä on päästy liikuttelemaan ja pari kertaa ihan kunnolla ajamaan. Ihan ok se on tuntunut olevan. En usko, että lähtöpaikasta on sen kummempaa haittaa."

    T64-vihjeet:

    Lähtö 1: 10 Selene Lune, 4 Ice Wine (1, 2)

    Lähtö 2: 3 Heporix, 8 Syneri (4, 2)

    Lähtö 3: 2 Le Mirage, 9 My Ways Not Yours, 4 Wind Of Victory, 3 Stonecapes Respect, 8 Rowhill's Killer, 1 Master As, 6 Mayflower (11, 5)

    Lähtö 4: 7 Hades, 1 Grainfield Emma, 4 Isiah Boko (8, 9)

    Lähtö 5: 3 Thai Profit (6, 1)

    Lähtö 6: 3 Tzubodai, 11 Redemption, 5 Ashley Man, 8 Hidalgo Boko, 13 One Who Run, 9 Hocuspocus Avenger, 4 Orvar Iver (10, 12)

    2 x 2 x 7 x 3 x 1 x 7 = 588 riviä = 58,80 euroa

    Kopioi tästä vihjerivi Toto-kupongille Veikkauksen palvelussa

    Artikkelin aiheet
    t64-ravit
    Thai Profit
    Kimmo Ahola
    vermo
    ravikilpailu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle