

Henri "Metu" Bollströmillä on hyvä kutina tämänkin vuoden kuninkuuskisasta Tähen Toivomuksen rattailla. Kaikki mahdollinen on ainakin tehty, että onnistuttaisiin uudestaan.
"Tähen Toivomus oli paljon parempi tänä vuonna viimeistelystartissa Mikkelissä, kuin viime vuonna", Bollström puhkuu.
"Viime kesänä Lahdessahan kaikki loksahti sitten ihan nappiin, ja tänä vuonna on koitettu tehdä valmentaja Pauli Ravion kanssa ihan samalla lailla. Ei kannata muuttaa mitään, kun homma toimii. Mikkelissäkin se oli alussa vielä hieman jäykkä, ja laukka tuli kovassa vauhdissa, mutta ei siis ollenkaan samalla tavalla, kuin viime vuonna kankea. Loppua se tuli mahtavasti loppua Suurmestaruudessa nyt ja lopussa tyyli oli ihan kohdallaan. Kyllä meillä aika hyvä hytinä on, vaikka vastustajatkin ovat kovia. Tiukka kisa tulee!"

Aivan alhaalta pääset puolestaan Hannu Hietasen tunnelmiin Joriinin kanssa ja muutenkin.