• Ruunaruhtinas kuittaa viime vuotta enemmän – kalenterista paikkansa löytänyt mittelö käydään jo viidettä kertaa

    Vuonna 2018 alkunsa saaneen Ruunaruhtinas -kamppailun kokonaispalkinnot on nostettu takaisin vuoden 2019 tasolle.
    Iikka Nurmonen ehti tervehtiä ylivieskalaisyleisöä, kun Stallone syöksyi kanuunakirinsä voimin päätösmatkan voittoon. Ossi Nurmosen valmennettava oli kiistaton ruunaruhtinas, sillä Stallone vei myös ensimmäisen osakisan nimiinsä.
    Iikka Nurmonen ehti tervehtiä ylivieskalaisyleisöä, kun Stallone syöksyi kanuunakirinsä voimin päätösmatkan voittoon. Ossi Nurmosen valmennettava oli kiistaton ruunaruhtinas, sillä Stallone vei myös ensimmäisen osakisan nimiinsä.  Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    9.5.202209:30
    Antti Pylkkänen

    Ylivieskan kilpailutoimintaa pyörittävä Pohjanmaan Ravi ry tiedottaa, että Ruunaruhtinas -kisan palkinnot nousevat. Ruunaruhtinas kuittaa tänä vuonna 5 000 euron ensipalkinnon. Kakkonen saa 3 000 ja kolmanneksi sijoittunut 1 000 euroa. Osalähtöjen ykköset kuittaavat edellisvuosien tapaan 10 000 euroa.

    Ruunaruhtinaaksi viime vuonna itsensä ravannut Stallone voitti molemmat matkat ja ansaitsi viikonvaihteen urakoinnistaan 23 000 euroa. Nyt sama saavutus palkitaan 25 000 eurolla. Vastaava potti oli tarjolla ruunaruhtinaalle kolme vuotta sitten. 2020 kokonaiskisan voitosta ei annettu rahapalkintoa.

    Ruunaruhtinaan tittelistä ravataan viidettä kertaa. Tapahtuma järjestetään Ravikeskus Keskisessä perjantaina 5. ja lauantaina 6. elokuuta. Tapahtuman lipunmyynti starttaa kesäkuun alussa. Mukaan valitaan 12 ruunaa. Ruhtinas ratkeaa kahden osakisan yhteisajan perusteella. Perjantaina ravataan 1600 metrin lähtö, ja seuraavana päivänä on vuorossa 2600 metrin voimainkoitos.

    Vuosina 2018 ja 2019 ruunaruhtinas oli Polara. Vuonna 2020 voiton vei Pertturi.

    Artikkelin aiheet
    ravikilpailu
    Ruunaruhtinas
    Pohjanmaan Ravi ry
    Ravikeskus Keskinen
    hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle