• TalkKari Hannu Laakkosella: "Elämäni paras päätös oli myydä osuuteni autokaupasta"

    Hannu Laakkonen vakuuttaa tyytyväisyyttään valittuaan autojen sijaan hevoset.
    "2000-luvun alussa Kytäjällä oli parhaimmillaan yli 50 hevosta. Silloin ajoin innokkaasti kilpaa", kertoo ravurien kasvattaja ja omistaja Hannu Laakkonen. Kuvassa  Tommi Kylliäinen (rattailla), Hannu Laakkonen ja Kari Lähdekorpi (oik.)
    "2000-luvun alussa Kytäjällä oli parhaimmillaan yli 50 hevosta. Silloin ajoin innokkaasti kilpaa", kertoo ravurien kasvattaja ja omistaja Hannu Laakkonen. Kuvassa Tommi Kylliäinen (rattailla), Hannu Laakkonen ja Kari Lähdekorpi (oik.) Kuva: Jukka Heiskala
    MT Hevoset
    30.6.201913:00
    Kimmo Lundén

    "Ajoin ekan kerran hevosta kun olin yhdeksänvuotias", kertoo ravurien kasvattaja ja omistaja Hannu Laakkonen Kari "TalkKari" Lähdekorven haastattelussa.

    Lahden Jokimaalla valmentava Hannu Laakkonen kuuluu autotalostaan tunnetun Laakkosten yrittäjäsukuun. Sekä hänen veljensä Mikko että siskonsa Päivi Laakkonen-Mäkihonko ovat myös tunnettuja ravurien omistajina ja kasvattajina.

    Hannu Laakkonenkin aloitti työuransa autokaupassa ja teki sitä pitkään Joensuussa, viimeksi Joensuun autoliikkeen johtajana.

    "30-vuotiaana jäin sapattivapaalle – ja sillä olen edelleenkin", Hannu Laakkonen kertoo aamutuimaan tehdyssä haastattelussa Lahden Jokimaalla.

    Volkkarit jäivät, ja tilalle tulivat hevoset.

    Kytäjä talleineen tuli mukaan vuonna 1994. Sinne Laakkonen kertoo ajaneensa aina viikonloppuisin autokaupastaan Joensuusta. Reissaaminen kävi liian raskaaksi, ja Laakkonen muutti Kytäjälle vuonna 2001. Lahteen hän kertoo muuttaneensa 2006, kun Kytäjä myytiin sedälle Yrjö Laakkoselle.

    Autokaupasta Hannu Laakkonen luopui isänsä kuoltua ja hän myi osuutensa autoliikkeestä sedälleen vuonna 2005. Veli oli myynyt osansa jo aiemmin.

    "Autokauppaan en ole kaivannut. Päätös myydä se oli elämäni paras päätös", Hannu Laakkonen vakuuttaa.

    Hannu Laakkosen valmentama ja Mikon ML Stablen omistama Knows Best kilpailee tänään Suur-Hollolan 4-vuotispokaalista.

    Kari Lähdekorpi ja kameran takana Jukka Heiskala jututtavat myös Jokimaan raviradan toimitusjohtajaa Tomi Himankaa siitä, missä vaiheessa kuukauden päästä koittavien Kuninkuusravien järjestelyt ovat.

    Artikkelin aiheet
    Hannu Laakkonen
    ravit
    autokauppa
    Lahden Jokimaa
    uramuutos
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle