• Suomessa ei olla siirtymässä Ruotsin mallin mukaiseen keskitettyyn sarjasuunnitteluun

    Divisioonajärjestelmän paluun myötä Hippos ottaa isomman roolin T75-sarjojen koordinoinnissa.
    Ruotsissa kaikkien raviratojen sarjojen laatiminen keskitetään yhdelle päätekijälle ja hänen apulaiselleen.
    Ruotsissa kaikkien raviratojen sarjojen laatiminen keskitetään yhdelle päätekijälle ja hänen apulaiselleen. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    29.9.202207:00
    Kaj Närhinen

    Ruotsissa ravikilpailuiden sarjojen laadinta hoidetaan keskusjärjestövetoisesti ensi vuoden alussa. Useammalla raviradalla ja pitkään ennen Östersundin raviradalle siirtymistään keskusjärjestössä työskennellyt Mattias Stenby ottaa vastuulleen kaikkien Ruotsissa ravattavien ravien sarjojen laadinnan. Apunaan hänellä on keskusjärjestössä työskentelevä Claes Broberg.

    Keskusjärjestön kilpailupäällikkö Robert Karlsson perusteli tiedotteessa sarjasuunnittelun keskittämistä lähtöjen vähentyneellä osallistujamäärillä. Sarjojen parempi organisointi alueellisesti on helpompaa yhden henkilön tehdessä työt.

    Suomen hippoksen raviurheilusta vastaava Tomi Himanka yllättyi Ruotsin tekemästä ratkaisusta keskittää sarjojen laadinta yhdelle henkilölle.

    ”Ruotsissa on kuitenkin sen verran paljon ravipäiviä, että sarjojen laadinnan keskittäminen yhdelle henkilölle tuntuu kovalle ratkaisulle.

    Suomessa ei Ruotsin mukaiseen malliin olla kuitenkaan Himangan mukaan siirtymässä. Alan sisällä on käyty keskusteluja alan sisäisestä työnjaosta muun muassa ilmoittautumisprosessin siirryttyä enemmän internetvetoiseksi.

    ”Suomalaisessa keskustelussa on ollut esillä toki vaihtoehtoina Ruotsin mallin mukainen sarjojen kirjoittamisen keskittäminen. Mikäli uudistuksia halutaan tehdä, kallistuisin itse alueellisempaan malliin. Suomi jaettaisiin alueisiin, jossa yksi henkilö koordinoisi sarjatarjontaa.”

    Hippos on kuitenkin ottanut ensiaskeleita sarjojen laadinnan keskittämisessä. Ensi vuonna takaisin palaavan divisioonajärjestelmän myötä keskusjärjestö koordinoi enemmän T75-sarjojen laadintaa.

    ”Lisäksi meillä on työryhmä johon kuuluu muun muassa kilpailusihteereitä joka koordinoi Nuorten Sarjojen sijoittelua ja sarjamäärityksiä.”

    Lue myös toimittajan kommentti: Liika keskittäminen ei välttämättä ole paras vaihtoehto

    Lisää aiheesta
    • Suomen Hippoksen toimitusjohtajalla Minna Mäenpäällä on kiire syksy. Kilpailukalenterissa on tällä kertaa erityisen kova työ ja päällä on myös Hippoksen raviurheilujohtajan haku.

      Ravit | Hippoksen raviurheilujohtajan paikalle "toistakymmentä" hakijaa

    • Tomi Himanka pääsi vuonna 2021 Seinäjoen Kuninkuusraveissa iloitsemaan osaomistamansa Eräsmies-ravurin voitosta. Oikealla hevosen valmentaja-ohjastaja Tommi Ala-Nikkola.

      Ravit | Raviurheilujohtaja Tomi Himanka jättää Suomen Hippoksen

    • Hevoset | Hippoksen laukka on saatava loppumaan

    • Suomen Hippoksen Tuomo Pekosella on hyviä uutisia divisioonajärjestelmän ystäville.

      Ravit | Divisioonajärjestelmä palaa Suomen raveihin 2023

    • Jari Haanniemi aloittaa elokuun alussa Vermon kilpailupäällikkönä.

      Ravit | Jari Haanniemi on Vermon uusi kilpailupäällikkö – ”Meidän raviurheilun toimijoiden on pystyttävä katsomaan asioita laaja-alaisemmin”

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    sarjasuunnittelu
    Hippos
    Ruotsi
    T75-sarjat
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle