• Heinättimen valmistaja ehdolla vuoden kasvuyritykseksi – ”Eniten jännittää finaalin roustaus-osuus”

    Heinätin-heinäautomaatteja valmistava Equine Innovations kilpailee kymmenen finalistin joukossa ensi viikolla Suomen kasvuyritys 2024 -tittelistä.
    Heinätin on mukana Suomen kasvuyrityskilpailun finaalissa. Arkistokuvassa heinätintä täyttää Fox Stablesin tiloissa Jenny Wikström.
    Heinätin on mukana Suomen kasvuyrityskilpailun finaalissa. Arkistokuvassa heinätintä täyttää Fox Stablesin tiloissa Jenny Wikström. Kuva: Kimmo Haimi
    MT Hevoset|Yritykset
    26.10.202410:00
    Kati Susi

    Tampereen kupeessa Pinsiön maalaiskylässä on valmistettu hevosten ruokinta-automaatteja pian vuosikymmenen ajan. Katja ja Jarkko Kulmakorven perheyritys Equine Innovations on valmistanut ja myynyt kaappimallisia Heinättimiä yli 3500 kappaletta pääasiassa Suomeen, mutta myös muutamiin muihinkin maihin. Kaukaisimmat Heinättimet palvelevat Yhdysvaltojen länsirannikolla Los Angelesissa.

    Kauppatieteen maisteri Katja Kulmakorpi on alusta lähtien nähnyt, että yrityksellä voisi olla saumaa vientimarkkinoille. Hän kertoo, että pariskunta oli viime keväänä tehnyt päätöksen kansainvälistymisen aloittamisesta ”nyt jos koskaan” -asenteella.

    ”Netissä tuli vastaani Kasvu Open ja mietin, että tuohan voisi olla tosi hyvä. Katselin ohjelman eri polkuja, ja sieltä löytyi kansainvälistymisen kasvupolku. Tuumin ettei se ota, jos ei annakaan ja hain siihen”, Kulmakorpi kertoo.

    Kasvu Open -yritys on järjestänyt vuodesta 2011 alkaen kasvuyrityskilpailua Kasvupolku-ohjelmassaan sparraamilleen yrityksille. Heinättimen valmistajien polku vei parin sadan kasvua tavoittelevan yrityksen joukosta ensin 60 potentiaalisimman joukkoon. Syyslomaviikolla Kulmakorvet saivat tiedon, että heidän yrityksensä on kymmenen kasvuyritysfinalistin joukossa.

    ”Minä olen finaalin pitchaajista ainoa nainen.”

    Kapealle erityismarkkinalle suunnatut heinäautomaatit kilpailevat finaalissa ainoana hevosalan yrityksenä. Katja Kulmakorpi toteaa, että muut finalistiyritykset ovat pääsääntöisesti suurempia ohjelmistoalan yrityksiä.

    Jyväskylän finaalissa jokaisen yrityksen edustaja pitää kahden minuutin puheenvuoron, ”pitchauksen”, jonka tavoite on vakuuttaa yrityselämän huippuammattilaistuomaristo.

    ”Minä olen finaalin pitchaajista ainoa nainen. Toivottavasti se on hyvä asia. Olen miettinyt kuumeisesti, että miten kiteytän alle kahteen minuuttiin tämän kaiken: ongelman ja oman ratkaisumme siihen.”

    Kilpailun voittajan valinnassa painotetaan Kulmakorven mukaan yrityksen ja tuotteen markkinapotentiaalia, tiimiä, kasvukykyä ja näyttöjä. Tittelin saa yritys, joka parhaiten täyttää kriteerit ja saa tuomariston ’tuntosarvet väpättämään’.

    ”Kyllä jännittää! Eniten jännittää finaalin roustaus-osuus. Siinä tuomaristo voi heittää mitä tahansa kysymyksiä pitchauspuheenvuoron jälkeen”, Kulmakorpi sanoo.

    Hän kertoo miettineensä viime päivät erityisesti niitä Heinättimien ominaisuuksia, jotka erottavat ne kansainvälisistä kilpailijoista. Euroopan markkinoille on tarkoitus suunnata nimenomaan talleihin sisälle asennettavien karsina-automaattien kärjellä.

    Kulmakorpi toteaa aina ajatelleensa, että estetiikka ja kestävyys on tärkeää hevosihmisille ja tähän on pyritty alusta asti vastaamaan, sillä hänen mielestään automatiikan pitää olla laadukasta ja samalla näyttää hyvältä. Automaateista on useita variaatioita ja niiden ulkonäköä on mahdollista muokata asiakkaan toiveiden mukaan.

    ”Tärkeää on tietenkin automaattien varmatoimisuus akkuvarmistuksen kera sekä se ettei hevonen saa heinäannoksia tippumaan vaikkapa potkimalla laitetta. Lisäksi meidän eri automaattimallejamme voidaan yhdistää samaan järjestelmään, mikä on myös selvä etu.”

    Katja ja Jarkko Kulmakorpi ovat viemässä Heinättimiä kansainvälisille markkinoille. Jälleenmyyjäneuvotteluja käydään useaan maahan.
    Katja ja Jarkko Kulmakorpi ovat viemässä Heinättimiä kansainvälisille markkinoille. Jälleenmyyjäneuvotteluja käydään useaan maahan. Kuva: Sonja Lahtinen

    Yritys on saanut ely-keskukselta rahoitusta Heinättimien ohjausjärjestelmän kehittämishankkeeseen. Kulmakorpi toteaa, että tällä hetkellä yhden ohjaimen alle saa 25 automaattia. Kehityshankkeessa pyritään ohjauksen kapasiteettia laajentamaan reilusti, jotta se saadaan vastaamaan Keski-Euroopan suurten tallien tarpeita.

    Heinättimen sisäautomaateilla on Saksassa yksi jälleenmyyjä ja toinen aloittamassa. Lisäksi Kulmakorvet ovat neuvotelleet tanskalaisten ja islantilaisten jälleenmyyjäkandidaattien kanssa. Potentiaalisia jälleenmyyjiä on ilmoittautunut Itävallasta, Yhdistyneistä Arabiemiirikunnista ja Israelista. Jälleenmyyjiksi Kulmakorvet etsivät itsensä kaltaisia yrittäjiä, joilla on mahdollisuus tarjota asiakkaille kokonaisvaltainen avaimet käteen -palvelu.

    Yrittäjäperheeseen syntynyt Katja Kulmakorpi on iloinen, että heidän vielä pienehkön yrityksensä kehityskaari on vakuuttanut kasvuyrityskilpailun järjestäjät. Vaikka finaali kutkuttaakin, hän toteaa, että tärkeintä on tunne, että nykylähtökohdista on hyvä lähteä jatkamaan kasvua kansainvälisille markkinoille.

    ”Meillä on vakaa pohja, mistä ponnistelemme hevosten hyvinvoinnin ja tallinpitäjien hyvän arjen eteen. Kasvupolkuun osallistuminen on jo ylittänyt kaikki mahdolliset odotukset, ja ohjelmaan liittyvät sparraukset vahvistaneet sitä tuntumaa, että tiedämme mitä teemme.”

    Lisää aiheesta
    • ”Suomen virallinen heinättäjä” Katja Kulmakorpi harrastaa kenttäratsastusta suomenhevosruunansa E.V. Armastuksen kanssa. Kuva on otettu Niinisalossa viime viikonloppuna.

      Ratsastus | ”Suomen virallinen heinättäjä” Katja Kulmakorpi sparraa asiakkaitaan suunnitelmallisuuteen

    • Katja Kulmakorpi lataa Heinättimeen kolmen ruokintakerran heinäannoksen.

      Ruokintakeksintö säästää aikaa ja parantaa hevosen terveyttä

    • Sorateiden pölyä on taltutettu perinteisesti suoloilla, mutta uusia ratkaisuja kaivataan.

      Liikenne | Puupurusta luomuratkaisu tiepölyyn? Palkittu idea syntyi kuusta uuttamalla

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy