

Ruotsissa näkyvästi toimiva suomalainen hevosenomistaja Journey Stable siirtää kilpailutoimintansa Ruotsin Enköpingistä Suomeen.
Journey Stablen omistaja Maria Taipale kertoo allekirjoittaneensa vuokrasopimuksen Juuso Holttisen ratatallista Lahden Jokimaalla.
”Vuokrasopimus alkaa marraskuun ensimmäisenä päivänä, mutta siihen mennessä ei varmaan saada vielä kaikkea valmiiksi”, Taipale arvioi.
”Jokimaalta vuokrataan Holttisen toinen talliyksikkö, jossa taitaa olla kahdeksantoista karsinaa. Ainakin kilpailutoiminta on tarkoitus siirtää kokonaan Suomeen.”
Muuttoon asti toiminta jatkuu Taipaleen omalla tilalla Ruotsin Enköpingissä. Tallin yksityisvalmentajana on useamman vuoden ajan toiminut Marko Korpi, jonka valmennuslistalla on nyt seitsemäntoista hevosta.
”Olen tarjonnut Markolle mahdollisuutta jatkaa tallin valmentajana Suomessa. Asiasta on keskusteltu, mutta mitään ei ole sovittu, ja Marko tietysti itse päättää asioistaan”, Maria Taipale mainitsee.

Journey Stablen perusti Maria Taipaleen isä Heikki Taipale, joka kuoli yllättäen vuonna 2017. Maria Taipale kertoo suunnitelleensa toiminnan siirtämistä Suomeen noin puolen vuoden ajan.
”Olen saanut kritiikkiä siitä, että ei Ruotsista kannattaisi siirtyä Suomeen, kun raviurheilulla menee Ruotsissa paljon paremmin. Tämä on enemmän henkilökohtainen päätös, eli haluan asua Suomessa ja että toiminta on Suomessa. Ketään en tietenkään voi pakottaa Ruotsista Suomeen siirtymään.”
Journey-hevosia on viime vuosina syntynyt sekä Suomen että Ruotsin rekisteriin. Maria Taipaleen mukaan kasvatustoiminnan siirtyminen enemmän kotimaahan ei ole varsinaisesti liittynyt nyt tehtyyn ratkaisuun.
”Varmaan kasvatustoimintaa vähennetään jonkin verran, mutta en vielä tiedä sen tarkemmin. Tänä vuonna meille on syntynyt vasta yksi varsa, mutta yhteensä niitä pitäisi syntyä kuusi tai seitsemän.”
Enköpingin liepeillä sijaitseva hevostila menee Maria Taipaleen mukaan todennäköisesti myyntiin.
”Eiköhän se ole helpoin ratkaisu”, hän arvioi.