Iroise De La Noe on voittanut Vincennesissä sunnuntaina ravatun Prix de Belgiquen. Thomas Levesquen valmentama tamma lunasti lipun talvikauden pääkisaan Prix d’Ameriqueen väkevällä loppuvedolla.
Iroise De La Noe siirtyi kärkeen noin 500 metriä ennen maalia, eikä muista ollut seuraamaan tamman loppuvetoa. Tasaisesta rintamasta nousi toiseksi ulkoratoja pitkin Matthieu Abrivardin ohjastama Frank Gio.
Kolmas Prix d’Amerique -paikka meni Fredrik Wallinin valmentamalle Immortal Docille, jota ohjasti Björn Goop. Neljännen lipun lunasti aivan Immortal Docin rinnalla maaliin tullut King Opera.
Jörgen Westholmin valmentama Working Class Hero sijoittui kilpailussa viidenneksi, joten sille ei suurkilpailukutsua herunut.
Iroise De La Noen kilometriaika 2850 metrin matkalla oli 12,0. Kilpailun ykköspalkinto oli 54 000 euroa.
Aikaisemmin Prix de Bretagnen kolmossijalla paikkansa Prix d’Ameriqueen lunastanut Borups Victory sen sijaan jää tammikuun lopun suurkilpailusta pois.
Daniel Wäjersten kertoi, ettei hevonen ole viime aikoina ollut parhaimmillaan, vaikkei mitään varsinaista vikaa tutkimuksissa ole löytynyt. Niinpä valmentaja teki yhdessä omistajien kanssa päätöksen legendaarisen suurkilpailun väliin jättämisestä.
Borups Victoryllä tullaan sen sijaan keskittymään Solvallassa ravattavaan kevään suurkilpailuun, Elitloppetiin.
”Meillä on hevonen, joka olisi voinut olla Prix d’Ameriquessa kolmen parhaan joukossa. Tuntuu pahalta, ettemme ole mukana”, Wäjersten kommentoi Travnetille.
Prix d’Amerique juostaan Vincennesissä sunnuntaina 25. tammikuuta.
Inmarosa
Keep Going
Izoard Vedaquais
Harmony Du Rabutin
Josh Power
Jushua Tree
J’Aime Le Foot
Epic Kronos – Daniel Redén
Liza Josselyn (jää pois)
Go on Boy
Hokkaido Jet
Iroise De La Noe
Frank Gio
Immortal Doc – Fredrik Wallin
King Opera
Francesco Zet – Daniel Redén