• Toto75-vihje: Atupem uusii voittonsa Joensuu-ajossa

    Seinäjoki-ajon sankari Atupem palasi pitkältä kilpailutauolta Suur-Hollola -ajon välieriin.
    Atupem teki Suur-Hollolassa kevään loukkaantumiseen jälkeen hienon paluun radalle kirimällä välierässä ohi Run For Royaltyn. Kuva: Terhi Piispa-Helistén
    Atupem teki Suur-Hollolassa kevään loukkaantumiseen jälkeen hienon paluun radalle kirimällä välierässä ohi Run For Royaltyn. Kuva: Terhi Piispa-Helistén Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    26.7.201914:30
    Juha Jokinen

    Hulppea kiri kantoi voittoon ja finaalissa Antero Tupamäen suojatti oli kolmas. Vuosi sitten Atupem nitisti johtaneen Chief Orlandon maalisuoralla, vaikka joutui juoksemaan tämän ulkopuolella.

    Atupem on kansainvälisen tason huippuhevonen, jolle tuskin löytyy pysäyttäjää Joensuussa.

    Jouko Tarvaisen tallista Joensuussa kilpailee kaksi hevosta. Hevillä on noussut voittovireeseen ja siltä voi odottaa menestystä. Black Maya sen sijaan voi olla takamatkalta liian kovan tehtävän edessä.

    ” Voi kun tietäis, miksi Hevillä on syttynyt voittamaan lähtöjä. Se on aina säästänyt itseään, eikä vieläkään anna kilpailuissa kaikkea ulos. Täytyy varmaan kiittää ammattikuskeja, jotka ovat saaneet oriiseen vähän syttyjä lisää", Tarvainen kertoilee.

    "Tampereelta kun tultiin kotipihaan myöhään yöllä, koko tienoo kuuli varmasti, että ori on palannut kotiin voittoisalta reissulta. Hevillä tanssahteli kahdella jalalla ja kuopi maata kuin Musta Ori aikanaan telkkarissa. Sama toistui Mikkelin voiton jälkeen. Sillä on nyt itseluottamus huipussaan ja sen kanssa on mukava lähteä Joensuuhun.”

    ”Black Maya on ollut hyvässä kunnossa jo pitkään, mutta voitot kiertävät. Porissa saatiin pitkästä aikaa juosta sisärataa ja tamma kiri pontevasti. Joensuussa riittää maalisuoraa ja siellä ehtii kyllä kiriä lopussa, jos värkeissä on varaa", jutteli Tarvainen alkuviikosta.

    Tamma on hänen mukaansa ollut kotona pirteä ja hyväntuntuinen. "Näin lyhyestä starttivälistä ei ole paljon kokemusta, mutta voittaminen voi olla takamatkalta liian kova tehtävä.”

    Viikon Varma: Toto75-6 – 2 Atupem

    Voitti vuosi sitten Chief Orlandon johtavan rinnalta. Huippuhevonen, johon on helppo luottaa.

    Viikon Väistö: Toto75-5 – 8 Galvani Boko

    Ikävä paikka, voittoisan taktiikan luominen hankalaa.

    Viikon Idea: Toto75-7 – 8 Turelius

    Ammattimies palaa rattaille. Volttilähetys suosii ja ravilla pystyy vaikka voittoon.

    Toto75-vihje

    Lähtö 1 / 10,5,7 (4,6)

    Lähtö 2 / 8 Mas Chili (7,10)

    Lähtö 3 / 9,4,1,5,6,8 (3,2)

    Lähtö 4 / 2,8,10 (3,4)

    Lähtö 5 / 5,1,4,9 (2,8)

    Lähtö 6 / 2 Atupem (3,5)

    Lähtö 7 / 6,7,8,9 (1,3)

    864 riviä x 0,05e = 43,20e

    Siirry pelaamaan MT:n vihjerivi suoraan tästä

    Artikkelin aiheet
    ravikilpailu
    Toto75
    Joensuu-ajo
    Atupem
    hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle