
Valtimolla tallia pitävä Martti Pellikka teki satsauksen lauantaina Traveran huutokaupasta. Jani Oinonen huusi Martille ja hänen pojalleen Janne Pellikalle nelivuotiaaksi kääntyneen Illuminati I.H:n (Maharajah) 190 000 kruunulla. Ori kilpaili alku-uran Johan Untersteinerin valmennuksesta käsin. Hevosen voittosumma on 82 800 kruunua ja ennätys Tingsrydin mailin radalla juostu 12,8a.
”Poikani on asunut jo yli kymmenen vuoden ajan Helsingissä. Viimeiset pari vuotta täällä käydessään, hän on joka kerta muistanut mainita, että hänenkin pitäisi hevonen ostaa. Tänne asti lykkäsin asiaa, jos se rauhoittuisi, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Jouluna hän taas kyseli, että miten se hevoshomma”, Martti Pellikka kertoo oston taustat.
”Illuminati I.H:ssa kiinnosti ennen kaikkea hevosen suku. Selmer I.H. löytyy toisesta emästä ja toki myös ikä on hevosen puolella. Ensi viikolla on hevosen tarkoitus tulla Tampereelle ja käyn sen hakemassa sieltä.”
Martti Pellikan tallilla asustelee 13 hevosta. Määrä on miehen mukaan sopiva.
”Meillä on hyväsukuisia varsoja, mutta starttihevosia pistettiin vanhemmasta päästä pois. Se oli myös lisäsyy kiinnostua Illuminati I.H:sta.”
Tallin lippulaiva on Martin ja hänen veljensä Heikin omistama ja kasvattama Mr Knowitall, jonka kolmevuotiskausi päättyi upeasti Kriteriumin kakkossijaan.
”Viime viikon pakkasia lukuun ottamatta olemme päässeet treenaamaan sen kanssa koko talven. Sen kanssa täytyy odottaa kevääseen saakka, että päästään ajamaan ikäisiään vastaan. Sille kertyi rahaa yli 60 000 euroa ja hevosella on vasta yhdeksän starttia, niin ei viitsitä ajaa sen kanssa rahasarjoja.”