

”Tämä ei ole sadan metrin juoksu vaan maratonmatka”, toteavat yhdestä suusta vapaaehtoisina Ukrainan hevosten avustamisessa toimivat hevosyrittäjät Pekka Larsen ja Aisa Aarnio-Wihuri.
Larsen on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) valtuuttama koordinaattori keräyksessä, jossa kootaan rehua ja kuivikkeita Suomesta Ukrainaan. Rahaa tarvitaan kipeästi, sillä lahjoitukset ovat kansallisesti ja kansainvälisesti vähentyneet sodan alkuvaiheesta.
”Alkuinnostus avustamisessa oli suurta, mutta nyt on totuttu siihen, että sota on ja jatkuu. Hätä ei kuitenkaan ole mihinkään hävinnyt”, Larsen toteaa.
Suomesta lähetetty toinen, rehua ja kuivikkeita sisältänyt rekkakuorma purettiin alkuviikosta Puolaan lähelle Ukrainan rajaa. Sieltä jakelun hoitaa Ukrainan Ratsastajainliiton hyväntekeväisyyssäätiö UEF-CF, joka toimii yhteistyössä kansainvälisen ratsastajainliitto FEI:n kanssa.
”Nyt keräämme vielä rahaa kolmannen rekkalastin perillemenoa varten. Keräykseen on hankittu pienkeräyslupa kuljetuskustannuksia varten”, Larsen kertoo.
Suomalaisten lahjoitusten turvin Ukrainan hevosten tarpeisiin on nyt toimitettu yhteensä 60 tonnia rehuja ja muuta tarpeellista. Kolmas kuorma on jo suurin piirtein saatu kokoon, mutta se ei pääse lähtemään ennen kuin kulut on katettu keräysvaroin.
Toiminnan tukijoina on useita suomalaisia hevosalan yrityksiä ja Suomen Ratsastajainliitto, mutta yksityisten lahjoituksilla on myös suuri merkitys.

”Hevosten tilanne itäisessä Ukrainassa on karmea, mutta lännessä on rauhallisempaa. Sinne on siirretty hevosia turvaan”, Larsen sanoo.
Hän on yhdessä Joonas Vahteran kanssa hoitanut avustuskuljetusten järjestelyä, eikä se aina ole ollut ongelmatonta. Kuljetukset on kuitenkin saatu perille. Larsen toteaa, että UEF:n hyväntekeväisyysjärjestö on luotettava yhteistyökumppani ja apu on mennyt perille.
”Kolmannen avustuskuorman toimittamisen jälkeen sitten mietimme, keskitytäänko rahan lahjoittamisen ohjaamiseen. Rehujen, heinän ja kuivikkeiden ostaminen ja kuljettaminen Ukrainan lähialueilta olisi edullisempaa ja logistisesti helpompaa. Lisäksi tietenkin nopeampaa ja tehokkaampaa.”
Larsenin mukaan sodan alussa apu haluttiin antaa tavaroiden muodossa.
”Ihmiset haluavat konkretiaa. Jatkossa raha on ehkä syytä antaa suoraan UEF:n hyväntekeväisyysjärjestölle, jossa se käytetään järkevällä tavalla ja ohjataan suureen tarpeeseen”, Larsen toteaa.

Aisa Aarnio-Wihuri antaa vapaaehtoisena it-osaamistaan FEI:n ja UEF:n hyväntekeväisyyssäätiölle.
”Olen tehnyt säätiön verkkosivuja, somea, kansainvälisiä tiedotteita ja erilaista materiaalia. Meitä on Euroopan eri maista kymmenkunta vapaaehtoistoimijaa, jotka pyörittävät säätiön toimintaa. Sen ainoat palkansaajat ovat Ukrainan liiton toimihenkilöitä”, Aarnio-Wihuri kertoo.
Yli sata päivää kestänyttä sotaa on alettu pitää uutena normaalina. Siksi avun saamiseksi pitää nyt tehdä todella töitä.
”Kesällä on ruohoa, eli ruuan puolesta Ukrainan hevoset pärjäävät aika hyvin, vaikkakin venäläisjoukkojen jäljiltä suuria alueita on miinoitettu. Tilanne muuttuu jyrkästi syksyllä, sillä vaikka Ukrainassa on pitempi kesä kuin meillä, on siellä talvella lunta ja kylmä.”
Yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa Aarnio-Wihuri on hoitanut käytännön järjestelyjä hevosten auttamiseksi. Arviolta 100 000 hevosta on sota-alueilla.
”Olemme organisoineet maan sisäistä pakolaisuutta, hevosille tallipaikkoja ja talleja rauhallisille alueille. Hyväntekeväisyyssäätiöllä on käytössä kolme hevosautoa, jotka ajavat hevosia maan sisällä turvaan. Maasta ulos on lähtenyt kolmisen sataa arvokasta hevosta.”
Lahjoitusten määrä on vähentynyt niin paljon, että avustajat joutuvat raskaasti priorisoimaan avun saajia. Tästä on tullut jonkin verran ristivetoa päätöksenteossa.
”Jos meillä on tuhat euroa käytettävissä, pitää päättää, autammeko pahasti loukkaantunutta hevosta, jolla on huono ennuste vai tuommeko esimerkiksi idästä länteen turvaan viisi hevosta.”
UEF:n avustussäätiön uusin raportti avustusten kohdentumisesta
Sodan jaloissa Ukrainassa on noin 100 000 hevosta
Näin UEF:n hyväntekeväisyyssäätiö auttaa Ukrainan hevosia:
300 hevosta on avustettu ulos Ukrainasta ja vakituisen majoituksen on saanut 280 hevosta säätiön talleissa Pohjois- ja Länsi-Ukrainassa.
Lisäksi yli 300 hevosta on kuljetettu turvaan säätiön kalustolla aktiivisilta sotatoimialueilta.
Lvivissä on 40 lyhytaikaista karsinapaikkaa hätämajoituksena ulkomaille suuntaaville tai löydetyille hevosille.
Rivnessä Ukrainan sisäisen pakolaisuuden tallissa on 60 karsinaa ja paikka on ilmainen käyttäjille.
Uusi projekti on menossa Kansainvälisen ratsastajainliiton FEI:n kanssa 80-paikkaisen sisäisen pakolaisuuden tallin synnyttämiseksi.
Säätiö on suunnitellut ukrainalaisen rehunvalmistajan kanssa edullisen yleisrehun.
Lahjoittajaa etsitään liikuteltavalle eläinklinikalle tai ainakin röntgen- ja ultralaitteistoille.
Keskimäärin rahalahjoituksia tulee säätiölle 10 000 euroa viikossa.
Toukokuun loppuun mennessä rehu-/kuivikelahjoituksia on tullut tuhat tonnia, ja niitä on jaettu tarvitseville 800 tonnia.
Pakolais- ja väliaikaistallien ylläpito maksaa noin 8000 euroa kuukaudessa.
Yhden kuorman kuljetus Puolan rajalta määränpäähänsä Ukrainassa maksaa tuhat euroa. Pelkästään jakeluun tarvittaisiin yli 10 000 euroa viikossa.
Jonossa on noin 300 avunpyyntöä.
Rehujen / kuivikkeiden viikkotarve pyyntöjen perusteella olisi 200 tonnia – tätä ei pystytä nyt saatavilla lahjoituksilla täyttämään.
Lähde: helpukrainianhorses.eu
Suomalainen keräystili UEF Helping Hands
Tilinumero FI87 2278 1800 1280 59
Rahankeräysluvan numero RA/2022/724
Lue myös: