

Viimeksi lauantaina Lappeenrannassa kilpaillut Reijo Suomalaisen Club Nord Elit jätti toissapäivänä joksikin aikaa taakseen Suomen kamaran. Yli 200 000 euroa urallaan ansainnut tamma siirtyi talveksi Katja Melkon valmennukseen Ruotsin Julmyraan. Reijo Suomalaisen mukaan Ruotsin parempi sarjatarjonta oli päällimmäisenä syynä maanvaihdokselle.
”Club Nord Elit saapui eilen perille Melkon talliin. Ruotsisssa on tuon rahaiselle tammalle paljon paremmin lähtöjä tarjolla. Club Nord Elit on käynyt pari kertaa kilpailemassa Elitloppet-viikonloppuna Ruotsissa, ja on riittänyt oikein hyvin kovissa lähdöissä.”
Viime startissaan kahdeksanvuotias tamma kirjautti hyvän mailin tuloksen 11,7, joten kunnossa ei pitäisi olla Reijo Suomalaisen mukaan vikaa. ”Toiveissa on tietysti, että Katja löytää vielä yhden vaihteen lisää tammaan. Hyvinhän se on mennyt minun tasoiselta valmentajaltakin. Ammatti-ihmisillä on kuitenkin parempi taitotaso.”
Vaikka Club Nord Elit lähtikin Ruotsiin, ei Reijo Suomalainen jää ilman hevosia. Ivalolaisen tallissa on tällä hetkellä reilut kymmenkunta hevosta. Vahvasti viime vuosina kasvatukseen satsanneella Suomalaisella on kolme kantavaa siitostammaa.
”Club Nord Elitin sisaruksista Club Nord Cherie (Andover Hall) kantaa Express Duosta ja Club Nord Yankee (Muscles Yankee) kantaa Andover Hallista. Olen saanut myytyä hyvin varsoja eteenpäin.”
Club Nord Elit kääntyy vuoden vaihteessa yhdeksänvuotiaaksi. Reijo Suomalainen ei kuitenkaan ole ensisijaisesti siirtämässä huipputammaansa siitokseen. ”Toiveissa olisi ajaa vielä vuosi kilpaa. Meillä on tosiaan jo aika montaa siitostammaa. Mennään kuitenkin tamman tilanteen mukaan. Olen kaavaillut Club Nord Elitille ensimmäiseksi orivaihtoehdoksi Explosive Matteria.”
Nuoremmista Club Nord-kasvateista Suomalainen nostaa esiin hänellä itsellään olevan Club Nord Massin (Muscle Mass). Kolmevuotias ori suoritti koelähdön heinäkuussa. Kilpailu-uran avaus on kuitenkin tekemättä. Omistaja-valmentaja ottaa kuitenkin tarkoituksella rauhassa hevosensa kanssa.
”Valmennetaan talvi, ja tullaan starttiin keväällä. Sillä on kapasiteettia riittää ensi vuoden Derbyssä ilman muuta. Toki sen pitää pysyä terveenä talven yli. Kaksivuotiaista Antti Kinnuselle myyty Club Nord Caviar (S.J.s Caviar) meni hyvällä tyylillä koelähdön Kuopiossa. Todella mukava seurata kasvattien edesottamuksia kaviourilla.”
”Olenkin usein sanonut suomenhevosten rahoittavan meidän lämminveritoiminnan.” Reijo Suomalainen
Kesällä 74 vuotta täyttänyt Reijo Suomalainen toimi aiemmin hotellibisneksessä Ivalossa. Sukupolven vaihdoksen jälkeen perheen neljä lasta ottivat kontolleen hotellin pyörittämisen. Perheen isä kuitenkin auttaa jälkikasvuaan tarpeen vaatiessa.
”Meillä on useampi suomenhevonen, joilla ajelutamme sesonkiaikana hotellivieraita. Suomenhevosilla voisi ajaa kilpaakin, mutta ne ansaitsevat enemmän rahaa ajelutushevosina. Olenkin usein sanonut suomenhevosten rahoittavan meidän lämminveritoiminnan”, naurahtaa Reijo Suomalainen.
Reijo Suomalainen vietti kesän tuttuun tapaan Hämeenlinnan kupeessa sijaitsevalla maapaikallaan. Talven lähestyessä Suomalaiset ovat palanneet Ivaloon.
”Treenaillaan Club Nord Massia talvi Lapissa, ja palataan etelään sen aloitellessa kilpailemista keväämmällä.”