Lahden Jokimaan Suur-Hollola-viikonloppu oli Pekka Korven valmennettaville urheilullisesti varsin menestyksekäs. Kohokohtia olivat kaksi viikonlopun pääkilpailun karsintavoittoa ja yhteensä kolme finaalipaikkaa.
Kaikilta osin Korvella ei mennyt putkeen, sillä hän sai viikonlopun aikana peräti kolme ajokieltoa kielletystä ajotavasta. Ajokieltoa tuli lauantaina Corazon Combon ja Run For Royaltyn käskemisestä ja sunnuntaina Arctic Emeraldin rattailla.
Kaikkiaan ajokieltoa kertyi 21 päivää eli kolme viikkoa. Sakkoa Korpi sai yhteensä 900 euroa.
Korven viikonlopun ajotavat eivät yksittäin arvioituina olisi aiheuttaneet ajokieltoja. Sääntöjen mukaan ajotaparikkeiden toistuessa rangaistukset kuitenkin korotetaan myös ajokielloiksi.
Pekka Korpi kommentoi ajotapa- ja rangaistusasioita vähemmän aurinkoisena.
”En tiedä, ei osaa ajaa. Ei osaa ajaa. Niin se vain on. Kilpaa on tultu ajamaan, mutta ei enää saa yhtään käskeä. Ei osaa ajaa”, Korpi jurnuttaa.
Ajotaparikkeet eivät ole Korvelle mitenkään uusi asia. Säännöt hevosen käskemisen suhteen ovat etenkin viime vuosina kiristyneet selvästi. Korven tapa repiä maalisuoralla ohjasta on aiheuttanut hänelle varsin paljon sakkoja ja ajokieltojakin.
”Tietysti ajotapojaan miettii, se on selvä”, Korpi painottaa.
”Jotenkin en vaan ole ymmärtänyt sääntöjä tarpeeksi hyvin. Itsestäni ei ole tuntunut siltä, että ajokieltoja ansaitsisin. Mielestäni en ole niin törkeästi ajanut, mutta säännöt ovat sellaiset, että ei saa ajaa kuten minä ajan.”
76-vuotias Pekka Korpi on ravialan suurin lajilegenda, vuosikymmenten aikainen menestyjä ja suuri suunnannäyttäjä. Säännöt kuitenkin ovat kaikille samat.
Korpi myöntää tilanteen olevan ikävä. Hän tosin myös pohtii, onko tuomareilla ennakkoasenteita.
”Ainakin joskus Vermossa joku tuomari on jo ennen lähtöä sanonut, että katsokaa tarkasti mitä Korpi siellä touhuaa. Kysyin siitä, niin se oli kuulemma vitsi. Mun mielestä aika hyvä vitsi”, Korpi murisee.
Korpi myöntää ajotapasääntöjen noudattamisen tärkeyden. Samalla hän selvästi ei täysin sulata saamiaan rangaistuksia.
”Hevoset hoidetaan ja treenataan hyvin, ja on tottunut, että niillä ajetaan sitten kilpaa, mutta ei niiltä varmaan saisi vaatia mitään”, hän pyörittää.
”Varmaan olen sitten käskenyt miten ei saisi. Välillä tulee mieleen, että onkohan kilvanajo jo turhaa mun kohdalla, pitäisi varmaan antaa nuorempien ajaa.”