• Mika Forss illalla lottolähetyksen vieraana

    Mika Forss oli tiukassa paikassa Vermon päätöslähdön alla. Viikonlopuksi mies suuntaa Ruotsiin ohjastustehtäviin.
    Mika Forss oli tiukassa paikassa Vermon päätöslähdön alla. Viikonlopuksi mies suuntaa Ruotsiin ohjastustehtäviin. Kuva: Ilkka Nisula
    MT Hevoset
    14.1.201719:59
    MT toimitus

    Turussa T76-voitot Vieskerin Virvalla ja Big Boss Kempillä ajaneen Mika Forssin lauantai-ilta ei jatku ihan tyypilliseen tapaan. Kotimatkan sijaan Forss suuntaa illaksi MTV:n studioille, jossa hän saa kunnian käynnistää lottokoneen illan TV-lähetyksessä.

    Lottolähetyksen päävieraana on nyt ensimmäistä kertaa raviurheilun edustaja. Ja juuri edustustehtävänä asian näkee myös Euroopan mestari itse.

    ”Koska kyse ei ole pelkästään minusta vaan raviurheilun esille tuomisesta, ilman muuta suostuin mukaan. Jos voin jotenkin tuoda hevosurheilua paremmin esiin, totta kai kannan korteni kekoon”, Forss sanoo.

    Peliyhtiöiden yhdistymisen myötä myös uudet pelimuodot ja ravipelien asema ovat olleet viime viikkoina monien huulilla. Forss itse sanoo, ettei hän juuri ajattele ravipeleihin liittyviä asioita keskittyessään ohjastustehtäviinsä.

    ”Me hevosten kanssa tehdään sitä urheilua, johon järjestetään vedonlyönti. Emme kuitenkaan voi liikaa miettiä vedonlyöjien asiaa. Pelistä totta kai tulee palkintorahat."

    ”Uuden peliyhtiön suhteen ollaan odottavalla kannalla, mutta kyllä se varmaan kahdeksi kolmeksi vuodeksi tuo tiettyä turvaa meille. Sen jälkeistä aikaa ei varmaan kukaan osaa aavistaa”, Forss mietiskelee.

    Lottoarvonta tulee MTV3:lta tänään klo 22.15.

    Artikkelin aiheet
    Mika Forss
    lottolähetys
    raviurheilu
    MTV3
    Turku
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle